...ja yritän tehdä sen ketään loukkaamatta ja hyvin tapojen mukaan...ja nämä mietteet ei liity pelkästään snautseriin.
Minun valintani ei tarkoita sitä etteikö "hylkäämilläni" uroksilla ole mitään annettavaa snautserin jalostuksessa - ei todellakaan. Eikä se, että omistamilleni nartuille ei käytetä joidenki kasvattajien uroksia tarkoita sitä, että se olisi snautserijalostuksen pelastus...tai tuho, mitä sitä hulluja!
Eikä se tarkoita sitä, että vaikka kuinka nyt yrittäisin kierrellä ja välttää jotakin terveysongelmaa, sitä ei esiinny yhdistelmässä johon päädyn, valitettavasti. Minä en ole se jumalan valitsema kasvattaja, jonka koirien jälkeläisillä ei tule koskaan olemaan mitään terveysongelmia.
On vielä niin, että jalostukseen käytettyjen koirien todellinen jalostusjälki eri yhdistelmistä näkyy vuosien kuluttua. Jos kasvattaja voisikin tietää miten tehdyt jalostuspäätökset näkyy rodussa kymmenen vuoden kuluttua - vai näkyykö ollenkaan.
Jos olisin pitäytynyt alkuperäisessä suunnitelmassa huolimatta saamastani tiedosta, kaikki olisi näyttänyt olevan ulospäin ok, mutta mutta - olisinko voinut hyvällä omallatunnolla salata samani tiedon. Ei vaan, minun olisi pitänyt kertoa pentujen ostajille, että on tätä ja tätä riskiä - muiden riskien lisäksi.
Jos olisin laittanut sivulle vain ilmon, että urosvalinta on muuttunut - eikö kenelläkään olisi herännyt uteliaisuus miksi näin on käynyt?
Olen sen verran tietoinen perityvyyden satunnaisuudesta, että tiedän terveitä jälkeläisiä joissakin yhdistelmissä tuntemissani roduissa, vaikka jompi kumpi vanhemmista on periyttänyt jotakin sairautta. Ja tietenki on myös päinvastaisia tapauksia, terveet vanhemmat ei takaa pelkästään terveitä jälkeläisiä - sehän on selvä.
Tiedämme loppujen lopuksi tosi vähän koiran perimästä, vaikka olisimme kuinka viisaita. Ja kasvattajaa lopputuloksesta syytetään - tai sitten ei.
Siihen en ikinä usko, että väitetään omien kasvattien olevan täysin terveitä, vaikka koirien sukutaulussa esiintyy toistuvasti samat koirat kuin niissä yhdistelmissä, joissa sairauksia esiintyy. Kyllä ne vähemmän toivotut perimät putkahtaa aikaa myöten ja jossakin muodossa esiin, halusipa tai ei. Sitä aina vaan itse toivoo, että ne putkahdukset olisivat mahdollisimman lieviä.
Vaikka tämä pohdinta liittyy rooliin, joka minulla on pentueen suunnittelussa, olen myös ollut "vastapuolella" - eli pennun ostajana - kahdessa eri rodussa.
Tänä päivänä pennunostajat toivoo saavansa ainakin terveen, monipuolisen harrastuskoiran - niin sakemanneissa kuin snautserissakin ja silti näissä kuin monessa muussa rodussa koiran omistajien lääkärilaskut kasvaa ja koira ei välttämättä voi elää normaalia aktiivista koiran elämää.
Mielipiteeni on, että kaikki koirissa esiintyvät ongelmat eivät ole pelkästään koiran perimästä johtuvia. Liian yleistä on tänä päivänä, että koira joutuu viettämään virikkeetöntä, vähemmän koiramaista elämää ja ruokinta on päin prinkkalaa - kuka sitä kestää stressaantumatta ja jatkuva stressi ei tunnetusti ole hyväksi.
Mielestäni ongelmana kasvattajalla on varsinki mustissa snautsereissa kapea jalostusmateriaali ja kasvattajan on pakko tehdä joskus kompromisseja rodun säilymiseksi. Vai onko, kaikkea voi ehdollistaa? Jos jokin rotu on saatu sellaiseen tilaan, että sukutaulut vilisee samoja koiria, ei voi ottaa huomioon rodunomaista terveyttä- tai luonnetta - onko pakko tehdä tietoisesti riskiyhdistelmiä rakkaudesta rotuun? Pakko ei ole kuin kuolla, mutta kyllä mielestäni musta snautseri on sellainen rotu, jonka toivoisi säilyvän.
Minä protestoin Suomen Kennelliiton kantaa, että mustien ja p&s snakujen sekoittaminen on tehty luvanvaraiseksi ja ilmeisen vaikeaksi... tai ainakin päätöstä voi joutua odottamaan. Tiedän että p&s puolella on myös omat "ongelmansa", mutta se olisi ehkä rotuna lähin mustaa snakua yhdistettynä laajentamaan jalostusmateriaalia. Pinsereistä en tässä yhteydessä puhu mitään, koska en niitä tunne riittävästi rotuna... vaikka snakujen takaa niitäkin pitäisi löytyä.
Toisaalta ihminen itse, on kaventanut rodun perimää käyttämällä jalostukseen kerraten, kerraten ja taas kerraten esim. näyttelyvoittajia. Joidenki siitosurosten pentuemäärät olisivat saaneet jäädä pienimmiksi, kun varmasti vaihtoehdoiksi olisi löytynyt terveitä vähemmän kauniita uroksia.
Nartuilla on aikojen saatossa ollut usein jalostuksessa pienemmät vaatimukset - eli astutetaan rakenteellisesti tai luonteeltaan vaatimaton narttu huippumenestyjä uroksella - harvemmin päinvastoin.
Hyvä se on näin jälkeen päin arvostella historiaa (vai onko se välttämättä historiaa tänä päivänä), mutta jos ei tunne historiaa - ei tiedä tästäpäivästä... vai miten se nyt menikään...
Yhteenvetona tälle sekavalle pohdinnalle täytyy sanoa, että mikään ei ole niin varma kuin epävarma - myös koiran jalostuksessa. Näyttelymenestyjä yhdistelmistä ei tule ainoastaan multivalioita - kaikista käyttöpuolen komeetoista ei tule kisakenttien kunkkuja.
Tähän lopuksi minulle unohtumaton muisto menneisyydestä, joka hyvin kertoo kauhun tasapainosta, jossa kasvattajat voi joutua tasapainoilemaan.
- Kommentoin hyvän kasvattajaystäväni tekemää yhdistelmää hieman arvostelevasti, sillä uros oli jättänyt lonkkavikaisia jälkeläisiä. Siihen ystävä vastasi, että kuule Tuula - täydellistä ja virheetöntä koiraa ei ole olemassakaan - jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolet. Kyse on aivan siitä, mitä ominaisuutta koirasta hakee tai toivoo saavansa, jollekki ominaisuudelle, myös huonolle on laitettava painoarvo. Välillä painoarvo on luonteessa, välillä terveydessä, mutta ulkomuodosta en tingi -.
Kasvattaja joutuu tekemään aina valintoja, mutta tietääkö pennun ostaja niistä... uskoisinpa että yleensä ei.
Jaa, ja mitä meidän maanataipäivään muuten kuului. Aamusta työhommia kotona ja työpaikalla käynti. Sitten lähdimme Pekan ja koirien kanssa Karpaloita poimimaan. Koirat rillutteli mättäisellä pienellä suonlämpäreellä ja söivät karpaloita. Ei edes märkyys ja sade haitannut niitä. Otin muutaman valokuvan, jospa niistä saisi vähän syksyisemmän kuvan sivupohjaan.
Iltapäivällä otin koirat mukaan, kun vein Pekan töihin ja paluumatkalla kävimme tervehtimässä lentsuista ystävää.
Ihkusta tulee selvästi temppukoira, nyt sen saa tulemaan reppuselkään, hyppii omaksi ilokseen varaston hyllyillä, keikkuu kuin vanha varis sohvan selkänojan päällä. Juoksu on sillä nyt selvästi ohi, ja on herännyt myös kaksijalkaisten olemassaoloon, hakee toistuvasti kontaktia tiukalla silmiin tuijotuksella - eikös alettaisi jollekki.
Ihanaa, kun Ihku on taas oma iloinen itsensä. Wilman kielenkannat ovat myös käytössä. Taas tänään se kertoi minulle jotain tärkeää asiaa, ja täytyy tunnustaa etten ymmärtänyt, sen huomasi Wilmakin ja luovutti.
Ja nyt luovutan minä ja lähden untemaille - iltatirsat sohvalla verotti yöunista... pääasia että joskus nukkuu.
Hyvää Yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti