keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008

Päivästä toiseen...

Kuva: Surkeaakin surkeampi räntäinen sää illalla 6.5.08
Kuva: Lisa, Ihkudaa ja Wilma lenkillä altaalla 4.5.08

Kuva: Kaunis pieni kyy, kuvattu altaalla 4.5.08

Kuva: Vähemmän kaunis punkki, joka irrotettiin Wilman otsasta altaan lenkin jälkeen.

Jaaha, taas on vettä virrannut Iijoessa viimeisen kirjoituksen jälkeen. Ei, ei minulla sentään niiiin tyhjä ole ollut pää, ettei mitään ole saanut tehtyä :).
Olen tehnyt vaikka ja mitä ja välillä en mitään. Mökki on tosi hiljainen, kun pennut ovat lähteneet. Ne kuulostavat porskuttavan reippaina omissa kodeissaan... joo olis sitä voinut edes yhden itselle jättää... mutta ehkä parempi näin. Ihkussa on työmaata ihan tarpeeksi muutamaksi vuodeksi.
Käytiin Piksun ja Lisan kanssa lenkillä "altaalla" - jonka reunateitä käveltiin. Siellä en ole koskaan nähnyt käärmeitä tai edes yhtä käärmettä. Nyt nähtiin, koirat olivat jo juosseet sen yli ja kun olimme Piksun kanssa kohdalla, huomasin sen sattumalta. Käärme maksasi tyynesti tien laidassa käännellen päätä. Sovimme, että Piksu pitää koirat kauempana ja minä palasin kuvaamaan käärmettä, jolloin käärme lähti matelemaan tien yli metsän puolelle. Käärme oli nuori kyy ja tosi kaunis... ei edes inhottanut, niin soma pää sillä oli, eikä vilautellut edes kieltään.
Lenkki tehtiin hyvällä vauhdilla ja koirat sai juosta niin, että tie pöllys.

Kotona odottelikin jo Anna, joka oli käynyt katsomassa heille tulevaa Harmaa Norjanhirvikoiran pentua Haapavedellä (tulikohan oikein - miksei se voi olla harmaa Norjan hirvikoira), niin - Anna saa oman suloisen koiranpennun, se kotiutuu noin parin viikon kuluttua.
Anna alkoi hetimiten kampaamaan Ihkua ja Wilmaa ja löysi Wilman otsasta pienen vähemmän suloisen punkin - keskeltä otsaa. Ei muuta kuin punkkipihdit esiin ja punkki pyöräytettiin irti ja ikuistettiin kameralla.
Tänä aamuna soittelin Iin eläinlääkärille ja hän aikoi soittaa apteekkiin punkkihäätömyrkyt Wilmalle ja Ihkulle. En ennättänyt vielä käydä niitä hakemassa, mutta informoin myöhemmin, millaiset myrkyt lekuri määräs.
Kysyin samalla, millaisen punkkihäädön voi antaa alle viisi kiloiselle pennulle. Kyseinen el.lääkäri kertoi, että Stronghold on ainoa punkkihäätö jossa on sopiva annoskoko myös pennuille. Hän kertoi, että Stronhold on varsinaisesti loishäätölääke, mutta tehoaa myös punkkeihin.

Olin luvannut Annalle että teemme ulkomaanmatkan, kun pennut ovat lähteneet. Maanantain iltapäivällä suuntasimme auton nokan Haaparantaa kohti. Kävimme Eläinkaupassa (itseasiassa kävimme sen melko tarkoin läpi) - Annan tuleva pentu sai pentupannan ja hihnan - Wilma uuden pannan kadonneen tilalle ja vielä pari Hunajarihmaa, sitten kävästiin pikaisesti karkkikaupassa ja hampurilaisella. Tornion puolella käytiin myös eläin kaupassa kattelemassa akvaarioita, oli siellä myös pari vesikilpikonnaa (säälitti). Mukaan sieltä lähti pari kärsänuoliaista. Sitten Iitä kohti, Kuivaniemellä kävimme moikkaamassa Tanjaa ja minun entistä isoa allasta. Hitto, että allas oli komea - Tanja oli voittanut siitä otetulla kuvalla palkinnon jossaki kilpailussa.

Kun tulin kotiin reissuta aloin heti raivaan omaa allasta ja tulin siihen tulokseen, että uusia erilaisia kasveja pitäisi hankkia.
Haaparannan isossa eläinkaupassa liikkeen siisteys on huonontunut huomattavasti, kassan ympärystä oli kuin "kaatopaikka", meille kalat pyydystänyt likka ei tiennyt kaloista mitään, hintoja ei ollut lähellekkään kaikissa tuotteissa (tosi raivostuttavaa). Tornion liikkeessa oli taas siistiä ja hyvä palvelu, mutta minä en mielelläni käy eläinkaupassa, jossa on lintuja - minua säälittää ne niin älyttömästi, että pahaa tekee.
Jaaha... entäs sitten tänään. Olen jutellut ja ilahduttanut (tosi on) muutamaa Iistä pois muuttanutta, sekä Iin eläinlääkärinä yli 30 vuotta ollutta Hessua - hän on jäänyt jo eläkkeelle.

Kun Hessu "katos" jonnekki - kuuleman mukaan jäi sairaslomalle ja on nyt eläkkeellä, oli kuin lekalla olisi lyöty otsaan. Kun sitä vuosikaudet tottui turvautumaan Hessun apuun, rokotuttaan ja aina silloin tällöin lopetuttaan koiria ja yht äkkiä Hessu ei ollutkaan tavoitettavissa. Ei päässyt Indi ja Feisy Hessun luo viimeiselle matkalle ja monet rokotukset on nyt Oulusta asti haettu.

No, pääsin sanomaan Hessulle, että olen arvostanut häntä ja, kun hän ei ollut enään tavoitettavissa niin tajus kuinka paljon olen menettänyt ja varmasti moni muu. Sanoin myös, etten ikinä unohda häntä - välillä otettiin tiukasti yhteen ja välillä palvelu pelas kuin ajatus *huokaus*. Hessu sanoi, ettei hänkään unohda minua koskaan :)... miksiköhän??? :))... no siksi kun tiesin joskus enemmän sakemaaneista kuin hän... tai ainakin kuvittelin niin :)!
Lisa käväsi myös siistittävänä - lähipäivinä pitäisi siistiä myös Wilma ja Ihku. Voi olla että se homma saa jäädä odottamaan, kun palaan pennunhakureissulta Nean luota. Täälläpäin taitaa useampi nuori laskea päiviä ja öitä milloin pentu saapuu.

Varmasti on jäänyt kertomatta jotain oleellista....ai niin... lisäsin ton illalla ottamani kuvan suloisesta suvesta... niin ja arvasinhan minä, että jotain meinas unohtua... tänään on Tomin synttärit <3!

Halauksia ja rapsutuksia suloisille Wilman pennuille... kyllä minä vielä ennätän päivittää teidän kuvat sivuille ja polttaa kuvia, laittaa teille postia.... kyllä minä vielä ennätän... Hyvää Yötä... ja nukkukaa kakarat vähä pitempää aamuisin :)!

Ei kommentteja: