lauantaina, marraskuuta 14, 2009

Edelleen kiikunkaakun






Ylläolevat kuvat otettu viikko sitten Lautsian (Hauho) lomakeskuksen rannasta.
Olin Päivin kaverina SPL-kasvattajapäivä reissulla viimme viikonloppuna Hauhon Lautsiassa. Ajelimme yön ja lauantaiaamuna olimme perillä ehjänä, mutta ei varmasti täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Keli oli tosi paha, lumipyryä ja loppumatkasta sohjoa. Lauantain ohjelma jatkui runsaalla aamiaisella ja mielenkiinoisilla luennoilla joita piti Saksasta saapuneet Dr. Antje Wigger - koirien lonkka- ja kynärpääarvosteluista ja Frau Ursula Zabel - Saksanpaimenkoirien poikkeavuudet / erikoisuudet ja saksanpaimenkoiran ruokinta.
Dr. Antje Wigger
oli erittäin miellyttävä persoona ja aihe oli ERITTÄIN mielenkiintoinen. Meille selvis, että Pohjoismaat vastaan Saksa kyynärpääkuvien arvostelu on erillainen. Pohjoismaissa arvostellaan VAIN nivelrikko, Saksassa arvostellaan sen lisäksi myös kolme eri luustosairautta (luun tiheyteen liittyen, jos oikein muistan). Se tarkoittaa, että joissakin tapauksissa esim. Suomessa terveeksi arvostellut kyynärpäät voivat olla Saksassa 2 tai 3. Selittäisiköhän tämä osaltaan kyynärpäiltään terveeksi todetun koiran etupäänontumisia??
Myös Ursula Zabel oli miellyttävä persoona - minulla nousi vain niskavillat pystyyn kun hän näytti kuvan saksanpaimenkoirasta - näyttelylinjaisesta ja kertoi että tämä koira on on jo nuorena altistettu suurille ressitekijöille - koiraparka kun oli myyty Meksikoon ja palannut välillä Saksaan jossa sille oli koulutettu ja kilpailtu suojelutulos, jonka jälkeen koiruus oli matkannut takaisin Meksikoon. Hohhoijaa - käyttölinjaiset koiruudetko ei sitten joudu kärsimään yhtään ressistä nuorella iällä - hohhoijaa sanon minä.
Vaikka en ole enään aktiivi sakemanniharrastaja mielestäni rodun kuin rodun kasvattajapäivät pitäisi olla puolueettomia ja näyttö- käyttölinja jakoa ei pitäisi olla.
Toi Lauitsan leirikeskus oli paikkana erikoinen. Siellä oli palveluja vaikka muille jakaa. Tässä linkki leirikeskuksen sivuille http://www.lautsia.fi/
- ja koirat/kissat oli sinne myös tervetulleita.
Yksi asia mikä minua vähän häiritsi, siellä oli useita majoitusrakennuksia ja kaikki oli erin värisiä... se ei antanut paikasta ainakaan yhtenäistä vaikutelmaa.
Mutta!!! Siellä oli erinomainen ruoka, ystävällinen palvelu ja alue oli siisti... me ihmeteltiin Päivin kanssa, kun työntekijöitä ei näkynyt juuri muualla kuin päärakennuksen palvelupisteessä.
Sää koko reissun ajan oli sumuinen - pelkkää harmaata - ei päivä paistanut eikä kuu kumottanut.
Lauantain ohjelma kesti pitkään, pääsimme syömään vasta 17.30 ja siinä vaiheessa meinas jo sinni pettää.
Olimme reissussa ilman koiria - luojalle kiitos. Ei olisi ollut voimia enään huolehtia koiran hyvinvoinnista reissun aikana - ainakaan minulla. Kävimme aikaisin nukkumaan, kun Päivi laittoi herätyksen puhelimeen se näytti että herätykseen on aikaa reilu kymmenen tuntia - pitkä uni tuli tarpeeseen.
Sunnuntaina kasvattajaporukka oli harventunut ja minulla petti pokka heti aamupäivästä. Ensimmäinen esitelmöitsijä (suomalainen) oli niin pitkäveteinen ja toi vähemmän mielenkiintoisesti asiaa esille, että keräsin kimpsut ja kampsut ja lähdin kameran kanssa rannalle kuvaamaan. Enkä enään palannut kokoustilaan, odottelin Päiviä leirikeskuksen päärakennuksessa. Ohjelma loppui 14.30 - pääsimme syömään ja sitten alkoi kotimatka sumuisessa kelissä. Paluumatka meni hyvin, mulle tuli loppumatkasta huono olo ja Päivi vaihtui rattiin. Kotona olin puolen yön aikaan väsyneenä mutta onnellisena että olimme selvinneet hengissä raskaasta, mutta muuten mukavasta reissusta. Väsyneenä tulee ainakin naurettua normaalia enemmän.
Muuten, lauantain tulkkaukset hoiti Maimu Strang, ei voi kuin ihailla hänen sujuvaa ja erittäin hyvää saksankielen taitoa - tulkkaukset suomeksi tuli kuin apteekin hyllyltä.
Pekka oli pärjännyt viikonlopun hyvin kotijoukkojen kanssa, Anna oli käynyt lauantaina heittelemässä palloa koiruuksien kanssa ja ne olivat vielä sunnuntaina väsyneitä.
Minun viikko alkoi todella huonossa olotilassa. Mulla on taas varmaan jokin tauti ilman kuumetta. Koulussa on ollut niin mielenkiintoisia aiheita koko viikon, että en malttanut olla pois kuin perjantain. Tiistaina koulun jälkeen lähdin koirien kanssa lenkille ja henki meinas loppua sillä reissulla. Röörit meni niin tukkoon, että oli todellinen ihme että selvisin lenkiltä autolle. Sen jälkeen en ole uskaltautunut lenkille.
Jos Hauhon reissulla tuli syötyä kuin viimeistä päivää, niin tämä viikko on mennyt ilman lämmintä ruokaa, lukuunottamatta itsevalmistamaa porkkanalaatikkoa jota lämmitin maanantaina. Kouluun otin vain mandariineja evääksi. Mulla ei kertakaikkiaan tee mieli ruokaa. Viikolla olen syönyt 400g raejuustoa, puolikkaan ruislimpun, muutaman kilon mandariineja ja monta litraa kuumaa hunajavettä. Ostin yhtenä päivänä spagetti ja jauhelihakastikkeen ainekset... en ole saanut valmistettua niistä ruokaa... ei tee mieli, vaikka se onkin mun herkkuherkku ruokaa.
No, vielä varmasti koittaa päivä, että ruoka maistuu entiseen malliin.
Sikainfluenssa puhutta, kauhistuttaa ja on nyt levinnyt kuulemma koko suomeen. Minäkin kuulun riskiryhmään, mutta en ole käynyt ottamassa piikkiä, enkä aio ottaa.
Eilen annoin koirille pallonhakuliikuntaa pihalla, se saa koirat ilosta aivan sekaisin. Painavat parta putkella ja yrittävät ennättää pallolle ennen Kikkaa. Kikka taas tavoittelee palloa vain yksi tarkoitus mielessä... saada purtua ne tuhannen palasiksi. Aloitin kolmella pallolla - jokaiselle oma. Kikka ennätti hajottaa niistä kaksi heti alkuunsa.
Illemmalla huomasin, että Kikka liikkui vähän kankeasti - sillä on C:n lonkat ja ne ei enään Kikan iässä välttämättä tykää noin rajusta liikunnasta. Ihkun ja Wilman vointiin tuollainen raju pyrähtely ei vaikuta mitenkään... säntäilyä voitas jatkaa vaikka kuinka kauan. Aloitin Kikalle viimme viikolla Happy Dogin Arthrofit-kuurin, eiköhän nivelten kankeus ainakin vähene tulevilla viikoilla.
Madotin tällä viikolla taas kaikki koirat ja konnat, vielä pitäisi laittaa matolääke kissoille niskaan.
Tänään ajattelin tehdä koirielle herkkuruutuja pihalle, tallaan alueita ja ripottelen niille lihapyörykän palasia. Lenkille uskaltaudun vasta sitten kun oma olotila on parempi - koirat saa nyt "kärsiä" ja kestää parempia päiviä odotellen.
Olen odotellut pysyvää lunta (kaikki aiemmin satanut lumi on sulanut), jotta saisi vaihdettua kotisivuille värimaailman ja uuden talvisemman kuvan yläosaan. Muitakin päivityksiä pitäisi tehdä sivuille, mutta ne saa vielä odottaa hetken.

Illan telkkariohjelmaa tutkiessani huomasin että Monk oli vienyt esiintymispaikan Yorkshiren etsivät-sarjalta. Pettymys oli niin kova, että piti laittaa Spotifystä soimaan Jerry Lee Lewis - vähän lohduttaa :).
Meillä alkaa koulussa mielenkiintoinen mustavalkokuvaus filmikameralla. Pitäisi ensin reenata omalla kameralla mustavalkokuvausta, että oppis näkemään erot mitä pitää ottaa huomioon mustavalkokuvauksessa verrattuna värikuvaukseen. Kehitämme myös itse omat filmit... toivottavasti kestän kehityksessä käytettävien kemikaalien höyryjä.

Koska edellisestä bloggailusta on aikaa, pitää vielä muistella kuvausreissua Ruskon kaatopaikalle koululuokan kanssa. Menimme ensimmäisenä alueelle, jossa on ruokajätteitä ja haju oli niin pitävä ja järkyttävä että kotiin tullessa piti laittaa kengät ja kaikki päällä olevat vaatteet pyykkikoneeseen. Kiertelimme suurella kaatopaikka-alueella eri pisteissä ja reissusta jäi todella surullinen olotila ja usko sanontaan - maailma hukkuu paskaan. Muovijätteille oli oma valtavan iso alue ja ei voi kuin miettiä tajutaanko me ihmiset kuinka paljon käytämme muovia. Voisimme säästää kyllä muovin käytössä jos vain kiinnittäisimme siihen huomiota. Seurasimme aikamme myös valtavan sekajätelaakson reunalla kun ihmiset kävi kippaamassa sinne kaikenlaista tavaraa, seassa oli ihan hyvää käyttökelpoista kamaa... miksi ihmeessä niitä ei viedä esim. kierrätykseen. Ehkä siitä on enemmän vaivaa itsekullekkin, on niin helppo käydä kippaamassa ne montun reunalta alas. Iso pillari käy ne välillä möyhentämässä matalaksi mössöksi.
Kun katselin kaatopaikkareissun kuvasatoa sain kuvista aiheen "menetetty lapsuus" - kuvia rikkinäisistä lasten leluista ja viimeinen kuva nuoren lenkkarista ja siideripullosta kaatopaikka-altaan reunalla.
Kaatopaikka-alueella oli valtavasti lintuja ja niitä tuli kuvattua paljon, vaikka olivat yllättävän arkoja. En laita kaatopaikkakuvia blogiin ainakaan vielä - ehkä tulevaisuudessa.
Minun ulkoinen kovalevyasema on tällä hetkellä pois käytöstä, uusi on hankittava pikimmiten.
Päivä on jo pitkällä, vien Kikan ja Ihkun hetkeksi ulkotarhaan. Me jäädään Wilman kanssa sohvalle pikku tirsoille. Iltapäivällä jaksaa sitten olla taas jalkeilla jonkin aikaa.
Ihku ei tiedäkkään, että jos mun olotila on siedettävä se pääsee sunnuntaina iltapäivällä halliin reenaamaan - uusi mielenkiintoinen kokemus Ihkulle. aloitan kontaktireeneistä oudossa porukassa, mukaan lähtee uusi reenipatukka, pallo ja lihapullia... eiköhän niilla saada Ihkun huomio pidettyä, vaikka ympärillä pörrää Ihkulle vieraita sakemanneja ohjaajineen. Odotan kovasti hallireenikauden alkua.
Varmasti taas unohtui jotain, jota piti blogiin kirjoitella... mutta onhan tässäkin.
Mukavaa viikonloppua!

sunnuntaina, marraskuuta 01, 2009

Tekstiä kuvien kera

Kuva: Kuu ja kuunsilta kohmeisessa maisemassa Laitakarissa torstaina.
Kuva: Auringonlasku Laitakarissa torstaina.
Kuva: Laitakarissa torstaina.
Kuva: Ihku kivellä Laitakarissa torstaina uuden tuulivoimalan penkalla.
Kuva: Murheellinen näkymä koulun pihalla - koivut kaadettiin kaapelityömaan vuoksi.
Kuva: Muisto kaadetuista puista.
Kuva: Muisto kaadetuista puista.
Kuva: Sininen suodatin.
Kuva: Oranssisuodatin aukolla.
Kuva: oranssisuodatin aukolla.
Kuva: Haarukointireissulla otettuja kuvia.
Kuva: Haarukointireissulla otettuja kuvia.
Kuva: Haarukointireissulla otettuja kuvia.
Kuva: Haarukointireissulla otettuja kuvia.
Kuva: Nämä pajunkissat on kuvattu 22.10.09.
Sunnuntaipäivä on tosi valjennut tosi tihkuisena, harmaana ja auringosta ei tietoakaan.
Pekka tuli kotiin kuumeisena perjantai-iltana ja tänään taitaa olla ensimmäinen kuumeeton päivä... ainakin vielä. Sikainfluenssasta ei ole kyse. Minulla oli lentsuoireita perjantaina ja lauantaina ja päivät meni suurelta osin nukkuessa. Kävin sentään eilen reilun tunnin lenkin koirien kanssa ja pääsivät jälleen lenkkimaastoon, jossa ei kovin usein olla käyty.
Tänään olisi ihan työntäyteinen päivä, pitää "parsia" parin päivän työt. Pyhäpäivää on vain hautumassa oleva riisipuuro, joka saa kaverikseen marjasopan. Pyhitä lepopäivä - ei tänään onnistu, sillä tiedossa on siivousta ja akvaarion vedenvaihtoa.
Ihkun juoksu on lopuillaan, Kikalla lähestymässä tärppipäivät. Kikka on huomattavasti rauhallisempi tapaus, kuin Ihku - onneksi.
Pitemmitä pölinöitä hommiin.
Mukavaa lepopäivää!

torstaina, lokakuuta 29, 2009

Jälleen kuvatonta pulinaa

Kuvattomuus ei johdu siitä, etten olisi kuvannut vaan siitä että en ennätä nyt valita kuvia. Tiistaina kävin kuvaamassa Liminganlahden lintutornilla - sää oli tosi sumuinen ja utuinen ja ajattelin ettei löydä mitään mielenkiintoista kuvaamista.... no löytyi toki. Tehtävänä oli kuvata haarukoinnilla ja kun kattelin ottamiani kuvia koulussa oli kuvissa yllättävästi värejä ja mielestäni kuvat oli tosi kauniita.
Kuvasin jalustan kanssa ja siinä minun pitää vielä petrata. Mun luonteella ei oikein asetella ja valmistauduta kuvaamiseen huolellisesti, kun on tottunut tuosta vain näppäileen ilman mitään alkuvalmisteluja.
Eilen en ollut koulussa, oli kampaajalle aika ja nyt ovat hiukset hiukan päänahasta irti - otin leikkauksen ohessa myös loivan permiksen. Iltapäivällä kävin koirien kanssa lenkillä ja ilta meni nopeasti kun laitoin ruokaa ja leivoin pienen taikinan korvapuusteja.
Tänään olisi koulupäivä ja olen jo eväät laittanut valmiiksi, salaatti pitää vielä värkkäillä. Minä joka en rakasta ruuanlaittoa pyrin pitämään "kunnon eväät" mukana. Valmistan kaikki ruuat itte; on pääruoka, salaattia ja jälkiruoka sekä leipää. Jälkiruokana on marjasoppaa tai hedelmiä. Vaikka ruuanlaitto ei ole niin herkkua, niin inhoan mikroruokia tai valmiita eineksiä. Niistä ei tiedä mitä ne sisältää - ainaki pirusti lisäaineita.
Ihku ja Kikka pörräävät juoksuhurmiossa. Ihkua saa välillä kieltää kovasti kun ahdistelee Kikkaa, aikansa kutakin ja eiköhän se siitä rauhoitu.
Me käytiin Piksun kanssa maanantai-iltana lenkillä alueella jossa en ollut käynyt moneen vuoteen. Alueella oli liikkunut hirvenmetsästäjiä ja johonki raatoon parrat ennätti työntää turpansa vaikka olivat koko ajan näköetäisyydellä. Haju oli melkoinen - sen huomas vasta autossa. Metsätiellä oli muutama ilmeisesti hirven kylkiluuta ja niistä ainakin yhden ennätti Ihku syödä - kun nappas sen autoon mukaan. Parrat saa poikkeuksetta näin syksyisin huljuutella vesipesussa lenkin jälkeen ja toivoa että löytyisi niin hajut tappavaa pesuainetta että voi ottaa koirat sisälle.
Tässä lähimetsässä ei ainakaan hirviä metsästetä, mutta voi sieltäkin yllätyksiä löytyä - partojen mielestä herkkuja.
Meillä alkaa Ihkun kanssa talvireenit hallissa ens kuun alusta. Pari ensimmäistä kertaa pitää olla pois, kun Ihkulla on juoksu ja seuraavana viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä Päivin kanssa Tampereen lähistölle. Jos reissu toteutuu en ota yhtään koiraa mukaan ja pitää ehdotella Päivillekki että tehdään koiraton reissu. Olisi mahtava päästä aivan koirattomalle reissulle... saahan noita pyöritellä ihan tarpeeksi muutenki. Pekalle sattuu reissuviikonlopuksi vapaa, joten kotimies on tiedossa.
Mystille rapsutuksia ja helliä silityksiä, siltä poistettiin eilen kohtu ja toivottavasti nukutusaineen aiheuttama krapaula on ohi.
Nyt koulumatka kutsuu.
Mukavaa torstaipäivää.

maanantaina, lokakuuta 26, 2009

Loma takana ilman kuvia

Maanantai aamu valkenee vesitihkuisena ja lämpömittari näyttää nollaa. Takana lomaviikko, joka tietysti meni nopeasti... jaaa sainkohan minä mitään aikaiseksi.
Pekka oli myös lomalla ja saatiin entisestä sisäsaunasta tehtyä vaatehuone... josta olen suunnattoman onnellinen. Vihdoin on tilaa vaatteille ja tuli järjesteltyä vaatekaappi samassa rytäkässä.
Heti loman alkajaiseksi ajeltiin Pyhännällä mutkin ja Uuno pääsi jäähylle tyttölaumasta. Muualla ei sitten tullut käytyäkkään, en änähtänyt kotoa Edin kuvausreissua lähipelloilla lukuunottamatta missään. Koirien kanssa lenkkeiltiin lähimetsissä ja sen lisäksi Pekka otti tasapuolisesti ja vuorotellen koirat iltalenkille.
Loman alkajaiseksi tietsikka jumitteli pari päivää, mutta sen jälkeen ei ollut ongelmia joten sain tehtyä koneella hommia.
Ihkun juoksu on jo muutaman päivän ollut siinä vaiheessa, että tärppipäivät ei ole kaukana. Kikan juoksu alkoi pari päivää sitten - Wilma säästelee juoksua myöhemmäksi.
Huushollissa on ollut rauhallista (Ihkua lukuunottamatta) ja olen nauttinut oman koiralauman kanssa olemisesta. Vaikka Uuno on mitä mahtavin persoona, on se neljäs koira meidän laumassa ja vastaa kolmea narttua - olen edelleen sitä mieltä :).
Olemme onnellisesti siirtyneet jälleen talviaikaan... on se aika vuodesta että vastassa on kaksi pimeää. Sää on ollut pilvinen, pilvinen ja pimeä, aurinkoa ei ole näkynyt viikkoon. Olen jonkin verran kuvannut lomalla, mutta eniten ole käyttänyt aikaa kutomiseen. Kaulahuivi valikoima on saanut jälleen uuden jäsenen ja sitten tein "sormettomat" käsisuojat... miksikähän niitä nyt kutsuis... pitää ottaa kuva... on ne sen verran persoonallisen näköiset. Tänään testaan ensimmäisen kerran niitä, kun lähden sompailemaan kouluun.
Sikainfluenssa on kuulemma saapumassa Ouluun... no kouluissa se taitaa ensimmäisenä saada hyvän leviämisalustan - oletan. Just eilen puhuttiin kaverin kanssa, että kuulumme niihin joilla tuntuu jo 37.2 sänkyyn kaatavalta kuumeelta niin mitä tapahtuu jos kuumemittari näyttää 40 astetta?
Minun serkkupoika on kuollut vuosia sitten jyllänneen aasialaisen, A-viruksen tai Hongongilaisen aiheuttamiin komplikaatioihin... tulikohan oikein - en muista enään tarkemmin. No se oli kuitenki sellainen erittäin korkean kuumeen nostava influenssa-aalto. Saman "kulkutaudin" aiheuttaman korkean kuumeen kuumehoureessa serkun kaveri kuvitteli kai menevänsä uimaan... riisui vaatteet ja hyppäsi parvekkeenkaiteelta alas ja kuoli.
Mieleen ei ole jäänyt tarkemmin mistä influenssasta oli kyse, mutta ei se ainakaan estänyt vierailuja sukulaisten luona. En muista että olisimme pysytelleet kotosalla ettei pelätty tauti vaan tartu.
Nyt kaikki tiedoitusvälineet ovat kyllästymiseen asti höpöttäneet jo puoli vuotta (ainakin) sikainfluenssasta. No jos tauti iskee ja itte makaa sängynpohjalla tai jossain korkeassa tajunnan laajentavassa tai vapauttavassa kuumeessa, niin voi olla eri ääni kellossa. Olen jo sen verran ajatellut että silloin on ehkä viisainta, että Pekka on kotona kattomassa huushollin perään.
Nyt ei ole vaihtoehtoja, pitää valmistautua kouluun lähtöön - joululomaa odotellessa :).
Mukavaa syyspäivää!
P.S
Anna... minä sittenkin katsoin Rollari dokumentin.
Tanjalle... en ole vielä ennättänyt käydä läpi Edin kuvia...
sama

tiistaina, lokakuuta 13, 2009

Tiistai aamu

Kuva: Auringonlaskun vastavaloa lauantai illan lenkillä.
Valokuvia on tullut otettua, mutta nyt ei jaksa alkaa niitä selaamaan. On tullut jonkilainen "kyllästyminen" noihin valokuviin, kun viimme viikolla työstimme useampaa tehtävää... nyt on vain lomaviikko mielessä. Olen joutunut raahaamaan ulkoista levyasemaan koululla ja eihän se siitä oikein tykkää vaikka olen pönkännyt sen kassiin niin ettei pääsis kaatuilemaan. Nyt levyasema saa jäädä kotiin - ei tarvi koululla niin paljon ettiä kuvia.
Kuitenkin, jos aurinko näyttäytyy koulun alueella, ajattelin mennä kuvaamaan heti aamusta Liminganjokea. Pakkasyön jäljiltä toivon löytäväni riitteistä vedenpintaa ja muuta kaunista... puuttuu vain aamuaurinko... ainakin vielä.
Sunnuntai-iltana kävi Turbo kyläilemässä ja kovasti oli intona tyttöjen perään. Eikä ihme, huomasin lattialla ensimmäiset veritipat ja ei ku paperin kanssa tutkimaan kuka on aloittanut juoksun ensimmäisenä. Paperin pyyhkäisy osoitti Ihkua. Kikalla on raju karvanvaihtuminen alkanut ja oletin, että Kikka aloittaisin ensimmäisenä juoksun. Seuraa varmaan pian Ihkun "päänavausta".
Pia joutuu nyt etsimään Uunolle uuden hoitopaikan narttujen juoksun ajaksi - Uuno joutui jo viimme yöksi esteen taakse - pitkästä aikaa.
Kattelin aiempia blogikuvia ja lumirännästä ei ole kuin pienet muistot jäljellä. Metsästä löytyy vielä lumipeitteisiä pieniä alueita ja teiden varsilla muutamia jäätyneitä möykkyjä aurauksen jäljiltä.
Pekka oli viikonlopun kotona ja teki pihansiivoushommia - talvi voi tulla.
Viikonloppu meni minun osalta lenkkeilessä ja muuta pientä touhuillessa. Kauniina sunnuntaiaamuna kävin kuvaamassa saksanseisoja Ediä metsässä... joo siinä olikin haastetta kerrakseen, vitikossa yrittää saada tähtäimeen sata lasissa painelevaa koiraa.
Annikki ilmoitteli, että Mystin kuvat lähti aana ja nollana Kennelliittoon - eiköhän viralliset lausunnot tule pikapuolin.
Nyt pitää aloittaa kouluun lähtövalmistelut, evästä kassiin ja lämmintä ylle. Odotan lomaviikkoa ja talviaikaan siirtymistä.
Mukavaaa syyspäivää ja varovaisesti siellä liikenteessä.

keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009

Tuulessa ja tuiskussa



Kuvat yllä: Napsittu aamulla pihalta.


Kuvat yllä: Kuvattu aamupäivällä.

Aamu valkeni tuulisena ja sateisena. Ensin satoi räntäistä lunta joka aamupäivällä muuttui räntäsateeksi ja nyt keskipäivän jälkeen sataa vettä. Pensaiden oksat ovat rännän painosta taipuneet maata kohti, petäjistä on katkennu oksien latvoja tuulen voimasta. Yllätys on ollut - mieluinen sellainen - ettei sähköt ole vielä pätkineet ja netti toimii. Kuuntelen samalla Ouluradioa netin kautta ja just juontaja kertoi, että heillä on nettiyhteydet poikki.
Koiruudet ovat sisällä, vaikka koirahuoneessa on jo lämmöt päällä ja tulisivat vallan hyvin toimeen ulkotarhassakin. Puhtaista matoista lattialla on vain muisto, kun koiruudet on saanu kaluta potkaluita sisällä... ompahan niilläkin jotain tekemistä kun ulos ei ole juuri menemistä.
Minun koulutyöt ei ole edenneet juuri ajatusta pitemmälle - ei edes kunnon ajatuksena ja ehkä sen vuoksi toteus on jäänyt tekemättä.
Minulla on nyt muuten kameraan jalusta. Koulukaveri hankki itselleen uuden ja sain hänen vanhan jalustan vaihtokaupalla.
Turvallista myrskyistä ja sateista keskiviikkopäivää!

tiistaina, lokakuuta 06, 2009

Maanantaiaamun kuvia

Kuva: Koristearonian kaunista ruskaa, kuvattu sunnantaina.

Kuvat: Koulun piha maanantaiaamuna.
Päivitän pikaisesti muutaman kuvan. Kaksi viimeistä on räntäsateiselta maanantaiaamulta. Talvirenkaat ei ollu ollenkaan pahitteeksi, kun renkaat kahlas muutaman sentin sohjossa. Aamuliikenne soljui harvinaisen rauhallisena ja vauhdit ei päätä huimanneet - hyvä me!
Loppuviikoksi luvataan radiossa just kovia yöpakkasia.
Toivotaan tuuletonta alkavaa päivää.

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2009

Taksvärkkiläisten kuvasatoa...













Ylläolevat kuvat: Anna ja Hanna koirien kanssa aamulenkillä lauantaina 3.10.09. Kuvat Hanna Kaisto.

Kuva: Taksvärkkipäivän päätteeksi Hanna seisotti Uunoa ja Anna otti kuvan.
Lauantaiaamuna oli kirpeä pakkassää ja "orjat" Anna ja Hanna pääsi partojen kanssa lenkille aamuauringon kauniissa valossa.
Kikka sai jäädä minun kanssa kotiin luuta kaluamaan. Tytöt teki ihan kunnon lenkin Hannan napsiessa kuvia. Lenkin jälkeen oli vuorossa Ihkun ja Wilman pesu ja kuivauksen jälkeen sai Ihku kunnian olla trimmauksen koekaniinina. Tytöt uskaltautuivat käyttämään konetta ja saksia ja tekivät siistiä jälkeä. Ihku voi valmistautua talveen huomattavasti siistimmässä kunnossa.
Uuno nostettiin myös pöydälle ja sille tehtiin näennäisesti jotain pientä, että tottuisi käsittelyyn. Uuno oli todellinen herrasmies ja seisoi temppuilematta käsittelyn ajan.
Toivottavasti tytöt ovat päässeet eroon pistelevista koirankarvoista :).
Päivä vierähti niin nopeasti, että minä koneajoin Wilman. Sillä on turkki myös nyppimistä vailla, on taas tiedossa näpertämistä telkkaria katellessa.
Kyllä Ihku ja Wilma on nyt tosi upeassa karvassa pesun jälkeen - kesän pölyt on pois pesty ja karva kiiltää hienosti. Kiitos Anna ja Hanna ahkeroinnista!!!!
Minulle jäi Kikan pesu - sitten voidaan odottaa puhdasta valkoista lunta maahan, ennenkuin koirat sotkee itsensä kuraisessa maassa.
Minä innostuin tekemään porkkanalaatikkoa, mansikkasoppaa ja pannaria (koirat sai kunnon palkinnon trimmauksesta ja pesusta). Laitoin osan maustamattomasta porkkanalaatikosta koirien pöperön pohjaksi johon lisäsin Annan tuomaa hirvenlihaa - KIITOS - rikottuja ohrasuurimoita, voita, rypsiöljyä, porkkanoiden keitinlientä ja sitten leivinuuniin muhimaan muutamaksi tunniksi. Kun otin pöperön uunista lisäsin siihen vielä pinattia pussillisen. Tänä aamuna koiruudet sai nappuloisen lisänä pöperöä ja kyllä maistui. Kupit nuoltiin lopuksi hartaasti ja perusteellisesti puhtaaksi.
Tänään pitäisi tehdä makaroonilaatikkoa. Tämä poikkeuksellinen ruuanvalmistusinto johtuu ihan siitä, että vien omat eväät kouluun ja lämmitän siellä mikrossa. Kun sapuskaa tekee kerralla enemmä ja pakastaa niin on helppo napata ruokaa mukaan kouluun lähtiessä. Aamuisin en voi syödä mitään, puhumattakaan että värkkäisin eväitä aamusta - ruoka ei kiinosta kuin vasta puolenpäivän aikaan ja sitten sitä onki pakko saada.
Tälle päivälle on luvattu myrskyä, vielä on ihan sievä ilma joten Ihku ja Uuno pääsee ulkotarhaan kaluamaan luita, Kikka ja Wilma pääsee luiden kimppun pihalle ja minua odottaa siivous. Ajattelin laittaa puhtaat matot lattialle... jospa sää pysyisi sen verran kurattomana etteivät heti sotkeudu - se taitaa olla turha toive tällä koiralaumalla. Uuno tepastelee jo rauhattomana edestakaisin kun otin luita sulamaan pakasteesta. Saa nähdä kauanko Uunon upea parta kestää luiden kaluamista, Ihkulla ja Wilmalla on parrasta vain muisto. Mitä parrasta kun luiden kaluaminen on niin mieluista hommaa.
Pitäisi ennättää vielä tehdä kouluhommia ja vaikka ja mitä. Olo on ihan selvästi kohentunut, kun tekeminen taas innostaa.
Annikki soitteli eilen kuulumisia ja kertoi, että Milla on menossa lonkka- ja kyynärpääkuvauksiin, tuloksista saamme kuulla myöhemmin.
Nyt hommiin - toivottavasti tästä päivästä tulee hyvä päivä!

perjantaina, lokakuuta 02, 2009

Raikas pakkasaamu

Kuva: Pallas kesäkuun lopulla. Suvi, Hessu ja Mysti Pallaksella vaelluksella. Hessu kera Mysin pääsi nauttimaan myös laskettelusta. Alamäessä Mysti hävis Hessulle vauhdissa, mutta ylämäet kuulemma Mysti voitti :)! Mainio kuva!!!!
Kuva: Sumuinen auringonnousu, kuvattu koulumatkalla.
Kuva: Heisjastus koulun parkkipaikalla.
Kuva: Heijastus koulun parkkipaikalla.
Kuva: Omenasatoa koulun omenapuussa.
Kuva: Kuvattu keskiviikkoaamun lenkillä.
Kuva: Mätäs.
Kuva: Keskiviikkoaamuna lenkkipolun peitti tiistai-iltana sataneet rakeet.

Kuva: Kuuraisia puolukanlehtiä.
Kuva: Kuuraisia mustikanlehtiä.
Kuva: Kaunis ruska pihlajassa.

Kun kirjoitin otsikon, oli ulkana raikas pakkasaamu, kun sain ladattua kuvat ja vilkaisin ikkunasta ulos sää oli muuttunut vedensekaiseksi räntäsateeksi. Vaihdatin keskiviikkona autoon nastarenkaat, joten koulumatkat ovat ehkä turvallisemmat tässä vaihtelevassa syyssäässä.
Ihkun lonkkakuvaustulos on vahvistettu A/A, tulos tuli arveltua nopeammin.
Tänään olisi ensimmäinen kuvauskeikka koulun omaan kuvaprojektiin, jonka aihe on iiläisistä koirista - arjessa ja harrastuksen parissa. Tänään kuvaan siperianhaski-pentueen mikrosirutusta. Vielä en tiedä onko pääosissa pentueen emä tai jokin pennuista.
Sitten minun pitäisi tehdä musiikkivideo valokuvista... hmmm vähän on hakusessa kun haluaisin tehdä sen johonki Rollareiden tai My Chemical Romancen kipaleeseen ja kuva-aiheena tietty omat koirat.... tai jotain.
Tänään pitäisi myös siivota huushollia ja akvaario. Anna ja Hanna tulee lauantaina taksvärkkityöhön kuudeksi tunniksi - ohjelmassa on koirien lenkitystä ja siistimistä... tai sinnepäin. Tervetuloa Anna ja Hanna orjiksi :).
Tuuraava opettaja oli tuonut meidän katsottavasi erilaisia valokuvakirjoja, pääosin ulkomaisia. Tutustuin niihin eilen aamulla ja jäi kyllä vähä vastenmielinen fiilis valokuvista. Aiheet olivat sellaisia, että oli aika rankaa katsottavaa. Ei voi mitään, minä haluan katsoa valokuvia joissa voi olla myös arkirealismia... mutta alastomat maksulliset naiset, ihmisten seksuaalielämä tai alkoholisoituneiden vanhempien kuvat.... kissaa lentää... hoitamattomia koiria.... pariskunnan välistä tappelunnujakkaa ja veristen jälkien näkeminen... ei todellaakaan ole kaunista katsottavaa. Joo, tiedän että elämä voi olla täyttä paskaa... mutta ei kiitos en halua sitä vielä erikseen katsella valokuvina - kyllä silloin tällöin valtakunnan uutisissa näkee riittävästi arkirealismia - ei voi pudota kärryiltä missä mennään.
Nyt yritän unohtaa muistista paskat fiilikset ja siirryn keittiön puolelle... tiski odottaa... siinä on sitä arkirealismia ihan tarpeeksi räntäsateen lisäksi.
Ihku ja Uuno odottaa pääsyä ulkotarhaan, juoksevat sinne kiljuen koska saavat jotain herkkua. Uunolla on edelleen erittäin hyvä ruokahalu, painoa ja massaa on tullut mukavasti lisää.
Koiruudet on järsineet eilis-illasta naudan potkaluita ja ovat aika väsyneitä. Uunokin on unohtanut hetkeksi tyttöjen hännänaluset ja sen ei tarvinnut olla viimmeyönä esteen takana. Oli yöllä vähän ihmeissään, kun en palkinnut sitä Kikan sänkyyn menemisestä - ehdotti sitä monta kertaa - se on ollut Uunolle illan kohokohta koska se on tiennyt herkkupaloja.

Minulla on taas vieraskirjatunnukset hukassa, pakko löytää ne että pääsee vastaan viesteihin.
--
Mukavaa perjantaipäivää ja ottakaa tienpäällä ajellessa vallitsevat keliolosuhteet huomioon.