sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2012
Nuotioimassa ja hyvää Aprillipäivää
Kuvat satunnaisessa järjestyksessä.
Pääsimme eilen lähtemään nuotioimaan vasta iltapäivällä. Aamupäivän kirkas auringonpaiste oli vaihtunut pilviseen säähän. Reissun aikana välillä paistoi, mutta enimmäkseen aurinko vain kurkki pilvien raosta.
Koska lähtö meni niin myöhään, ajoimme autolla lähelle merenrantaa, josta kävelimme nuotiopaikalle.
Pekka heitteli välillä koirille keppiä, muuten keskityimme kuivien oksien hakemiseen ja makkaranpaistoon.
Tänään olisi tarkoitus lähteä kävellen kotoa ja kävellä meren puolelle johonkin saaren kupeeseen makkaranpaistoon. Mukaan pääsee vain Joli, parroilla on osittainen lepopäivä, ne pääsee illalla hihnalenkille.
Olen taas vaihteeksi tätä kirjoittaessa kuunnellut YouTube:sta vanhempaa musiikkia. Innostuksen sain, kun ensin kuuntelin Radio Suomen Pop eilen toissapäivänä ohjelmaa joka juontaja on Heikki Harma, kyseinen ohjelma oli uusinta. Aamua piristi ohjelmassa esitetty Jerry Williams & The Violents - Twistin' Patricia (Hello Goodbye)
Jatkoin samoilla, piristävillä linjoilla kuuntelemalla Bill Maynard (TV sarjan Sydämen asialla Claude Jeremiah Greengrass - Hey Liley, Liley, Lo
Eikä tässä vielä kaikki. Viikolla satuin kuulemaan radiosta, että Engelbert Humperdinck edeustaa tänä vuonna Britanniaa euroviisuissa. Pitihän se kipale etsiä esille ja YouTube ei pettänyt tälläkään kerralla Engelbert Humperdinck - Love Will Set You Free (United Kingdom) 2012 Eurovision Song Contest.
Laitan vielä yhden "humppernikkeli"-suosikkini reilun neljänkymmenen vuoden takaa Engelbert Humperdinck - I'll Be Your Baby Tonight - joo ja kaveri laulaa edelleen - hatunnosto minulta! Koska "humpernikkeli" on minun kestosuosikki, olen puolueellinen enkä esitä hänestä kritiikkiä.
Kaikki linkit johtaa YouTubeen.
Nyt te jotka huolestuneena ajattelette, että ikä on tehnyt meikäläiselle tehtävänsä ja olen palannut/taantunut omaan lapsuuteeni tai nuoruuteni minun täytyy tuottaa pieni pettymys. Linkitän vaikka seuraavan kerran My Romance Chemical - suosikkejani, katsoin vasta TV2:sta heidän konserttitaltiointinsa. Heitä ei ainakaan ollut silloin olemassa kun minä olin nuori... mut apua... jospa minä olen palaamassa jonku toisen nuoruuteen... se jää nähtäväksi...
Virvon varvon kaikille kaunista palmusunnuntaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti