keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007

Tänä iltana taivaanranta tällänen, pienen ukkosenilman ja sateen jälkeen. Päivä on selvästi lyhentynyt ja aamuisin voi haistaa jo lähestyvän syksyn, vaikka päivällä oli taas erittäin lämmintä.
Jospa minä sovin ens viikolla niihin privaattifarkkuihin, tänään en ole syönyt kuin muutaman voileivän - juonut nestettä sitäkin enemmän -, pyöräillyt n. 9km ja koiruuksien kanssa kävin alkuillasta muutaman kilometrin reippaan kävelylenkin.
Tossa tien toisella puolen asuu.. hmmm "ei syle pulloon" porukka ja nyt sinne on ilmestynyt vanhan näköinen sekarotuinen musta narttu koira, jolla on 4 kpl n. 7 viikon ikäistä pentua. Sydän kylmänä katottiin sunnuntai aamuna, kun emä kulki pentujen kanssa tossa autotiellä. Emä on hieman ärtsy, enkä arvannut mennä hätistelemään niitä pois tieltä. Vein omat koirat häkkiin haukkumaan, jolloin pennut kaikkos heti tieltä. Emä tepastelee jatkuvasti meidän pihalla ja tänään sitten hipsin patti otassa ja avojaloin naapuriin ja kävin ystävällisesti sanomassa, että pitäisivät koiran pois meidän pihalta.
Pyytelivät kovasti anteeksi, mutta eihän sitä viihteellä oikein kaikkea muista.. narttu tepsutteli meidän pihalla melkein välittömästi ja useamman kerran. Yritin komentamalla saada sen lähölle... ei noteerannu, nakkelin kävyillä, ei vaikutusta, nakkasin kuivilla kepin känkkyröillä - kävi haisteleen keppejä "ompa hauska leikki" tyyliin. Sai tylsästä leikistä vihdoin tarpeeksi eikä tullut takaisin koko iltana.
Ajattelin vaan, että koska nartulla on pennut voi sillä tulla erimielisyyttä meidän likkojen kanssa. Eikä taida olla epäselvää kuka mahdolliset paikkaukset maksaa.

Ihkudaa teki tänään "pohjanoteerauksen", vai olisko huippu vaihtokauppa tarjouksen. Ihmettelin, kun se tuli jälleen kerran tuijottaan ja parran seassa pikisti jotain. Käskin sen irroittaa ja lattialle tipahti kuiva kissan kokkare... ei siinä auttanut parkua ja komentaa, pääasia että Ihku toi sen mulle eikä syöny ja pitihän se palkita ylenpalttisten kehujen kera.

Mutta, taas on vuorokausi luiskahtanut keskiviikon puolelle, joten Sleep well.

Ei kommentteja: