Uuno on saapunut....

Kuva: Mustikanvarpu ruskan värissä ilta-auringossa.
Kuva: Limingassa kuvattu kukkaset ja pörriäiset.
Kuva: Limingassa kuvattu halo auringon ympärillä.
Kuva: Matkalla kouluun perjantaiaamuna.
Niin se aika menee, että vilahtaa. Ensimmäinen kouluviikko takana ja viikonloppu lopuillaan. Huommena alkaa uusi viikko.
Perjantaina saapui Wilman viimeisestä pentueesta oleva Uuno-poika hoitoon, kun Pia lähti opiskelemaan. Ensituntuman Uuno sai minun partaotteesta, kun heti ensinäkemällä Limingan huoltoaseman pihalla alkoi räksyttään ilman aihetta. Sen jälkeen kaikki on mennyt todella hyvin. Olihan se Uunolle iso muutos saapua tyttölaumaan ja hulinaan, mutta tais olla Uunolla sen verran syntymäkodista muistoja selkäytimessä että kotiutui todella nopeasti.
Lauantaina olimme pari tuntia marjastamassa, iltapäivällä kävimme synttäreillä ja Uuno pääsi tutustumaan Turboon. Sen verran Uuno on kova luu, että olisi mielellään ottanut yhteen Turbon kanssa. Jälleen pientä neuvottelua ja kävelylenkki sujui tosi hyvin Uunolta ja Turbolta.
Uunolle ei ole tehty trimmausta pentutrimmin jälkeen, lukuunottamatta pientä siistimistä tassuille ja korville ja ulkonäkö on sen mukainen. Kävelylenkillä Uuno herätti hilpeyttä ja kukaan ei varmaan tunnistanut sen rotua. Oli tarkoitus, että aloitan heti siistimisen, mutta vasta tänään ennätin ajaa koneella pään ja vähän kaulaa ja peräpeilin ja siistiä mahakarvoja. Trimmauskone yski ja meinas tukehtua karvan määrään. Aivan hirvitti aloittaa koko homma, kun ei tiennyt mistä alkaa kaivaan koiraa esille. Nyppimiselle olen antanut parin viikon arvion, sen aikana saan ehkä - jos ennätän - sen nypittyä. Hieman jo kokeilin onko karva irti ja hyvin tuntui lähtevän. Karva on niin helkkarin pitkää, että en ole tottunut nyppimään sellaista tursaketta.
Oli tarkoitus ensin ottaa Uunosta kuva ennen trimmausta, mutta siinä hötäkässä jäi kuva ottamatta ja päätin että kuvataan vasta sitten kun saadaan snautseri-poika esille.
Pekka oli kaverina pitämässä Uunoa, että saan rauhassa ajella, Uuno sieti hyvin trimmauksen ja käyttäytyi hyvin.
Uskon, että Uuno sopeutuu hyvin talon tavoille koska se on todella energinen, kuuliainen, iloinen pakkaus, omaa tahtoa löytyy eikä ole moksiskaan pienistä partanneuvotteluista.
Ruokaa Uunoon uppoaa pohjattomasti ja väliajat pitää kärkkyä makupaloja kun ollaan syömässä. Välipaloja ei tipu, eikä ruokapöydän vieressä noolata.
Kunhan totutteluaika on mennyt, selvennän Uunolle ettei minua tarvi vahtia - (se ei juuri väisty minun viereltä sisällä eikä haluaisi päästää muita koiria minun lähelle) - ja kaikki koiruudet kuuluu laumaan. Uunolla taitaa olla yhden koiran ego. Ihku saa Uunosta päivisin hyvän häkkikaverin, kun olen koulussa. Vanhukset Wilma ja Kikka saavat olla sisällä. Uunoa on jo totutettu häkkiin, eikä siinä ollut mitään ongelmia. Summarum, kertakaikkiaan minun makuun oleva koiruus.
Koulussa pitää tehdä koulupäiväkirja, jossa on jokaiselta koulupäivältä jotain valokuvia ja tekstiä. Viikolla en ennättänyt, joten tänään kulutin muutaman tunnin sitä tehdessä. Pikkusen otti pattiin muistella jälkikäteen koulupäivien tapahtumia ja saada jotain järkevää tekstinä, kuviahan minulla on - se ei ole ongelma. Joka päivä tulee niitä napsittua.
Kyllä sitä on tyhmä kuin saapas. Innostuin tekemään koulussa torstaina vähän "säätöjä" kameraan ja eihän siitä hyvää seurannu. Kuvista tuli rakeisia ja tosi outoja ja vasta lauantaiaamuna selvitin mistä moinen johtuu. Päätin, että en enään säätele. Vaikka en tajuais mitään aukoista ja suljinajoista mulle on tullut hyvä näppituntuma manuaalisäädöissä, mitä sitä turhia sekottaan kun niilläkin pärjää. Selvitin säätöongelman niin, että tulostin kuvatiedot hyvästä ja huonosta kuvasta ja vertailin missä säädössä on suurin poikkeama. Ohjekirjaa lukemalla en ongelmaa selvittänyt.
Wilman tyttärestä Zarasta on tullut FI MVA eilen Kouvolassa. Lämpimät onnittelut ja halaukset!
Wilmalla oli tänään jälleen luottamustehtävä. Lähdin koirien kanssa iltasella metsälenkille. Ensin käveltiin tunti metsätietä ja toinen tunti rämmittiin umpimetsässä. Juttelin samalla puhelimeen, enkä ollenkaan seurannut mihin suunnistan ennenkuin oja oli vastassa. Tunsin sen verran maastoa, että ojaa ei pitänyt olla paluumatkalla autolle. Palasin takaisin ison hakkualueen reunalle ja ihmettelin missä on Wilma. Kutsuin Wilmaa ja huomasin, että Ihku katsoo jonnekki kaukaisuuteen hakkuualueen toiseen päähän. Wilmahan se siellä tepasteli menemään pienenä pisteenä. Lähdimme joukolla perään, sillä olin ihan varma, että Wilma on ottanut suoran suunnan autolle. Eikä tarvinnut pettyä. Wilma johdatti meidät vauhdilla autolle ja oli tosi leuhkana kun kehuin sitä ylenpalttisesti.
Nyt kello on jo niin paljon, että pitää lopettaa ja valmistautua huomiseen päivään. Pekka on vielä huommena kotona ja Uuno saa pehmeän laskun mun koulupäivälle.
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

Voi pientä kulkijaa, joka koulutietä tallustaa...

Kuvat yllä ovat Pasin ottamia.
Kun maanantaiaamuna kävin ilmoittautumassa koululla, satoi kaatamalla. Ilmoittautuminen oli nopeasti ohi ja päätin soittaa Keinäsille Lumijoelle josko minun visiitti sopisi. Emme ole nähneet ainakaan pariin vuoteen. Vierailu sopi ja oli tosi mukava nähdä pitkästä aikaa ja kahvipöydän antimet olivat jälleen kerran huippu hyviä. Kiitos ja kumarrus!

Kun kerroin millä asialla olen liikkeellä aamusta, paljastui että Pasi on harrastanut kauan valokuvausta ja on joskus jopa ohjannut valokuvauskerhoa. Pasin vanha filmi järjestelmäkamera (Nikon F 301) oli vähän aikaa sitten vaiennut ja jotta kamerakuume ei helpottaisi, sai Pasi kokeilla kuvien ottoa minun kameralla ja hienostihan se onnistui. Kuva kukkasista on otettu ikkunan läpi.

Palasin maanantaina kotiin vasta iltapäivällä ja ihmettelin miten helkkarissa Oulu-Ii välillä ei satu enemmän pahoja kolareita. Liikkeellä on aivan kaistapäisiä autoilijoita, joilta näyttää puuttuvan elämästä jännitys. Jos noin kiire on hautaan niin härnäisivät kuolemaa niin, että sivulliset ei ole vaarassa.
Päätin olla vilauttelematta keskisormea, painamatta äänimerkkiä tai muutenkaan olla provoisutamatta kiilaajista ja kaahareista, joita sai väistellä. Koulumatkaan menee noin 50 min ihan nopeusrajoitusten mukaan ajettuna, kilometrejä yhteen suuntaan tulee n. 67 km.
Kotona pikainen ruokailu, tirsat ja sitten koirien kanssa lenkille.
Koska tuli otettua noi tirsat, niin uni karkas ja tv kanavilla risteillessä satuin katsomaan FST5 Klo: 22.10 Dok: Tuhlaajapojat "Kimberly Reed syntyi poikana ja on nykyään nainen. Hän palaa kotiin Luoteis-USA:han luokkakokousta varten, mutta huomion viekin hänen adoptioveljensä Marc, joka paljastuu Orson Wellesin pojanpojaksi."
Huh, oli aika järkyttävä dokumentti - valitettavasti minulla jäi alku katsomatta kyseisestä dokumentista. Tämä Marc oli loukkaantunut vakavasti päähän liikenneonnettomuudessa, aivoista oli jouduttu poistamaan pala (tälläisen käsityksen sain katsomastani osasta) ja kaveri sai järkyttäviä yhtäkkisiä raivokohtauksia ilman mitään syytä, jos ei ottanut hänelle määrättyjä lääkkeitä. Marc oli siis Orson Wellesin ja Rita Hayworthn tyttären poika. En saanut mitään käsitystä, miksi tytär oli luopunut Marcista. Marc kertoi, että ennätti nähdä äitinsä vain arkussa.

Tiistaina heräsin kello seitsemän aikaan, oli ollut kylmä yö. Maassa ja katoilla oli kuuraa. Koulupäivä alkoi klo 10 infotilaisuudella, jota kesti ruokailuun saakka. Ihan muistin varasta - koulu on perustettu joskus 1800-luvun loppupuolella. Koulu on saavuttanut siis kunnioitettavan iän. Opiskelijoita oli saapunut ympäri suomea ja pari rajojen ulkopuolelta. Koulun henkilökunta esittäytyi ja kerrottiin kaikkea mahdollista tietoa opiskelemaan tuleville.
Suurin osa oppilaista tietty nuoria, mutta kyllä meitä keski-iän ohittaneitakin oli joukossa - muitakin kuin minä.
Tuli tunne, että koulussa halutaan pitää yllä yhteenkuuluvaisuuden tunne - oli sitten millä linjalla tahansa.

Kuva: Koulun päärakennus rannan suunnasta kuvattuna.
Kuva: Tässä rakennuksesta löytyy valokuvauslinja. parempi kuva rakennuksesta myöhemmin.
Kuva: Koulun rantasauna.

Kuva: Koulun alueelle joen yli johtava silta.
Ruokailu aiheutti sitten minussa pikku järkytyksen - ihmiset syö kanaa!!! Meidän kouluun tulee sama ruoka kuin Limingan kouluissakin tarjotaan. Ei ollut käynyt mielen vieressäkään, että kouluruoka voi sisältää kanaa. Järkytykseltä en saanut otettua kuin pari voileipää ja muutaman juuressuikaleen.

Ennätin ruokailun jälkeen käydä ottamassa muutaman kuvan koulun alueelta. Ton pienen sillan toisella puolen on ns. Vanha Liminka. Sen Rantatien varrella on vanhoja taloja. Pitää käydä tutustumassa alueeseen paremmin, kunhan ennättää. Sitten kokoonnuimme valokuvaluokkaan ja esittäydyimme - se aina pakollinen "paha" alkutilanne oudossa porukassa. Juha opettaja ennätti vielä kertoa yleisesti yhtä sun toista ennenkuin koulupäivä päättyi. Kipaisimme äkkiä päiväkahville, minulla oli päänsärky jo hyvällä alulla. Kahvin kera tarjottu piirakka maistui ruhtinaalliselle ja ennen kotiin lähtöä kokoonnuimme me lähiseudulta kulkijat yhteiseen palaveriin. Tarkoituksena suunnitella kimppakyytejä jne.
Minulla oli armoton nälkä ja päänsärky kun ajelin kotiin. Suunnittelin koko matkan pikaista ruuanvalmistusta, kun ajelin kotiin, joten ruoka oli salaman valmista. Lähdin koirien kanssa metsään. Ajattelin, että päänsärky hellittää raittiissa aurinkoisessa ulkoilmassa, samalla kun poimin soppavärkiksi mustikoita ja vadelmia. Suunnistin koiruuksille täysin outoon metsään, jotta niillä olisi jotain uutta tutkittavaa.
Päänsärky paheni ja taivuin ottamaan särkylääkkeen. Kun sain marjasopan valmiiksi, kellahdimme sohvalle koirien kanssa ja otimme pikku tirsat.
Nyt sitten valvotaan tietysti. Olen kuunnellut tässä samalla musiikkia Spotifystä; Rollareita, My Chemical Romancea ja Herman's Hermitstä.
Nyt olen valmistautunut paremmin koulun ruokalistaan. Löysin netistä Limingan koulujen ruokalistan ja ei pitäisi tulla enään ikäviä "lautanen jäi tyhjäksi" tilanteita. Varaan jo huommena mukaan marjasoppaa ja kahvia.
Koulu järjestää torstaina kierroksen Oulun Taiteiden Yöhön. Minullakin olisi tarkoitus osallistua siihen, kun ei tarvi vielä torstaina hakea Pekkaa. Koulusta suoraan tutustumaan taide-elämystarjontaan ja illalla kotiin.
Tässä vielä marjasoppa ohje:
Mustikat ja vadelmat kiehautetaan, lisätään perunajauhosuurus, kiehautus. Lisätään sokeria ja vaniliinisokeria sekä puristetaan sitruunasta mehua maun mukaan. Avot... hyvää on.
Parast aikaa laulaa Engelbert Humperdinck niin että sydän kohta muljahtaa kurkkuun... joten lähden antamaan itselleni nuijanukutuksen, vuorokausi vaihtuu parin minuutin kuluttua.
Hyvää Yötä - Sleep well!

Blondilla välähti

Kuva: Meganen ajovalon kanta.

Kuvat: Aamulenkillä.

Pekka oli vaihtanut autoon oikean ajovalon, lampun vaihto onnistui helposti. Pian sen jälkeen sammui kuskinpuoleinen ajovalo. Useista yrityksistä huolimatta Pekalta ei onnistunut sen vaihtaminen. Eilen päätin, että se on nyt saatava vaihdettua koska joudun lähtemään aamuisin liikenteeseen. Olin alustavasti kysellyt jo neuvoa lampun vaihtamiseen ja valmistautunut siihen henkisesti. Eilen Pitkästäkarista tultuani päätin hetken koittaneen ja ohjekirja vieressä avoinna istahdin eturenkaan viereen ja aloitin ohjeiden mukaan. Ensimmäisen suojan sain ohjekirjan mukaan pois ja sitten huomasin että ohjekirjassa ei ole ollenkaan mainittu, että lampun kannan suojana on vielä yksi kansi. No sain senki pyöräytettyä pois. Sitten alkoi henkien taistelu - saada lamppu irti. Lampun kannassa oleva piuhaliitin kyllä irtosi, mutta ei itse poltin. Hermot meinas mennä, kävin välillä touhuamassa muuta ja uusi yritys - lukemattomia kertoja eikä onnistunut. Lamppuun pääsi kyllä suht hyvin käsiksi, mutta työskentelyasento oli sellainen ettei siinä kauaa jaksanut väkertää ja tilaa ei liiemilti ollut. Ties monennenko yrityksen jälkeen välähti; vaihdoin kameraan pikkuputken ja aloin räpsimään kuvia lampun kannasta. Usean hutiyrityksen jälkeen sain napattua selvän kuvan ja kuvaa tutkittuani päättelin, että kuvassa näkyvä "jousi" tai mikä lie metallilepare estää kannan irtoamisen. Kohdistin kaiken tarmoni "jouseen" ja sain vihdoin polttimon irti ja lampun vaihdettua.
Yritin heti soittaa Pekalle ilouutisen, mutta se oli rajan takana venäjän puolella ja saa kuulla urotyöstäni uutisen vasta tänään. En tiedä oliko sillä mitään merkitystä onnistumiseen, kun näin kuvasta millainen polttimon tila on, mutta pystyin ainakin hahmottamaan millaiseen tilaan sormeni työnnän, kun ei sinne muuten nähnyt. Tämä on tätä blondin tuuria ja nostan hattua jälleen vilkkaalle mielikuvitukselleni.
Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja heti aamukahvin jälkeen koirat autoon ja aamulenkille. Jätin auton metsätien varteen ja suunnistin tutulta reitiltä uudelle reitille koirien iloksi. Löysin hyvän mustikkapaikan ja sinne suunnistamme heti kun olen tehny päivitykset.
Koirat ovat nyt ruokalevolla. Wilmalla on ollut valeraskaus, mutta en ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota - sen on pitänyt lähteä lenkille ja marjaan vaikka olisi mieluimmin jäänyt sohvalle makoilemaan. En ole pienentänyt ruokamäärää, koska se on saanut paljon liikuntaa. Eilen aamulla heräsin jo Wilman tuttuun herätykseen ja Wilman askel on jälleen entisen pirteää.
Olen tilannut Wilmalle jo iäkkään koiran ruokaa Happy Dogin valikoimasta - ei mitään light-ruokaa -, pitää ottaa ikä huomioon vaikka Wilma liikkuu edelleen paljon ja on hyvässä kunnossa.
Sunnuntaiaamuna on mukava olla koneella ja kuunnella Radio Suomen ohjelmaa, tulee hyviä monipuolisia musiikkiohjelmia. Parast aikaa tulee Pop eilen - toissapäivänä, toimittajana Heikki Harma.
Nyt aloitan päivitysten teon ja sen jälkeen sukellan koirien kanssa metsään.

Aurinkoista sunnuntaipäivää... vaikka se ei taida toteutua jokapaikassa, jos säätiedotukseen on uskomista.

Kuva: Ihku jäljestää. Kuva Raili Paakkari.

Kuva: Ihku tuo jälkikeppiä. Kuva Raili Paakkari.

Kuva: Jälki ajettu ja nyt on palkkion vuoro, leikkiä kuutoskepillä. Kuva Raili Paakkari.

Kuva: Kaksi onnellista. Kuva Raili Paakkari.

Kuva: Lissu ja Piksu jäljellä.

Kuva: Lissun tarkkaa jäljestämistä.

Kuva: Lissu luovuttaa jälkikepin ja saa makupalan.

Kuva: Wilma jäljestää. Kuva Raili Paakkari.

Kuva: Wilma luovuttaa jälkikepin. Kuva Raili Paakkari.
Ensin tiistaintapahtumia. Piksu ja Lisa saapuivat herkullisen pullan kera ja kahvipöydän ympärillä istui kolme terävää partaa ja Kikka, odottaen että muutama muru liikenisi myös heille. Kun Piksu ja Lisa lähti köllähdin sohvalle ja taisin torkahtaa ennenkuin Tanja saapui lasten ja Edi-seisojan kanssa... ja jäätelöpaketin kanssa. Herkutteluksi meni koko päivä, jäätelö herkuteltiin mansikkasoseen kera. Kun vieraat lähti ihmettelin, että miksi minua palelee vaikka sisämittari näytti +26 astetta. Kuumemittari kainaloon ja kuumetta oli 38.5. En muista juuri mitään loppupäivästä, nukuin vällyjen alla koirien kanssa sohvalla. Jossain vaiheessa iltaa kävin vain aukasemassa ulko-oven selälleen että koirat pääsee tarpeilleen ja kissat syömään.
Keskiviikkona hutera olo, mutta siistin aamusta Ihkun loppuun ja järjestelin varastoa. Pirjo ja Edi tuli käymään ja jälleen herkuteltiin, tällä kertaa vuorossa Pirjon tuomat valtavan kokoiset viinerit. Päivällä kuume jälleen nousi, mutta oli pakko käydä tukanleikkuussa, olin sopinut ajasta jo pari viikkoa aikaisemmin. Ilta meni taas vällyjen alla nukkuessa.
Torstaiaamuna olo vähän tutiseva, en ollut syönyt kunnon ruokaa muutamaan päivään. Kuulostelin olotilaa puolillepäivää ja lähdin sitten koirien kanssa mustikkaan.
Perjantaina käynnistin jo tietsikan heti aamusta, mutta kesken päivitysten alkoi sähköt JÄLLEEN pätkiin. Soitin Piksulle ja ehdotin jälkireenejä "extempore". Piksulle sopi ja ei ku porukalla metsään. Menomatkalla Ihku oli malttamaton eikä malttanut olla vinkumatta autossa. Katsoin sopivan paikan metsätiellä, päästin Ihkun autosta ja se tapansa mukaan lähti sataa ja tuhatta tulosuuntaan (en tiedä mistä moisen tavan oppinut). Me jäimme autoon odottamaan Ihkun paluuta - Ihku formuloi yleensä edestakaisin n. kilometrin matkan ja kun saatiin Ihku näköpiiriin lähdin ajamaan edellä pitäen kunnon välimatkan perässä sataa ja tuhatta pinkovaan Ihkuun. Ihku sai purkaa energiaa metsätien päättymiseen saakka n. 2,5 km ja sain todella ajaa niin lujaa edessä kuin uskalsin, että Ihku ei saavuttaisi meitä. Metsätie on todella hyvä koirien pinkomiseen, pehmeähkö hiekkapohja, mutta autolla hurjistelu siinä on hieman vaikeampaa.
Annoimme Ihkun palautua formuloinnista kääntöpaikalla, sitten tarjosin vettä ja lähdimme pikkulenkille ennen jälkien tekoa. Kun Ihku sai hengityksen tasaantumaan ei siinä näkynyt minkäänlaista väsähtämistä pinkomisesta.
Olimme Piksun kanssa juuri aloittaneet jälkien teon, kun taivalle ilmestyi mustia pilviä ja ukkonen jyrähteli. Minulla oli tietsikan piuhat seinässä ja siihen jäi jälkienteko. Äkkiä autoon ja sataa ja tuhatta kotiin irroittamaan piuhat. Palasimme takaisin metsään ja jatkoimme jälkien tekoa, (ukkosesta ei enään tietoakaan) Piksu teki Lisalle ja minä Ihkulle. Tarkoitus oli tehdä myös Wilmalle oma jälki, mutta kun aikaa tuhraantui kotona käynnissä jäi Wilman jälki tekemättä. Kahvittelimme jälkien vanhenemisen aikana. Ensin Piksu ajoi Lisan jäljen. Lisa ajoi tosi tarkasti, rauhallisesti ja luovutti kepit istuen.
Seuraavana oli Ihkun vuoro ja ensimmäisen kerran Ihkun jälkireeneissä painotin kepin tuomiseen. Tähän asti Ihku on saanut vain kehun kepillä. Kepit ovat olleet jäljellä ensimmäisestä reenistä alkaen ja keppien alla makkara. Ihku olisi mielellään jatkanut matkaa kepiltä, mutta keppiä nakkelemalla sain Ihkun tuomaan jokaisen kepin. Keppien alla oli vielä makkara, mutta jätän pikkuhiljaa makkaran pois ja makupala tulee kepin tuomisesta. Näin olen tehnyt jokaisen koiran kanssa ja kyllä se onnistuu myös Ihkun kanssa, koska se on tosi kiinnostunut keppien tuomisesta ihan yleisesti.
Eka kerran Ihkulla oli myös häiriötekijä jäljestyksen aikana, kun Wilma huusi autossa kuin pistetty sika ja Piksu toimi paparatsina kameran kanssa kuvia ottaen. Yllättävän vähän Ihku kiinnitti häiriöihin huomiota, Wilman kiukkuista kiljumista piti välillä ihmetellen kuunnella, mutta jatkoi jäljestystä ilman erillistä kehoitusta.
Jälki oli n. 200m pitkä ja kuutoskepillä valjaiden poiston jälkeen alkoi riemukas leikki kuutoskalikan kanssa.
Jätin Ihkun tuomat jälkikalikat metsään makkarapalan kanssa. Olihan Wilman pakko päästä jäljelle, niin sydäntäsärkevästi se protestoi autossa Ihkun jäljestyksen aikana.
Wilma pääsi viimeisenä Ihkun jäljelle hakemaan kepit ja meno oli välillä vauhdikasta. Wilma sai hyvän mielen ja oli todella leuhkana, kun pääsi rakastamaansa jäljenajoon.
Lopuksi otimme kaikki koirat ja kävelimme Ihkun jäljen, vaikka Lisa ja Ihku olisi mielellään lähteneet tarkistamaan Piksun tekemää jälkeä.
Kotiin tultua söin, koirat rauhoittui nukkmaan. Sitten lähdimme Pitkäänkariin haravoimaan niitettyjä rantatienreunoja.
Ihku oli sitä mieltä, että pitää lähteä uimaan, mutta kun huomas että minulla on eri suunnitelmat tyytyi formuloimaan Kikan ja Wilman kanssa. Tulimme kotiin kuuden jälkeen illalla ja nyt voin sanoa, että ilta oli rauhallinen. Nukuimme kaikki sohvalla, Ihku koivet kattoa kohti ja vain tuhinaa kuului.
Tänään olisi konnalandian vedenvaihto, Pitkässäkarissa jatkuu haravointi, muuten koirilla on vapaapäivä - jos nyt rannalla formulointia voi siksi kutsua.
En ole ennättänyt valmistautua millään tavalla koulun alkamiseen. Hommaa on vielä vaikka kuinka paljon. Maanantaina on vain kouluun ilmoittautuminen ja - tutustuminen ja koulupäivä on lyhyt. Aion kuitenki aloittaa aamurutiinilla, herätys kello viisi, lenkki, koirien ruokkiminen ja oma valmsitautuminen ennen lähtöä. Niin pystyn arvioimaan kuinka paljon aikaa rutiineihin menee. Koulumatkaan ajattelin varata tunnin, sen näkee sitten riittäkö se.
Eniten aikaa pitää varata koirien lenkkeilyyn, jotta ne jaksaisi odottaa tyytyväisenä minun paluuta. Muistelisin että kun kuljin Oulussa töissä, piti varata vähintään kaksi tuntia+työmatkaan kuluva aika että ennätti hoitaa aamutoimet.

Kikalle on varmasti kova pala, kun päivärutiini muuttuu ja en ole kotona. Se on tullut tosi lähiriippuvaiseksi minusta - joskus raivostuttaa kun en voi yhtään liikkua ettei se seuraisi minua. Jos ulkona istahdan se tulee heti liki ja eihän se aina ole mukavaa. Joskus haluasi istua ihan rauhassa ettei olisi yhtään koiraa metriä lähempänä tai herkeämättömän seurannan kohteena.
Nyt homminn, oikein mukavaa viikonloppua!

Edelleen odotellaan ukkosta

Kuva: Odotettavissa todella suurikokoisia puolukoita.

Kuva: Annan ottamia kuvia Ihkun formuloinnista.

Kuva: Ihku ja Kikka. Kuva Anna Tuominen.

Kuva: Kikka ui. Kuva Anna Tuominen.

Kuva: Venekoira Wilma. Kuva Anna Tuominen.
Mitä sitä turhaa, ei tullut ukonilmaa maanantaina. Tummat pilvet hävisivät johonkin aamupäivän aikana - ei edes satanut.
Maanantaita vasten yöllä oli ukonilma merellä ja ehdotin Pekalle, että lähdettäisiin autolla jonnekki sitä ihailemaan. Pekka ei innostunut ajatuksesta, mutta maanantaiaamuna harmitteli kovasti kun ei tullut lähdettyä.

Eilen puhdistin mustikoita ja mehustin. Sain myös siivottua saunan eteisen ja sain raahattua sinne istuimeksi vanhan puulaatikon. Jouduin vähän vahvistamaaan laatikkoa ja korjaamaan saranoita. Toinen sarana oli niin rikki, että naulasin tilalle nahkanpalasesta saranan. Laatikko palvelee myös puulaatikkona... pieni ylläri Pekalle. Tänään pitäisi saada tehtyä saunan lattialle puuritilä. Olen miettinyt pikkupämmyssäni ahkerasti tekotapaa, ehkä googletan vielä varmuuden vuoksi neuvoja, ettei tule aivan susi.

Anna tuli eilen seuraksi ja irroitimme lievää väkivaltaa käyttäen Pekan saunan eteiseen ruuvaman hyllyn, osa ruuveista ei kertakaikkiaan irronnut ruuvaamalla. Hylly oli haittona, juuri puulaatikon yläpuolella ja laatinkon päällä olisi mahdoton istua. Illalla lähdimme makkaranpaistoon Pitkäänkariin. Ensin kävimme soutelemassa, minä airoissa. Anna sai olla valokuvaajana - ainoana ohjeena ettei minua saa kuvata ja Wilma oli venekoirana. Kikka ja Ihku saivat uida perässä, sain soutaa melkoista vauhtia, että pääsin Kikkaa ja Ihkua "pakoon". Merivesi oli noussut reippaasti ja hiekkasärkästä oli vain pieni osa näkyvillä. Veden lämpötila oli silti lämpöinen.

Ei voi sanoin kuvata, kuinka olen nauttinut lämpimistä ilmoista. On aivan uskomatonta, että vielä illalla voi olla ulkona kesävaatteissa. En unohda koskaan tätä kesää ja toivottavasti myös tulevina kesinä voi nauttia kunnon kesäkeleistä.
Lämpimät ilmat ei ole estänyt liikkumista - itikoista on ollut suurempi haitta - kun vain huolehtii että itse ja koirat juo tarpeeksi vettä. Snakujen musta väri voisi olettaa että ne ei nauti auringossa olemisessa. Meillä se ei ainakaan pidä paikkansa. Makoilevat nurmikolla auringossa, välillä siirtyvät varjoon ja taas takaisin aurinkoon ja jos aktiviteettia on tarjolla siitä ei kieltäydytä.

Seuraan salamatutkasta välillä tilannetta ja tuossa Tornion yläpuolella näyttäisi olevan salamointia. Toivottavasti tänään saadaan edes sadetta, Pitkässäkarissa oli eilen vesilätäköitä tiellä... meille asti sade ei ole yltänyt.
Piksu soitteli, että on kahvipullan kera tulossa Lisan kanssa kyläilemään, joten pitää tarttua imuriin että kehtaa ottaa "vieraita" vastaan :).
Mukavaa kesäpäiväivän jatkoa ja Annalle riemukasta ensimmäistä koulupäivää :)!

Ukkosta odotettavissa

Kuvat: Ihkun viettireeni, maalimiehenä Ilkka Okkonen. Kuvat Anna Tuominen.
Ukkoskuuro lähestyy, joten kiirehdin koneelta pois. Muutama sana viikonlopusta. perjantaina oltiin mustikkametsässä, käytiin Pitkässäkarissa saunassa ja soutelemassa. Päivi, Markku ja Aleksi kera viiden sakemmannin tulivat illalla työlomalle. Pekka ja Markku ahersi koko lauantain ja pääsivät lämmittämään saunan illalla ensimmäistä kertaa. Me Päivin ja Aleksin kanssa uitettiin Päivin koiria muutama tunti ja illalla kiirehdittiin reeneihin.
Ihkudaalle tehtiin viettireeni ja kyllähän siltä löytyi hyvä saalis-ja puolustusvietti.
Sää oli koko viikonlopun tosi lämmin ja vesi oli lämmintä kuin linnunmaito! Vaikka meillä oli pari päivää iso koiralauma, kaikki meni todella hyvin! Kiitos tuhannesti avusta ja seurasta!
Sunnuntaina Hongan poppoo lähti kotiin elpymään ja me suunnistettiin Pekan kanssa mustikkaan. Poimittiin mustikoita pari ämpärillistä. Tänään pitäisi ne puhdistaa ja ajattelin tehdä ne mehuksi pakkaseen.
Variksenmarjamehu onnistui hyvin ja se on todella HYVÄÄ! Sitä pitää tehdä vielä lisää ja pakastaa. Ensimmäinen pakastukoeserä on jo pakkasessa.
Pakastin on alkanut mukavasti täyttymään marjoista. Löytyy yli kymmenen kiloa mansikoita, muutama litra mustikkaa ja vähän mesimarjaa. Markun kanssa sovittii diili, Markku poimii vadelmia minä mustikoita ja tehdään sitten marjoilla vaihtokauppa.
Minäkin kävin eilenillalla ensimmäisen kerran uudessa saunassa ja toden totta, löylyt oli todella makoisat.
Kiitos Honganpoppoo saunatuliaisista, ne oli eilen käytössä, kun unohdin lauantaina siinä kiireessä purkaa paketin.
Saunassa on vielä tekemistä, eteinen pitää raivata ja kalustaa... joten ei hommat tähän lopu.
Ens viikolla alkaa koulu, joten tämä viiko menee varmasti nopeasti ja pitäisi vielä marjastaa ahkerasti, jos sää sallii. Saa nähdä kuinka ennättää perehtyä valokuvaukseen ja kamerankäyttöön, jotta olisi mahdollisimman hyvin valmistautunut koulunpenkkiä kuluttumaan. Koululla on kuulemma hyvä ruoka...
Nyt pakenen koneelta ja irroitan piuhat!
Mukavaa alkanutta viikkoa!

Marjastusta ja pyöräilyä

Kuva: Kikka vielä hereillä.

Kuva: Kikka nukkuu...

... kun Wilma ja ...

... Ihkudaa vahtii.

Kuva: Variksenmarjoja.Kuva: Ihkudaa odottaa kepinheittoa.

Kuva: Jossain pärskeiden keskellä Ihkudaa.
Kuva: Ihkudaa ja piiiitkä keppi.

Kuva: Aseman kauneuspato ilta-auringossa.
Keskiviikkoaamu alkoi päivitysten teolla ja sitten maastouduimme metsään marjastusreissulle. Olen usein kuullut kehuttavan variksenmarjamehua hyvän makuiseksi ja koska nyt on todella hyvä paljon variksenmarjoja päätin keskittyä niiden keräämiseen.
Menimme metsään eri paikasta kuin aiemmin, kuitenkin lähelle meidän vakiopaikkaa. Keräsin ensin toiseen ämpäriin mustikoita ja sitten siirryttiin vakio marjastuspaikkaan. Jätin kaikki ylimääräiset vermeet hyvin muistettavaan paikkaan ja koirien popsiessa mustikoita keräsin variksenmarjoja. Poimuri jäi kotiin, mutta variksenmarjoja on helppo poimia käsin. Marjoja on nyt niin paljon, että sain välillä istahtaa ja riipiä marjoja kaksin käsin. Olin hakenut netistä tietoa variksenmarjoista ja se on hyvin terveellinen marja.
Sää oli tosi lämmin ja alun itikkaparven jälkeen itikat häipyi ja sai marjastaa rauhassa käsivarret paljaana. Koirat söi aikansa mustikoita vatsansa täyteen, sitten itsekukin haki varjoisan mättäänkolon ja kellahtivat makuulle.
Olimme suojaisessa paikassa, jonka reunamalla on polku. Jossain vaiheessa parrat vainus liikkujia, ennenkuin itse kuulin mitään ääniä. Koirista on tosi paljon "hyötyä" marjametsässä. Itse voi keskittyä marjastamiseen, parrat pitää huolen vartioinnista. Koirat ilmoitti haukahduksin, että ovat vaistonneet liikkujat ja makuulla ollessaankin seurasivat haju/ääni viestejä. Koirien haukahdus ilmoittaa myös liikkujille, että metsässä on muitakin ja tietävät kiertää paikan. Partojen pitäessä vahtia Kikka nukkui sikeästi mättäikössä... sitä ei juuri ympärillä tapahtuvat asiat hetkauta, pääasia on että minä olen näköpiirissä ja lähellä. Jossain vaiheessa myös Ihku nukkui pitkinpituuttaan mättäällä, Wilma ei moiseen lepsuiluun sortunut.
Poislähtiessä annoin koirille tehtävän "etsi kuppi", jonka sijainnin itse tiesin. Ihkudaa juoksi empimättä paikkaan, jonne olin jättänyt koirien vesikupin ja muut vermeet. Palkitsin Ihkun kourallisella mustikoita. Sitten Ihkulle tuli kyllä pieni hassi, se lähti suunnistamaan autolle sitä reittiä josta olimme tulleet. Wilma valitsi polulla suunnan, jota pääsi suoraa reittiä autolle. Kun Ihku huomasi, että muu lauma seuraa Wilman valitsemaa suuntaa se tuli vauhdilla perässä. Uskon, että myös Ihku oppii aikaa myöten suunnistamaan ns. suorinta reittiä autolle niinkuin Wilma, hätätilanteessa ei kyllä haittaa jos koira osaa suunnistaa autolle ns. "takajälkeä".
Metsälenkeillä ollessa, kun pitää lähteä suunnistamaan autolle olen sanonut koirille "missä auto". Siinä ne pikkuhiljaa oppii, että autolle ollaan menossa. Koirilla on älyttömän hyvä suuntavaisto. Wilmaa ei harhauta mikään, vaan se tietää oikean suunnan poikkeuksetta.

Illalla lähdin Ihkun kanssa pyörälenkille ja nyt paineltiin sitten "aseman lenkki" pidennettynä. Kävin pyöräreissulla kaupassa, sitten jatkoimme matkaa asemalle ja Ihku pääsi uimaan aseman sillankorvaan maisemointipadon yläpuolelle. Ihku oli malttamaton jatkamaan matkaa kun huomas, että en heitä enään keppiä veteen... minä olisin voinut istua rantakivellä vaikka pidempään. Paluumatkalla Ihkulla oli vielä virtaa vaikka muille jakaa, joten poikkesimme altaalle. Siellä Ihku sai formuloida vapaana, kun kalastajia ei ollut rannoilla.
Kotiin päästyä odotin Ihkussa näkyvän edes vähän väsymyksen merkkejä... mutta mitä sitä turhaa. Vaikka takana oli monta tuntia metsässä ja ainakin 14 km pyörälenkki, ei väsymyksestä ollut tietoakaan.
Pyöräilyä Ihkun kanssa seuraavan kerran vasta ens viikolla. En halua että sen anturat kuluu puhki.
Puhdistin illalla marjat, mustikat pakkaseen ja survoin variksenmarjat. Nyt variksenmarjat ovat viinihapolla ja vedellä höystettynä ämpärissä. Parin päivän kuluttua siivilöin seoksen, lisään sokerin ja sitten pääsee ihan itse maistelemaan mehua... onko se hyvää.
Jos maku miellyttää laitan suraavan mehusatsin pakasteeseen ja kokeilen, säilyykö mehu sillä tavoin.
Tänään olisi tarkoitus ensin laittaa tummennukset auton takasivuikkunoihin ja sitten varmaan suunnistamme metsään mustikoita poimimaan. Jossain vaiheessa pyöräilen Martan luo ja Pekkakin pitäisi hakea illalla Oulusta... sit taitaa päivä olla putkessa.
Madonna-kuume on vallannut Suomen.. voi voi... just radiossa joku Madonna fanaatikko kertoi, ettei kukaan voi olla kunnioittamatta tai kuuntelematta Madonnaa. Siinä kaveri erehty. Minä voin ja uskon että meitä on muitakin. Mua ei ole koskaan hetkauttanut mitenkään Madonna tai edesmennyt Michael Jackson - en vain pidä heidän musiikista. Minä keski-iän ylittänyt uskoisin, että molemmat edellämainitut ovat keski-ikää lähestyvinen suosikki. Tietty faneja löytyy kaikista ikäluokista, mutta ei ainakaan meikäläiseen tee mitään vaikutusta.
Tosifaneille konsertti on tietty ikimuistoinen tapahtuma - hyvin muistissa Rollareiden konsertti ja ne elämää suuremmat muistot kantavat kauan ja pitävät päätä pinnalla huonoina päivinä, vaikka pientä sadattelua voi kuulua kun Visalasku napsahtaa maksettavaksi.
Toivottavasti viikonlopun suunnitelmat onnistuu, tiedossa olisi vieraita ja aktiviteettia koirarintamalla, Pekka saa myös ehkä saunantekokaverin. Ihku saa källäillä nyt pari päivää marjastusreissulla - viikonlopulla, jos hyvin käy on vuorossa aivan eri aktiviteetit. Vähän vaihtelua tähän normipäivään.
Aurinkoista ja lämmintä kesäpäivää.

Lämmin kesäsää jatkuu... jatkuu...

Kuva: Rantaelämää, Wilma ja Lyyti käyskentelee, Kikka kahlailee, Juho volttaa ja Ihku... khöm... tarpeillaan.

Kuva: Lyyti loikkaa.

Kuva: Lyyti ja Ihku formuloi.

Kuva: Ihku ihailee Juhon temppuja.

Kuva: Ihku, Kikka ja Lyyti.

Kuva: Anna ja Ihku.

Kuva: Ihku, Wilma ja Turbo.

Kuvat: Vauhtia, vauhtia ja vauhtia. Kikka, Ihku, Lyyti ja Turbo.

Kuva: Suosikkikuva Turbosta.

Kuva: Lyyti nukkuu Kikan kainalossa.

Kuva: Lyyti.

Kuva: Ihku hakee keppiä altaalla.
Sää on ollut todella lämmintä, joku sanoisi helteistä... mut hyvä näin - onhan nyt kesä. Konnille on ollut tosi hyvä kesä ulkoaltaassa... lämpöä on riittänyt.
Perjantaina aloitin konnalandian puhdistuksella ja iltapäivällä lähdimme Pitkäänkariin poimimaan mesimarjoja. Huolimatta äkäisestä itikkaparvesta onnistuin keräämään muutaman desin mesimarjoja. Välillä koiruudet pääsi uimaan Juhon kanssa. Merivesi ei ollut mitenkään lämmintä.
Lauantaiaamu aloitettiin mustikkametsässä. Kaikki koirat söi älyttömästi mustikoita, sain pitää tosissaan puoliani että saisin marjoja myös ämpäriin. Vielä löytyi myös ihan syötäviä hilloja. Itikoita oli paljon ja Lyyti piti lotrata kunnolla ruokaöljyllä, koska karva oli ajettu koneella eikä lyhyestä karvasta ollut minkäänlaista suojaa. Myös muut koirat sai mahan alle ja korviin öljyä joka selvästi piti itikat loitolla.
Kun sää kuumeni lähdimme kotiin ja aloitin ruohonleikkuun. Anna tuli käymään ja pakenimme hellettä jäätelön ostoon ja Pitkäänkariin. Koiruudet sai rillutella, Anna uskaltautui uimaan hyiseen veteen. Helle tosiaan helpottaa veden äärellä. Meri on sen verran arvaamaton, että tuulensuunnat säätelee onko lämmintä vai kylmää vettä.
Anna-Maija ja Turbon liittyi porukkaan myöhemmin ja kuvittelin että saamme nähdä jälleen koirien formulointia särkän päästä päähän. Mitä sitä hulluja... partanaamatytöt ei ollenkaan innostuneet Turbon persoonasta. Liekkö olleet vielä väsyneitä parin tunnin marjastusreissusta. Turbo ei ollenkaan ymmärtänyt, että hampaat oli näkösällä joka naamasta... tytöt oli piikikkäällä päällä... ja hassua että jok' ikinen kuin yhdestä sopimuksesta.
Anna oli tutkaillut minun sivuille laittamia kuvia ja oli sitä mieltä, että Wilman korsipääkuvassa on Ihku. Minä intin vastaan ja käytiin useat galleriat läpi ennenkuin minun piti myöntää että Anna on oikeassa.
Olen nyt korjannut virheeni... ei tunne omia koiriaan, on maailma mallillaan :)!
Lauantai-ilta vietettiin kaikki enemmän tai vähemmän rauhallisina.
Sunnuntaina en pyhittänyt lepopäivää, vaan aloitin tiskillä ja siivouksella ja sain vihdoinki vaihdettua akvaarioon uudet puut viikkorutiinin yhteydessä. Vaikka vaihdettavat puut oli olleet viikkoja upotettuna vesisaaviin, silti yksi puupala piti pönkätä akvaarion pohjalle, ei suostunut muuten pysymään upoksissa.
Koirilla oli lepopäivä sunnuntaina - Ihkudaan tuijotuksesta huolimatta ja Lyytin aktiiviloma loppui, Lyyti haettin kotiin.
Maanantaiaamuna heti aamukahvin jälkeen lähdimme lenkille. Kun jätin auton metsätien varteen huomasin, että koirien remmit ei olekkaan autossa. Muutin suunnitelmia ja metsätielenkin sijaan suunnistimme metsään. Kameralaukku selkärepussa totuttuun tapaan, mutta kun aloin viritteleen kameraa huomasin, että akku oli jäänyt lataukseen. Siitäkin pettymyksestä selvittiin ja päätin jatkaa lenkkiä uudella reitillä... hakkuuaukealla kompastuin risuun ja lensin kaaressa nokalleni. Ja tietenki löin sääriluun kiveen AUTS, kävi aivan helkkarin kipeää. Kun vihdoin uskalsin katsoa säärtä, oli kintussa juuri sääriluun kohdalla verinen kolo. Matka jatkui ja rämmimme risukoissa ja poluttomissa rytteiköissä autoa kohti.
Koska olin varustautunut ihan tielenkille, aamukasteisessa metsässä rämpiminen tuntui läpimärissä lenkkareissa ja housut oli polvia myöten kastuneet.
Kotiin päästyämme vaihdoin kuivat vaatteet ja aloin etsiä koirien remmejä... eihän niitä löytynyt joten ei auttanut kuin lähteä etsimään lauantaiselta marjastuspaikalta. Koirat katto huuli pyöreenä, kun aamuruoka jäi saamatta ja komensi niitä hyppäämään takaisin autoon.
Minulla oli hyvässä muistissa paikka missä koirien vesikuppi, -pullo ja oma mehupullo oli marjastusreissulla. Nokka kohti metsää ja niin remmit löytyi siitä paikasta mihin niiden arvelin unohtuneen. Koirat alkoivat kuin yhteisestä sopimuksesta popsimaan mustikoita, korvasivat varmaan aamuruokaa, joten aikamme napsittiin mustikoita aamiaiseksi ja suunnistettiin takaisin autolle. Aamulenkkeily sekoiluun meni yli kaksi tuntia aikaa ja koirat köllähti ruuan saatuaan tyytyväisenä nukkumaan.
Minulla oli päiväohjelmassa asioilla käyntiä Martan kanssa ja siinä vieräti muutama tunti.
Illalla lähdin pyörälenkille Ihkun kanssa. Ajattelin kiertää "aseman lenkin", mutta poikkesimme allasta kiertävälle tielle. Ihku sai juosta välillä vapaana ja pääsi myös uimaan. Päätin palata kotiin, lenkille tuli mittaa noin kymmenen kilometriä ja se oli selvästi Ihkulle liian vähän. Sain tosissani pidätellä ja seisoa jarrulla koko paluumatkan, Ihkulla oli meno päällä. Pihalle päästyämme harmittelin etten jatkanut "aseman lenkillä", koska Ihku ehdotti heti kävyn ja kepin heittelyä... joo ei olisi haitannut vajaa kymmenen kilomertriä lisää Ihkulle mitään.
Kotia jääneet Kikka ja Wilma olivat paljon väsyneempiä - olivat varmaan koko poissaoloajan tuijottaneet ikkunoista, milloin me tulemme ja harmittelivat tietysti kun joutuivat jäämään kotiin.
Nyt poistun takavasemmalle - mansikoita poimimaan Jakkukylään... ja ilta menee varmasti niitä peratessa ja minulla on takuuvarmasti vatsa täys tuoreita mansikoita. Koirilla on tänään vapaapäivä, jotta huomenna jaksavat formuloida mustikkametsässä.
Aurinkoista ja lämmintä kesäpäivää.