Ruokapohdintaa ja kuurakuvia lenkiltä

 Unski

 Ihqudaa

 Kuurakuvia auringossa/varjossa

Minulla on jo useamman vuoden ajan ollut suuri epäluulo eineksiin, enkä ole luottanut suomalaisiin ruokataloihin/einesksien valmistajiin. Olin silti aika järkyttynyt kun uutisiin pompsahti kalan kierrätystä - se pyydetään jossain, lähetetään Thaimaahan tai Kiinaan ja palautuu takaisin eurooppaan loppujalostukseen. Aiheesta YLE.fi uutiset - asiasta lisää Pakastekala matkustaa lähikauppaan Thaimaan kautta. No jotta asia ei olisi oikein hyvin ymmärrettävä Findus tiedoittaa sivuillaan... joopa joo... toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee... ei Kiinassa... no entäs Thaimaassa?

Kalapakasteita olen ostanut vain kissoille, nyt menee tehotarkastukseen mistä kala on tullut. Voihan se olla ettei pakkauksista kyseistä tietoa löydy, mutta silloin voi siirtyä ostamaan tuoretta kalaa kalaliike Kuhalta. Minulla on jo boikotissa ns. kasvatettu Norjalainen lohi - olen kerran nähnyt dokumentin kalan kasvatuksesta Norjassa, kasvatusaltaisiin nakattiin lapiokaupalla salpietaria jotta kalanliha olisivat "punaista", loishäätöön kalat sai Ivomec:iä. Joo, vaihtoehdoksi on jäänyt kalansyönnissä luonnon kala, jota ei olla pyytämässä sukupuuttoon ja joka on saanut kasvaa ehkä vähemmän puhtaissa merivesissä... ei ole helppoa.

Toissa päivänä käytiin jälleen Martan kanssa asioilla ja törsäämässä 20 euron lahjakortti. Kalankierrätysuutisoinnista johtuen päädyimme tutkailemaan tarkemmin ostosten pakkausmerkintöjä. Martan ostoslistalla oli Amerikan pekoni ja Martta halus että se on valmistettu Suomessa, suomalaisesta lihasta. Vaikka pakkauksissa oli valmistajana suomalaisen ruokatalo, vasta kolmannessa pakkauksessa luki että valmistettu suomalaisesta lihasta ja Suomessa. Parissa pakkauksessa oli lihan alkuperäismaana Unkari ja Puola. Joo, pakkausten merkinnät ovat niin pienellä ettei niistä aina millään saa selvää. Onneksi hyvää Suomesta Joutsenlippumerkki on kohtuu helposti löydettävissä pakkauksista, vaikka sekään ei takaa kaikissa tuotteissa 100% kotimaisuutta - vähintään 75% raaka-aineista on suomalaisia. MTV3 esitti Ylen silminnäkijä ohjelman - jossa käsiteltiin lasten- ja koiranruokien lisäaineita, tiivistettynä ”Puolet ihmisten ruoassa käytetyistä lisäaineista kiellettyjä koiranruoassa”.
Minkä ihmeen takia meitä vedätetään, tehdään vaikeaksi tulkita tuoteselosteita, pakkausmerkintöjä ja myydään syötäväksi vaikka mitä mössöä?
No, ruokakaupasta jatkoimme matkaa Kärkkäiselle, ostin lankoja, hautakynttilöitä, tuolityynyjä ja nestemäistä pyykinpesuainetta. Martalla oli myös omat ostokset ja kassalle mennessämme Martan puhelin soi, joten laitoin ensin omat ostokset hihnalle. En ajatellut missä vaiheessa Martta lopetti puhelun, mutta selvisimme ilman ongelmia ostosten kanssa paluumatkalle. Vein ensin Martan kotiin ja järjestettiin kaikki ostokset ja juokastiin kahvit. Kun pääsin kotiin, Martan naapuri soitti että Martan puhelin on kadonnut. Ensin tarkastin auton ja soitin Martan numeroon, mutta kun ei sieltä löytynyt niin hyppäsin loistoon ja ajoin Kärkkäiselle. Suunnistin meitä palvelleen kassan luo ja kerroin että Martta kadotti puhelimensa täällä ollessamme. Kassa sanoi, että yks puhelin on löytänyt. Joku asiakas oli löytänyt puhelimen kassan vierestä lattialta. Helpotus oli suuri, kun puhelin oli Martan... minulla ennätti olla jo syyllinen olo, olinhan sanonut Martalle että mulla on asiaa Kärkkäiselle ja Martan oli vähä niinku "pakko" lähteä mukaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Toissapäivän kävästiin hoitoon tulevien koirien ja Marjan kanssa lähimetsälenkki alkuiltahämärässä ja vesitihkuisessa säässä yhteislenkillä otsalamppujen valossa. Kysyin luvan, että saan ottaa koiruuksista kuvia, kun ovat hoidossa ja päivittää blogiin, tietysti kuulumisien kera - sain luvan :). Vauhtia ei ilmeisestikkään tule puuttumaan, mutta onhan noista vauhtiveikoista kokemuksia, joten eiköhän me pärjätä. Suren Wilmaa vielä niin vahvasti, että kaikki arkirutiinin rikkova ja skarppina oleminen on tervetullutta.

Eilen kävästiin puolen päivän aikaan kuvauslenkillä läheisellä pellolla ja takametsässä. Koska sateen jälkeen oli pakastunut, kesantopelto oli tosi kaunis, sinne mihin aurinko paistoi kuura oli kultainen ja varjossa hopeinen. Koirat ovat saaneet tyytyä maastolenkkeihin, muuta en ole niiden kanssa ennättänyt touhuta. Olen pikkuhiljaa siivoillut ja järjestellyt kaappeja. Tänään pitää mennä tutustumaan mahdolliseen työpaikkaan. Olisi jälleen "uran vaihto" - toimistotyötä ja arkistointia - jos oikein ymmärsin. Kaikkea sitä on tullut tehtyä, mutta näköjään kaikenlaista on vielä tekemättä. Ihan kivalla mielellä ja asenteella - vanha koira oppii istumaan, toivon että saisin työn vaikka se ei ole pitkaikainen.
P.S
Maanantaina alkaa toimistotyöntekijän - toivottavasti menestyksekäs, mutta ilmeisen lyhyt ura... JEEE!!!!
sama

Lopuksi vielä linkki Keskon sivustoon merkeistä, joita käytetään eri tuotteiden yhteydessä.

Aurinko paistaa

Tosi harmaa, kostea ja sumuinen viikonloppu takana. Kävimme päivittäin lenkillä ja lauantaina saimme vihdoin haettua kuusenoksia Wilman haudalle. Wilman ja Feisyn & Indin haudalla on palanut yötä päivää kynttilät. Nyt on niin pimeä aika vuodesta, että on kynttilöiden aika. En polta kynttilöitä juurikaan sisällä (tuoksukynttilöitä en voi sietää), mutta sitäkin enemmän ulkona. En ole mikään haudan palvoja, varmaanki sen vuoksi että kun koira on lakannut hengittämästä eli kuollut sen maallinen maja muuttuu persoonattomaksi - ei se enään tunnu siltä mitä se oli ollut eläissään. Pois menneet koirat siirtyy muistoihin ja sydämeen. Feisyn ja Indin haudalle olen istuttanut koivun, Kikan haudalla on kanervaa, en ole vielä päättänyt minkä pensaan istutan Wilman haudalle - keväällä ens alkuun ainakin orvokeita.
Eilen oli tosi tuulinen, mutta aurinkoinen sää. Lähdin kylmästä tuulesta ja 0 paikkeilla olevasta lämpötilasta huolimatta koirien kanssa pitkälle pyörälenkille. Voi jessus sitä vauhtia, oli täys työ pidätellä ja jarrutella sekä pysyä pystyssä. Koirilla oli virtaa taas ylenmäärin. Pyöräilimme altaalle, jossa päästin koirat irti ja pidin sellaista pyöräilyvauhtia yllä, että koirat joutui ravaamaan koko ajan. Teimme ylimääräisen parin kilometrin lenkin metsään, talutin pyörää että olisin hieman lämmennyt. Runsaasta vaatetuksesta huolimatta olin aivan jäässä, tuuli meni luihin ja ytimiin. Paluumatkalla kiitin luojaa, että koirilla riitti vauhtia loppuun asti, sillä paksuista sukista ja lenkkareista huolimatta varpaat oli ihan jäässä. Kurvasimme kotipihaan hurjalla vauhdilla, eikä koirista olisi uskonut että takana oli n. 15 km vauhdikasta menoa.
Kuvittelin hyväuskoisena että ilta onkin sitten rauhallinen koirien osalta... turha toivo... äksöniä riitti ihan iltamyöhäiseen asti.
Tänään koirilla on lepopäivä. Olen värkkäillyt kaikenlaista pientä. Käynyt keittiön kaapistoja ja laatikoita läpi, ompelin koirien autoalustaan pari vaihtopäällistä, kävin kaupassa ja keitin jauhelihakeiton. Vielä olisi pientä värkkäämistä tiedossa päivänvalon aikana, jota ei enään kauaa kestä. Koirat olisivat valmiit lenkille, mutta pääsevät vasta iltahämärissä käymään pikku lenkin.
Meille tulee luultavasti äksöniä lähiaikoina, pari koiraa on tulossa hoitoon ja se tietää Ihqulle ja Unskille uutta seurattavaa ja ajankulua. Huomenna olisi tarkoitus käydä hoitoon tulevien koirien kanssa tutustumislenkki meidän lenkkeilymaastoihin omistajan kera. Ei ole sitten koirille niin iso ihmetys, minne ovat joutuneet... ovat kyllä molemmat käyneet meillä aiemmin, ettei ihan outoja olla. Yhteislenkillä ei kyllä näiden koirien kanssa olla aiemmin käyty.
Loppuu minultakin lorvailu, kun on taas enemmän koiria huushollissa.
Lorvailusta puheenollen, poistun jälleen takaoikealle. Aurinkoisia päiviä!

Maastoreenejä ja silmäpuolena

Ihqudaa

 Ihqudaa vauhdissa

 Luonto kuurassa

Keskiviikko aamu valkeni pikkupakkasessa ja aurinko paistoi komeasti. Metsän siimeksessä ei paljon aurinkoa näkynyt, paistoi sen verran alhaalta.
Kävimme pikku lenkillä ja minä ennätin ottaa muutaman kuvan ennenkuin mun vasempaan silmään meni roska, jota en saanut pois. Kuvaaminen loppui alkuunsa, mutta päätin kuitenki tehdä suunnitellut jälkireenit.
Tein Unskille ensin n. 500m jäljen, jossa oli yksi kulma, lyhyin kävelyaskelin ja pyörykän palanen joka viidennessä askeleessa. Askeleet näkyi selvästi koska maa oli kohmeessa.
Sitten kytkin Ihqun jälleen puuhun jäljen lähtöpaikkaan ja tein yli 10m janan. Ihqun jälki oli myös n. 500m pituinen ilman kulmia ja makupala joka kepin alla.
Kun olin hakenut Ihqun jäljen lähtöpaikasta, kävin jälleen tien toiselle puolelle kävelemässä epämäärisen lenkin ja pudotin sinne kolme erilaista esinettä.
Ajoin ensin Unskin jäljen, josta Unski suoriutu loistavasti - oli selvästi hyvä idea pidentää askelvälin pituutta. Vaikka laitan aina makupalan vain oikean jalan askeljälkeen, Unski tarkasti myös vasemman askeljäljen - eteni hienosti pää tehden siksakkia jokaisessa askeleessa. Jäljen lopuksi jälleen viimeisen kepin heittelyä ja kehuja.
Ihqu suoritti janan jälleen täydellisesti ja eteni jäljellä vauhdikkaasti tuoden kepit. Viidennen kepin tuotuaan päästin Ihqun itsenäisesti jatkamaan jäljestystä päästämällä otteeni jälkiliinasta ja jääden seuraamaan taustalle pysähtyykö Ihqu kuudennelle kepille, minun ollessa kauempana. Ihqu pysähtyi kuin seinään viimeiselle kepille, söi makupalat ja toi kepin minulle. Tästä on hyvä jatkaa, jos ei enään tänä syksynä niin sitten keväällä - Ihqun juoksu lähestyy ja voi olla ettei enään tänä syksynä päästä jäljelle.
Autolle palattuamme päästin koirat irti ja ne lähti vauhdilla toiselle puolen tietä, huusin perään "etsi esine". Koirat tarkasti vauhdillä alueen, Unski toi kaksi esinettä ja Ihqu yhden. Niillä oli selvästi pientä kilpailua kumpi ennättää löytää ja napata esineen. Ei tarvinnu antaa erillistä kehoitusta tuoda esine mulle. Löydettyään esineen nappasivat sen suuhun ja lähtivät heti tuomaan sitä minulle.
Reenin jälkeen kävimme vielä pikku lenkin metsässä ja siinä vaiheessa vasen silmäni oli jo tosi kipeä. Tuntui kuin silmässä olisi terävä kiven murikka.
Olin sopinut että käytän Marttaa asioilla joten suunnistimme koirien kanssa Martan luo. Martan luona huuhtelin silmää, mutta kipu ei helpottanut. Martta ehdotti jo ettei lähdetä asioille koska silmä veresti. En antanu periksi, joten lähdimme kylälle kun olin ensin syönyt pari lautasellista hirvenlihakeittoa.
Asiat saatiin hoidettua ja reissun päätteeksi juotiin vielä pullakahvit.
Koiruudet sai olla koko ajan mukana autossa odottaen, lopuksi käytiin pikku lenkki Martan kodin lähistöllä.
Silmän olotila paheni, joten heti kotiin tultuamme huuhtelin silmää vedellä ja laitoin kosteuttavia tippoja. Sitten oli lähdettävä hakemaan Pekka Oulusta. Paluumatkalla kävimme Pekan siskon Anna-Maijan luona, joka on optikko. Anna-Maija huuhteli tipoilla mun silmää ja yritti saada roskaa silmästä, siinä onnistumatta. Sain mukaani rasvaisia ja rauhoittavia tippoja että selviän yön yli.
Meidän reeni- ja asiointireissu kesti kaikkiaan kuusi tuntia ja koirat oli koko illan tosi rauhallisia nukkuen.

Eilen aamulla silmä oli tosi verestävä, luomi muhkeasti turvoksissa ja luomessa oli mustelma. Pekka vei minut heti aamusta terveysasemalle jossa pääsin heti terveydenhoitajien käsittelyyn. Silmä huuhdeltiin ja roska saatiin pois, lisäksi silmään laitettiin vielä tippoja jolla tarkastettiin onko silmän pinta vaurioitunut - ei onneksi ollut. Lopuksi silmän kävi vielä tarkastamssa lääkäri, joka laittoi antibioottitippoja silmään ja sain reseptin mukaani.
Silmä on edelleen ärtynyt ja näkökenttä hieman samea, mutta kyllä sen kanssa nyt paremmin pärjää.
Tämä aamu on valjennut tosi harmaana ja sumuisena. Päivän suunnitelmiin kuuluu siivousta ja lenkkeilyä. Hartiat on tosi jumissa, joten sauvakävely olisi paikallaan.
Ens kuussa olisi tiedossa töitä ainakin kuukaudeksi, tarkempi aloituspäivä on vielä sopimatta.
Nyt hommiin, että saa jotain tänään aikaiseksi.
P.S
Minulla ei yleensä ole onnea minkäänlaisissa arvonnoissa. Kun käytin Marttaa S-marketissa, Martta täytätti minulla kaksi arpalipuketta - itselleen ja minulle - voittona oli 20 euron lahjakortti kyseiseen liikkeeseen ja arvona suoritettiin samana päivänä. Kuinka ollakkaan, sain puhelun illalla ja minulle kerrottiin että olen voittanut 20 euron lahjakortin. Soitin heti Martalle että voitto laitetaan puoliksi, olihan ihan Martan ansiota että täytin arpalipukkeet.
sama

Kylän pinnassa ja lähimetsissä

Sunnuntaina käytiin Piksun ja valeraskaana olevan Lisan kanssa kimppalenkillä "kylän pinnassa". Lisa oli valeraskaudesta huolimatta reipas. Lenkki aloitettiin pappilan parkkipaikalta josta suunnistettiin sillan yli koirapuistoon. Koirat sai haistella hetken tuoksuja, ennekuin jatkoimme matkaa uudelle "näköalareitille" rantamaisemaan. Sen jälkeen teimme kierroksen Vanhaan Haminaan ennekuin palasimme autolle. Lenkin päätteeksi tulimme meille pullakahville, koirat sai oman osansa pullasta. Oli tosi mukava ja koirillekki hyvä, erilainen lenkki, pääsivät vaihteeksi ihmisten ilmoille - ainakin Unskille ja Ihqulle harvinaisempaa herkkua.
Tihkusateessa oli sopivasti tauko lenkin ajan.

Eilen käytiin läheisessä metsässä lenkillä. Tein välillä yllättäviä poikkeamia lenkkireittiin, koska Unski meinas ottaa laumanjohtajan paikan edeten reilusti edellä. Unskissa on tapahtunut huomattava muutos, myös Piksu huomas sen. Se ei enään esim. pihalla juuri rilluttele toisten koirien kanssa vaan pysyttelee minun lähistöllä ja seuraa tarkasti mitä teen. Varmasti käytökseen vaikuttaa pallien poisto, tytöt ei enään kiinnosta entiseen malliin, myös jatkuva narttujen pissojen merkkaaminen on loppunut. Terävyys ja vauhti ei ole kadonnut mihinkään.
Sääennusteessa on lupailtu vähän aurinkoisempaa säätä, jospa koiristakin saisi jonkinlaisia kuvia otettua. Lupauduin pesemään siskon ikkunat ja niitä on ihan kiitettävästi, aloittelin eilen ja jatkan tänään. Tänään koirilla on tylsä häkkipäivä tiedossa. Huomenna ajattelin viettää koirien kanssa metsässä reenaten jälkeä ja esineruutua.
Löysin kadonneena oleet esineruutuliivit sekä muitakin joskus Wilmalle hankittuja vermeitä. Vielä on hukassa Wilmalle PK tottikseen hankittu metallinen kettinkikaulain. Muistelen käyttäneeni sitä kun kävimme Ihqun kanssa hallissa tottisreeneissä.
Trimmauksen jälkeen Unski ja Ihqu muistuttavat toisiaan niin, ettei niitä erota pihalla huonossa valaistuksessa. Olen erehtynyt niistä jo monta kertaa... jostain syystä tätä "ongelmaa" ei aikaisemmin ole ollut.
Päivä valkenee, joten ei ku hommiin... aurinkoa odotellen +6 asteen lämpötilassa.

Pyhäimiestenpäivä - tasasen harmaata

Unski ja Ihqu luuli että pääsevät häkkiin ja saavat makupalan... turhaan odottivat. 2.11.2011 pyörälenkin jälkeen.
Tasaisen harmaita päiviä takana, jotka olemme viettäneet vauhdikkaasti - ainakin ajoittain. Olemme tehneet hurjia pyörälenkkejä kuhmuraisilla metsäpoluilla, metsäautoteillä ja välillä päällystetyillä teillä. Hurjaksi pyöräily menee silloin, kun koirat on hihnassa ja ne juoksee minkä kintuistaan pääsee välillä haukkuen. Minä yritän pysyä pyörän päällä välillä jarruttaen silmälasit huurussa ja silmät vettä valuen kovasta vauhdista (puoli sokeana) - teemaksi sopii  "pois alta kivet ja männyn kävyt". Toki pyörälenkkeihin sisältyy myös vapaa osuuksia, jolloin koirat saavat haistella ja tutkailla tienlaitoja, välillä olen joutunut taluttaan pyörää kun metsäpolku on ollut niin kivinen ja kuoppainen. Pyöräilylenkit ovat olleet 10-16km pituisia - koirat on lenkkien jälkeen olleet hetken rauhallisia. Tänään koiruuksilla on vapaapäivä. Saavat olla päivän häkissä ja iltasella odottaa lyhyt kävelylenkki.
Minä olen Wilman lopetuksen jälkeen haamuillut itsestäni ulkopuolisena - EVVK olotilassa. Suru on vielä niin vahvana läsnä, että on vaikea saada otetta tähän hetkeen. Eilen pitkän korvienväliä tuulettavan pyörälenkin jälkeen aloin järjestelemään mappihyllykköä, joka on pursunnut tavarapaljoudesta... edellisen kerran taisin tehdä kyseiseen hyllykköön inventaariosiivouksen Kikan lopetuksen jälkeen. Nyt sain käytyä lippuset ja lappuset perusteellisemmin läpi. Myös CD:t sain järjestykseen ja tajusin kuinka helkkarin paljon minulla on kuvia... niitä en kyllä pystynyt selaileen, mutta levyt saivat sisältötekstit ja kaikille löytyi myös kotelot. Olen miettinyt, että jospa tekisin Wilmasta ja Kikasta kalenterin ens vuodeksi, mut siitä toteutuuko se, en ole ollenkaan varma. Pitää vaan suunnitella jotain... vois tietty myös tilata isot kuvat tai jotain.

Tänään paikkojen penkominen pitäisi jatkua vaatekaapissa. Oli melkoinen järkytys havaita että Tursake oli pitänyt yhtä vaatekoria petinään. Vaikka kampaan Tursakkeen useimman kerran viikossa, oli korissa olevat vaatteet karvan peitossa. Ei auttanut kuin maalarinteipillä poistaa vaatteista karvat ja pestä ne sitten pyykkikoneessa. Olen nyt lukinnut vaatekaapin oven, ettei Tursake pääse pesityyn sinne enään.
On pieni "pelko", että työt alkaa lähitulevaisuudessa ja jospa se saisi kinttuihin vähän vipinää ja sais kotona tehtyä jotain muutakin kuin koirien kanssa touhuttua.
Joulu lähestyy hurjaa vauhtia, vaikka säästä sitä ei huomaa. Jouluksi olisi pari suunnitelmaa, saa nähdä kumpi toteutuu vai toutuuko jokin kolmas neljäs suunnitelma. No, ompahan jotain mietittävää elämässä eteenpäin kompastellessa.
Rauhallista pyhäpäivää.

Lämpimät säät jatkuu - ilman kuvia

On se aika vuodesta jolloin aurinko pysyy piilossa pilviverhon takana - ainakin täällä. Ihan turha napsia kuvia pimeässä.
Olin taas toissa iltana nukahtanut sohvalle ja heräsin eilen aamulla siitä neljän aikaan - tietysti telkkari oli jäänyt auki. Ulkoilutin koirat ja koska ei väsyttänyt hain puut uuniin ja tuikkasin tulet.
Ennätimme metsään jo ennen yhdeksää. Kävin koirien kanssa ensin pikku lenkin ja siirryimme sitten jälkialueelle. Tein Unskille jäljen n. 200m pitkän, johon tein yhden kulman. Aiemmat jäljet oli lähteny heti polulta, mutta nyt loikkasin niin pitkälle metsään kuin pystyin hyppäämään - tarkoitus totuttaan Unskia pikkuhiljaa janaan. Jälki oli Unskin neljäs ja astelin vielä ihan töpöaskelin laittaen pienen lihapyörykkäpalasen aika tiheään ja keppien alle, kuten aiemminkin.
Kun sain Unskin jäljen tehtyä, otin Ihqun autosta hihnaan ja menimme polkua pitkin alueelle, johon olin päättänyt tehdä Ihqun jäljen. Laitoin Ihqun puuhun kiinni ja tein n. 10m janan, käännyin metsään kohtisuoraan Ihqun olinpaikkaan nähden - sen jäädessä protestoimaan. Jälki oli tänä vuonna Ihqun viides, kävelin normaali askelin ja pyörykkäpalasen laitoin vain joka toisen kepin alle. Tein jälkeen tien ylityksen ja yhden kulman ja jälki oli n. 300m pitkä.
Jäljen tehtyä hain Ihqun, joka istui kiltisti odottamassa, laitoin sen autoon Unskin kaveriksi ja kävin kävelemässä tien toisella puolen epämääräisen lenkin, pudottaen pari esinettä metsään. Esineet oli nahkalompsa ja käsinekäärö. Koirat näki minun metsään menon, mutta eivät nähneet missä asti kävin.
Ajoin ensin Unskin kanssa jäljen ja se meni tosi loistavasti. Unski eteni nokka maassa viidennelle kepille ja vasta lähestyessämme tietä nosti muutaman kerran päätä tarkistaakseen ympäristöä, mutta ajoi loppuun asti tosi hyvin. Kun Unski pyörittää keppiä jotta saisi sen alta makupalan - kehun, mutta en ole vielä vaatinut tuomaan keppiä minulle. Kerään kepit taskuun ja annan Unskin keskittyä jäljestämiseen. Kun olemme viimeisellä kepillä kehun, riisun valjaat ja heittelen viimmeistä keppiä koko matkan autolle mentäessä tietenkin ylenpalttisesti kehuen ja vaihtaen tuotua keppiä makupaloihin. Unskin eteneminen jäljellä on jo sen verran varmaa, että seuraavaan jälkeen pidennän askelta ja vähennän makupaloja. Jospa meille sattuisi niin hyvä tuuri, että jälkireenialueella ei kirmaisi poroja tai hirviä ja Unski unohtaisi ne.
Kun lähdin Ihqun kanssa jäljelle, pikkusen jännitti miten Ihqu suoriutuu ensimmäisestä janasta - ymmärsikö se asian tarkoituksen. Turhaa jännitin, Ihqu lähti vauhdilla ja nappas jäljen kuin vanhan tekijä, toi vauhdilla kepit, tien ylitys onnistui ja muutenki jäljesti hyvin. Nyt pidän pienen tauon jälkireeneistä, koirat saa sisäistää oppimiaan asioita. Toivottavasti ennätän vielä ennen lumen tuloa tehdä muutaman innostavan ja koirille motivoivan jälkireenin. Pitää vain itse pitää itsensä kurissa, etten enään vaikeuta tai muuten mokaa reenejä etenemällä liian nopeasti eteenpäin. Ihqun kanssa on edetty pienellä riskillä nopeasti, jotka se on kestänyt ja selvittänyt. Uusia asioita otetaan mukaan edelleen reeneihin ja välillä tehdään palauttava helppo reeni.

Jälkireenien jälkeen koirat pääsi vapaasti alueelle, jonne olin jättänyt esineet - huikkasin perään "etsi". Koirilla oli mielessä heti, missä olin käyny ja ne säntäs vauhdilla tien yli metsään. En ennättänyt itse edetä pitkälle, kun Ihqu toi käsinesutturan, jonka olin jättänyt kauemmas. Ihqu sai reilut kehut ja löytö vaihdettiin makupaloihin. Hetken kuluttua Unski löysi lompakon ja ei tarvinnut edes innostaa, kun toi sen minulle vaihdettavaksi makupaloihin. Koirat oli ihan täpinöissään ja jäivät tarkistamaan minun jälkiä, löytyisikö lisää vaihdettavia esineitä vaikka minä jatkoin syvemmälle metsään.
Täytyy kyllä olla tosi tyytyväinen koirien reeneihin ja taidan jatkaa metsälenkeillä noiden esineiden pudottelua ja vahvistaan etsimistä ja nokan käyttöä... ei kaikkien reenien tarvitse olla niin vakavia. Uskon, että noi vapaamuotoisemmat esineiden etsinnät vahvistavat koirien nenätyöskentelyä ja esineiden tuomista. Minulla on koirien esineruutuvaljaat vielä "hukassa", joten en tee varsinaista esineruutureeniä ilman valjaita. Raahessa saatiin Päiviltä valjaat lainaan esineruutuun. Minulla on pinttynyt tapa reenata aina asiaan kuuluvilla vermeillä -jäljellä jälkivaljaat ja esineruutuun omat valjaat. Ajattelen että koirat mieltää kulloisenki toiminnan tarkoituksen helpommin, asiaan kuuluvien vermeiden kera.
Nämä meidän harvakseltaan tehdyt reenit ovat rauhoittaneet koiria huomattavasti, aivotyöskentely rauhoittaa paremmin kuin kymmenen kilometrin lenkki... mutta molempia tarvitaan sopivassa suhteessa.

Tänään olisi tarkoitus käydä pitkällä lenkillä ja käydä asioilla, tuulee aika reippaasti ja aika ajoin taivaalla näkyy valoilmiö... kyl se aurinko on edelleen olemassa.

Sain trimmattua koirat, kylläkin vasta maanantaina... ja lihapyöryköitä on syöty muutama päivä. Jos en nyt lopeta tätä naputtelua, saan pistää uusiksi tämän päivän suunnitelmat... joten poistun koneelta takaoikealle.

Pilvinen päivä - kellot siirretty talviaikaan

 Sunnuntaipäivä valjennut pilvisenä ja harmaana. Parasta tässä päivässä ehkä kellojen siirtäminen tunti taaksepäin. Tälle päivälle riittää tavoitteita. Unski pitäisi pestä ja trimmata, Ihqua ei tarvi kuin vähän siistiä. Sitten ajattelin tehdä lihapyöryköitä kera perunamuussin... jää nähtäväksi saanko aikaiseksi.
Kulunut viikko meni edelleen Wilman varjossa. Sain kuitenki touhuttua Unskin ja Ihqun kanssa ihan kiitettävästi. Tiistaina huristelimme Raaheen Päivin luo. Pidimme kunnon maastoreenipäivän Päivin ja Aleksin kanssa. Unski, Ihqu, Santi ja Vinni pääsivät metsäjäljelle - Yucon ja Vanni pääsivät peltojälle ja kaikki tais käydä esineruudussa.
Ajoin ensin Unskilla jäljen joka oli toinen jälkireeni sille. Unski ajoi oudossa paikassa hyvin, mitä nyt välillä nosti päätä tarkistamaan näkyykö poroja.
Ihqulla oli aika vaikea jälki kolmen kulman kera, mutta kohtuu hyvin Ihqu selvitti sen ja toi kepit. En löytänyt omia jälkivaljaita mistään, onneksi Päivi lainas omia valjaita snakuille.
Esineruutureeni oli ensimmäinen Unskille ja sehän pelitti tosi hienosti, esineenä oli oma patukka jota Aleksi ja Päivi kävi viemässä "sotketulle" alueelle - Unski yllätti hyvällä työskentelyllä alueella. Ihqun esineruutureeni meni myös vauhdilla ja hienosti.
Reenipäivän lopuksi Päivi tarjos vielä pitsat koko porukalle ja mikä oli ajellessa kotiin rauhallisten koiruuksien kanssa ja itsellä väsynyt mutta tyytyväinen mieli päivän reeneistä.
Meinas tulla paniikki, että minne olen kadottanut omat todella vanhat jälkivaljaat jotka on tehty Amijas Anzalle -84. Olen ajanut niillä valjailla kaikki jälkikokeet ja -reenit koirieni kanssa, ne on sopineet niin sakemanneille kuin snakuillekkin. Pää on ollu sen verran sekaisin viimme aikoina, että korvien välissä ei ollut mitään varmaa muistikuvaa minne valjaat on kadonnu. Ei auttanut kuin suunnistaa heti keskiviikkona maastoon missä ajoin viimmeksi Ihqun kanssa jäljen. Otin koirat mukaan ja kehoitin etsimään, kävellen samalla siksakkia jälkialueella. Ja niinhän siinä kävi, että koirat löysi valjaat. Riemu ja helpotus, kehuin koirat hyväksi ja ne innostui keskenään vetämään valjaista niin että maharemmi meni poikki ennenkuin löysin niille kepin heiteltäväksi. Kotona sitten korjasin valjaat, nyt ne ei mitä ilmeisemmin sovi enään sakemannille.
Perjantaina meillä oli seuraava jälkireeni ja Unski jäljesti tosi hienosti, ei juuri kuonoa jäljeltä nostanut, vaikka tein jäljen lähelle autoa - jossa Ihqu haukkui ja protestoi. Ihqulle tein vaihteeksi suoran jäljen - palautusreeni haastavan jäljen jälkeen - Ihqu suoritui jäljestä hienosti tuoden kepit.
Minulta vaatii keskittymistä, että asennoidun Unskin ja Ihqun reenaamiseen, tulee verrattua Wilmaan ja nämähän on siihen verrattuna kuin yö ja päivä. On tietysti ihan hyvä että Unski ja Ihqu ovat vihdoin saaneet nyt mahdollisuuden harrastamiseen ja täytyy tunnustaa, että välillä tuntuu etten oikein tunne kumpaakaan kunnolla - joten nyt on vihonviimmeinen aika tutustua. Nyt kun olemme reenailleet, kummanki korvat ovat herkistyneet ja hakevat omatoimisesti kontaktia.
Eilen lauantaina oli tosi kaunis aurinkoinen, hieman tuulinen sää. Kun olin pessy muutaman maton, lämmitin saunana ja kävin kylpemässä keskellä päivää. Sitten lähdimme kauppareissulle pyöräillen ja koirilla riitti vauhtia. Koko kylä raikui kun starttasimme pihalta ja koirat haukkui innoissaan. Paluumatkalla muutimme vähän reittiä ja teimme ylimääräisiä mutkia paikkoihin missä koirat sai olla vapaana, kaikkiaan matkaa kertyi reilu 10km. Eihän tuon pituinen matka riittänyt snakuille - formulointi jatkui pihalla.

Laitoin Kennelliittoon meilillä (osoitteeseen terveystuloskorjaukset(at)kennelliitto.fi) Wilman viralliset tiedot sekä lopetuspäivän ja lopetuksen syyn ja toivoin että tieto kirjataan KoiraNettiin. Olin vähän skeptinen, mutta yllätyin positiivisesti, kun heti seuraavana päivänä tuli vastausmeili, jossa otettiin osaa ja vahvistettiin että tiedot on kirjattu ja ne näkyvät seuraavana päivänä koiran tiedoissa - ja niin ne näkyi. En ole enään Kennelliiton jäsen, mutta hyvin näyttää onnistuvan tietojen kirjaus näinkin.

Jos meinaan saada jotain tänään aikaiseksi, niin nyt on aloitettava.
Mukavaa sunnuntaipäivää ja nauttikaa palautetusta tunnista.

Viikko vierähtänyt

Vaikka Wilma oli vanhin koiruus huushollissa, nyt huomaa kuinka paljon se hallitsi meidän elämää. Nyt vaikuttaa siltä ettei meillä ole enään yhtään koiraa, vaikka kaksi vilperttiä viilettää edelleen. Koska Wilma ymmärsi paljon puhetta, sen kanssa tuli juteltua koko ajan, se sai toimia kartanlukijana yksinoikeudella autossa ja matkusti usein etupenkillä, se tiesi sanomisen perusteella mistä Pekka milloinki haetaan tai minne viedään, se tiesi minne mennään kylään tai missä käydään, se muistutti ruoka-ajoista, se komensi päästämään sisälle, kun oltiin pihalla, se tahtoi valita mitä polkuja kuljetaan lenkillä, se herätti aamuisin ja ilmaisi milloin pitäisi siirtyä makkariin illalla... puhumattakaan armottomasta kerjäämisestä tai vaihtokaupoista, se myös ilmas selvästi mikä sitä ei kiinnosta tai huvita. Loppuun asti se hyppäs olohuoneen pöydälle katsomaan ikkunasta milloin tulen kotiin, halusi hypätä itse sänkyyn ja kun pari kertaa nostin sen, se ilmas selvästi paheksuntansa - kyllä minä itte pääsen... ja pääsikin.
Ei Ihqu tai Unski mitään tyhmiä ole Wilmaan verrattuna, ne ei vaan ole saaneet sitä huomiota pennusta asti kuin Wilma ekana snakuna sai. Sen vuoksi niistä ei ole voinut kehittyä niin suuria persoonia kuin Wilma oli... eikä niistä enään voi tulla sellaisia.
Viikko mennyt väikkyessä, lentsu pyrkinyt pinnalle - joka toinen päivä kohtuullinen - joka toinen mennyt nukkuessa.
Viimme maanantaina kävimme Piksun ja Lisan kanssa lenkillä ja nuotioimassa. Teimme koirille ison makkararuudun, ennustin että sieltä tullaan pois järjestyksessä Unski, Ihqu ja Lisa. Pikkusen meni ennustukseni vikaan, ensin luovutti Ihqu, sitten Unski ja viimeisenä Lisa. Ahneilta koirilta riitti mielenkiintoa vielä myös meidän nuotiomakkaroihin. Lisa on nyt sitten vanhin koiruus "meidän laumassa".
Ihqulle ja Unskille on alkanut "uusi" vaihe elämässä. Olen panostanut niiden kouluttamiseen ja esim. puuttunut Unskin autossa käyttäytymiseen. Unski on ollut erittäin rauhaton autossa, pomppii takatilassa, vinkuu ja haukkuu. Nyt siitä on tehty loppu, mikään ei voi raivostuttaa enempää kuin levoton vinkuva koira autossa. Ihqu ja Unski ovat päässeet nyt aiempaa useammin mukaan, kun käyn asioilla. Unskille koulutuskaulain kaulaan ja siitä hihna, jonka pää on vänkärin penkillä. Aina tarvittaessa hihnasta nykäisy ja ei komento. Jo ensimäisellä reissulla Haukiputaalle Unskista tuli asiallisesti autossa matkustava koiruus, joka ei edes haukkunut autossa vaikka olin kyläilemässä.
Vaikka Unski on jästipäinen, siltä löytyy miellyttämisenhalua ja se pitää hyvin kontaktia. Ihqua ei juuri meikäläinen kiinnosta pätkääkään, jos sitä kiinnostava kohde on lähistöllä - näin varsinki silloin kun olemme hihnalenkillä ja toinen koira tulee vastaan, Ihqu aloittaa inhottavan piipaamisen. Jos olemme lenkillä ja  koirat on irti, toisen koiran lähestyessä saan omat koirat tulemaan luo kytkettäväksi ilman ongelmia.
Olen nyt systemaattisesti panostanut Ihqun ja Unskin tottikseen niin lenkillä kuin pihalla... työmaata tulee riittämään, sillä ovat päässeet vähän hanskasta irti, kun olen keskittynyt Wilmaan.
Ihqu on päässyt jo muutaman kerran jäljelle, edellistä reeneistä taitaa olla muutama vuosi aikaa. Ihqulla on hyvä motivaatio jäljelle - jäljestämistä ei ole haitannut edes lähistöllä seisovat porot tai hirvi. Kun tein Unskille ekan makkarajäljen, sen ajo piti keskeyttää neljännelle kepille kun vierestä karautti neljä poroa, jotka jäi seuraamaan meidän touhuja. Unski sekos täysin ja ei auttanut kuin lähteä takaisin autolle - helkkarin riistavietti. Olin tehnyt myös Ihqulle jäljen ja poroista huolimatta otin risin ja lähdin Ihqun kanssa jäljelle. Porot ei Ihqua hidastaneet - tais kerran pysähtyä katsomaan poroja ja jatkoi jäljen ajoa loppuun asti. Kävin Ihqun kanssa ajamassa myös Unskin kesken jääneen jäljen loppuun ja Ihqu nosti sinne jääneet kepit.
Tällä viikolla on jäljestetty kerran ja ens viikolla reenit pitäisi jatkua Raahen ympäristössä. Menemme reenaamaan Päivin kanssa.
En ole varma viittinkö satsata hirveästi Unskin kanssa jäljestämiseen, jos se toistuvasti osoittaa enemmän mielenkiintoa riistaan, kuin jäljestämiseen.
Näillä mennään pikkuhiljaa eteenpäin...

Aurinkoinen aamupäivä

 Ihqudaa Virpparin kentällä 6.10.2011

Ihqudaa ja Unski Pitkässäkarissa 15.10.2011

Elämä on jatkunut kuin varkain minun haamuillessa, en ole saanut aikaiseksi mitään mainittavaa.
Jo Wilman eläessä ja Wilmaan keskittyessä aloitin Ihqun ja Unskin kanssa tottistelun, jotta saisivat jotain äksöniä elämäänsä. Kun Wilma oli tottistouhuissa heti alkujaan keskittyvä, Ihqu ja Unski muistuttavat Lisaa - keskittyminen niin ja näin ja kaikki tehdään vauhdilla niin etten pysy perässä. Pitää varmaan reenailla keskittymistä ja rauhoittumista.
Ihqulle ja Unskille ei ole jäänyt mitään mietittävää tai oudostelua Wilman katoamisesta laumasta. Koska pääsivät tutkimaan Wilman maallista majaa, ei ole ilmennyt ruokahaluttomuutta eikä pihalla istuskella odottamassa ja tielle tuijottamassa missä Wilma viipyy.
Piksu käväs Lisan kanssa perjantaina ja toivat tietty herkkuja niin kahvitteluun kuin koirillekki... pinnistä Piksu vielä tämä päivä niin huomenna alkaa viikon loma!!
Päivi käväs reenireissulla, eikä reenailut menny hukkaan, eilen Päivi ja Vanni kisas SchH 1 tuloksen Virpiniemessä ja voittivat oman luokkansa!!!!!
Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa siirtään puita ulkopinosta liiteriin, ei näitä aurinkoisia ja sateettomia päiviä enään varmaan montaa ole. Lämpötila +8 ja tuuli on ihan kohtuullinen, joten nyt ulkona tarkenee.
Aurinkoista sunnuntaipäivää!
P.S
Unohdin kertoa, että ihmeiden aika ei ole ohi - Ihqu tuo nyt ruokakupit tiskiin. Ei tarvinnut kuin kerran sanoa, että "tuo kuppi" ja se toi kuin vanhat tekijät... onhan se vuosia seurannut kun Wilma kantoi ruokakuppeja.
sama

Wilma summarum

Viimeinen kuva Wilmasta, otettu 10.10.2011 illalla. Tursake ja Wilma nukkui toisiinsa käpertyneenä, kun hain kameran molempien päät nousi ylös ja ihmettelivät minun kuvaamista. Kuvauksen jälkeen molemmat jatkoi uniaan.
Koska olin tehnyt päätöksen, että Wilma saa lähteä seisovilta jaloilta - päätöstä vauhditti mielikuva että kasvain putkahtaa ulos jostain varpaasta, ja sitä en halunnut enään Wilman kokevan.
Soitin eilen aamulla el.lääkärille ja varasin ajan lopetukseen, sain ajan klo 15.30. Puhelimeen vastasi eri el.lääkäri kuin hän, joka hoiti Wilmaa. Varmistin, että ajan antanut el.lääkäri hoitaa myös lopetuksen. Kysyin että saanko ottaa Wilmalle kaverin mukaan ensimmäisen piikin antoon ja saanko viedä Wilman eka piikin jälkeen vielä autoon josta sitten tuon Wilman vastaanotolle sen nukahdettua. Kaikki ehdotukseni sopi el.lääkärille.
Wilma sai viimeiset antibiootit sunnuntai aamuna ja ilmeisesti sen vuoksi Wilma oli eilen virkeä. Heräsin jo puoli viideltä ja annoin koirille ruuat, varauduin siihen että lopetusaika on aamupäivästä. Koska Wimpulalla riitti virtaa, soitin Martalle että voisimmeko mennä Wilman kanssa kyläileen ja sehän sopi. Martta muisti varmaan, että pannari on Wilman herkkua ja siellähän odotti valmis pannaritaikina ja uuni oli lämpiämässä. Yhdeksi herkutteluksihan koko vierailu meni. Wilma teki markkoja oma-aloitteisesti ja Martta palkitsi pannarilla. Juttelimme Martan kanssa, että koirat ovat etuoiketetussa asemassa, jos niillä todetaan vakava sairaus eikä toivoa enään ole, ne voidaan lopettaa. Toista se on ihmisten kohdalla - yhteinen tuttavamme on ollut n. 10 vuotta vuoteenomana eikä enään pitkiin aikoihin ole voinut edes puhua, hänellä on ALS sairaus. Martta lohdutti minua että olen tehnyt hyvän päätöksen päästää Wilma pois, kun se on vielä niin pirteä ja hyvässä kunnossa.
Kävimme kylän pinnassa pikku lenkillä ennenkuin tulimme kotiin. Ajattelin että Wilma nukkuu pitkän tovin... mitä vielä, Wilman kerjääminen ja touhuilu alkoi pienten tirsojen jälkeen. Ei auttanut kuin ottaa Ihqu mukaan ja lähteä lenkille Hiastin toiselle puolen, lähelle el.lääkärien vastaanottoa. Lenkkipolun varrella oli paljon haisteltavaa ja tutkittavaa, Wilma oli erittäin virkeä ja liikkui kauniisti kevyellä ravilla. Jäi välillä odottamaan minuna, välillä esittämässä hienoa seuraamista makupalan toivossa (ei ollut makupaloja taskussa), haki keppejä ja toi heitettäväksi, kuittasin ehdotukset huumorilla - en halunnut että Wilma tölvii jalkaa mihinkään. Wilma toimi johtotähtenä ja valitsi paluumatkalla pidemmän vaihtoehdon reitiksi autolle. Minulle jäi tosi hieno muisto viimeisestä lenkistä.
Meille tulikin sitten vähän kiire el.lääkäriin. Otin ensin Ihqun autosta Wilman odottaessa malttamattomana vuoroaan takapenkillä. Sisäänmeno tapahtui reippaasti Ihqun johdolla, Wilma sai pikaisesti piikin ja molemmat makupaloja palkaksi. Reippaiden kehujen saattelemana lähdimme ulos, autolle mennessä koirat haisteli hetken mielenkiintoisia hajuja ja autolle päästyämme tuli kiire laittaa Ihqu takatilaan, Wilma huojui jo nukahtamaisillaan. Nostin Wilman takapenkille, josta se välittömästi siirtyi omaan asemaan etujalat etupenkkien välissä olevan kotelon päälle takajalat takapenkillä - se oli kartanlukija-Wilman suvereeni paikka autossa ollessa. Istuin takapenkille, otin huojuvan Wilman syliin ja se nukahti välittömästi. Juttelin ja kerroin Wilmalle että lähdetään kotiin, kerroin laitumella olevista hevosista ja kaikenlaisesta. Kun varmistin että Wilma on todella sikeässä unessa kannoin sen alustan kanssa takaisin el.lääkäriin.
El.lääkäri varmisti että Wilma on syvässä unessa puristamalla varpaita ja tarkistamalla refleksin silmäkulmasta, ei ollut mitään reaktiota. Viimeinen piikki laitettiin sydämeen ja Wilma lähti rauhallisesti sylissäni, juttelin koko ajan Wilmalle rauhallisesti. Kun tuli aika lähteä viemään Wilma autoon, halusin tehdä sen ihan itse ilman toisten apuja.
Kotiin tultuamme kannoin Wilman kaivetun haudan viereen, päästin Ihqun ja Unskin haisteleen Wilman maallista majaa. Sain Wilman kunnialla hautaan ja haudan peiteltyä, sitten loppu voimat, olin pelkkää tärinää. Hauta on päältä edelleen viimeistelemättä. Pidimme hetken hiljaisuuden ja lähdin sitten koirien kanssa altaalle lenkille. Lenkki meni minun raahustellessa, koirien formuloidessa ja Ihqu näytti aika ajoin tarkistavan missä Wilma viipyy.
Nyt minun pitäisi siirtyä elämässä elävien pariin, mutta vaikeaa se on. Pitäisi olla joku joka potkii persuksille, tee sitä tee tätä. Ihqu ja Unski antaa olla minun rauhassa, ihmetteevät kun en ole vienyt niitä aamulla totuttuun tapaan häkkiin.
Paljon olisi tekemättömiä töitä, mut jospa se siitä. Toivottavasti nämä muistoihin siirtyvät koirat riittää tälle vuodelle. Ei vieläkään voi uskoa todeksi, että suuri persoona Wilma on poistunut laumasta.

Wilma Wimpula

Wilma makkarajäljellä Kotakankaalla 9.10.2011

Wimpula Pitkässäkarissa 8.10.2011

Wilman lääkityksenä aamuin illoin Antirobeen (25mg+75mg) + puolikas kortisoonitabletti aamuisin ja tarvittaessa Rimadyl (yleensä ennen lenkkeilyä). Näillä on menty päivästä toiseen. Wilman päiväohjelmaksi on muodostunut aamu ulkoilun jälkeen ruoka ja lääkkeet, jonka jälkeen Wilma yleensä nukkuu aamupäivän. Aktiivinen aika alkaa parranpuhdistuksella perinteisin rituaalein, markkoja tekemällä ja armottomalla kerjäämisellä ja vaihtokaupalla. Iltapäivä on mennyt jonkin aktiviteetin ja lenkkeilyn merkeissä. Wilma huolehtii edelleen että iltaruoka on laitettava ajoissa likoamaan ja ruoka-ajoista ei saa lipsua.
Lauantaina käytiin makkaran paistossa Pitkässäkarissa, eilen vietiin Pekka Ouluun ja paluumatkalla käytiin makkarajäljellä Kotakankaalla. Iltalenkillä käytiin puoli yhdentoista aikaan otsalampun valossa ja Wilma oli innoissaan. Ihqu ja Unski ei ole päässyt näille reissuille mukaan, mutta kyllä niillekkin on aktiviteettia järjestetty, niistä ihan oma sepustus myöhemmin. Lenkit ovat olleet maksimissaan n. 5km pituisia, joista Wilma on selviytynyt loistavasti. Seuraan tietenki koko ajan, että lenkit ovat Wilman kuntoon sopivia.
Wilmalla ei tarvitse pitää kauluria kuin silloin kun se joutuu jäämään yksin kotiin. Jalassa on kevyt side, joka vaihetaan kerran päivässä suihkutuksen kera.
Näillä mennään toivottavasti loppuun asti. Minun tunnelmat on laidasta laitaan. Wilman nukkuessa ajattelen, että se on kuin vanha väsynyt koira ja kun Wilma riekkuu ja touhuaa ajattelen että sehän on kuin nuori parhaassa iässä oleva koira ja kiroan kasvaimen alimpaan manalaan. Puran loppuun asti blogiin tuntoja ja kuulumisia... tämä on minulle hyväksi havaittua surutyötä... jos joku ei ymmärrä niin ei tarvi lukea, olen itsekäs ja yritän selvitä näistä surullisista elämään kuuluvista vaiheista ja tekemällä surutyötä... kerta minulle annetaan siihen mahdollisuus. Voisihan tilanne olla myös sellainen että Wilman lähtö olisi ollut yllättävä ja nopea, johon ei olisi millään tavalla voinut valmistautua. Surutyö on käytävä tavalla tai toisella kuitenkin läpi - kukin tavallaan.

Wilma Wimpula

Extempore lähtö Helsinkiin. Vuokrattiin matkailuauto ja ei ku matkaan. Mukaan pääsi tällä kertaa kaikki koirat. Parkeerasimme auton talon eteen, jossa Pirjo asuu. Pirjo olisi halunnu että viemme kaikki koirat sisälle, mutta päädyin ottamaan vain Wilman... se sai nauttia ruhtinaallisista herkkupaloista viimeisellä Hesan reissulla. Ihqu ja Unski vartioi autoa, päästen usein lenkille ja tietty me kaikki yövyimme autossa. Oli aika raskas reissu, noin monen koiran kanssa. Sai lenkkeillä lukemattomia kertoja päivässä, kävimme myös usein viereisessä koirapuistossa jossa ei juuri muita koiria näkynyt.
 Kuvat Konalan kuonavuorelta 20.9.2011

Kävimme Päivin ja Sarin kanssa Virpparin kentällä. Wilma ja Ihqu pääsi muisteleen tottisliikkeitä nakituksen kanssa. Wilman kanssa otettiin tosi rennosti touhuilu ja Wilma oli innoissaan. Minulla oli tunne että tämä on nyt sitten viimeinen kerta Wilman kanssa, mut ei me surtu.
Kuvat Virpparin kentältä 6.10.2011

Mennyt kuukausi on ollut yhtä helvettiä, epätietoisuudessa ylä- ja alamäkeä. Tilannetta pahensi hoitavan el.lääkärin kiire ja mm. autoon väärän polttoaineen tankkaus, jonka vuoksi koepalan otto viivästyi. Minulle luvattiin että uusi aika soitetaan parin päivän sisällä, mutta vasta muutaman päivän kuluttua sain sitkeällä puhelimen soitolla uuden ajan. Hermot oli tosi kireellä ja siinä tuli kirottua yks sun toinenki alimpaan kerrokseen.
Palataan ajassa taaksepäin. Kun Wilma oli saanut reilun viikon Kefavettia huomasin, että lääke ei ensimmäisen hyvän vaikutelman jälkeen enään tehonnut. Soitto el.lääkärille joka vaihtoi lääkkeen Antirobeen (25mg+75mg), plus kortisoonia Prednisolon 5mg. Lääkäri sanoi että paiseen ei nyt sitten ehkä aiheuttanut vierasesine vaan kasvain koska antibiootti ei pure ja samalla sovimme koepalan otosta ja sain siihen ajan loppuviikolle. Antiroben ja kortisoonin anto kyllä muutti tilannetta paremmaksi, mutta kipeä alue ei parantunut. Kävimme tässä välissä Helsingin reissun ja toiveikkaina menimme koepalan ottoon.... joka sitten peruuntui el.lääkärin tankkaaman väärän polttoaineen vuoksi. Sain oman sinnikkyyden ja usean puhelinsoiton jälkeen vihdoin uuden ajan koepalan ottoon, joita sitten kairattiin kolme kappaletta. El.lääkäri lupasi että tulos tulee parissa päivässä jos posti kulkee, miten sen pitäisi kulkea. Muuten, kun Wilma kuuli hoitavan el.lääkärin äänen se alkoi välittömästi täriseen ja pyrkiä ulko-ovea kohti... sen muistissa oli paiseen kivulias puhdistus. Wilma nukutettiin koepalojen oton ajaksi. Antirobekuuri oli jo siinä vaiheessa loppu ja el.lääkäri meinas että ei määrätäkkään lisää lääkettä vaan katsotaan millaiseksi tilanne menee. No ei se ainakaan parantunut koepalojen oton jälkeen - päinvastoin. Jälleen muutama hermoja raastava päivä ennenkuin sain hoitavan el.lääkäriin yhteyden ja lääkeresepti uusittiin, koska koepalatuloksia ei ollu tullu ja Antirobesta oli kuitenki ollu parannusta. Reseptiin oli laitettu myös Diapamia, jota en ottanut. Ensinnäki Wilma ei ole niin keipeä ja toiseksi ennemmin käytän koiran lopetuspiikillä kuin alan syöttään Diapamia... jospa el.lääkäri ajatteli minun tarvitsevan sitä :).
Näinä viikkoina Wilma oli selvästi kipeä ja alue alkoi taas tihkumaan vasta siinä vaiheessa kun Antirobe kuuri oli jo loppunut koepalojen oton jälkeen. Kipuun annoin Rimadylliä. Yleisesti Wilma on ollut koko ajan pirteä ja ympäristöä tarkasti seuraava, ruokahalu on ollut erittäin hyvä, kerjääminen ja markkojen teko ovat olleet päivittäistä ja vain ajoittain lievää ontumista havaittavissa. Olemme lenkkeilleet normaalisti, jopa metsälenkillä on käyty sellaisessa maastossa jossa ei ole risuja jossa Wilma Wimpula on loikkinut onnesta soikeena. Siteen vaihdot menee jo rutiinilla.
Tänään kaivammme Pekan kanssa haudan valmiiksi, olen "valmis" lopettamaan Wilman vaiheessa, jossa se on vielä entisensä. Wilma saa lähteä seisovilta jaloilta ja lupaan että tapahtui lopetus missä tahansa Wilma kuulee loppuun asti että "lähdetään kotiin", silloin Wilma on luottavaisella ja rauhallisella mielellä.
Olen kovasti miettinyt että miten viimeinen matka tehdään. Selvää on että hoitava el.lääkäri ei voi tehdä Wilmalle viimeistä palvelusta koska Wilmalla on hänestä "huonot muistot". Tapahtuuko se sitten kotona, el.lääkärin vastaanoton pihalla autoon... en ole vielä päättänyt, mutta toivon tekeväni tilanteen Wilmalle mahdollisimman "huomaamattomaksi" - ei ressaavaksi - kuin mahdollista.
On tämä minulle kova paikka ja eräs aikakausi päättyy jälleen elämässä. Wilma on ollut - ja on - niin tärkeä minulle että on vaikea kuvitellä elämää ilman Wilmaa. Meillä on niin vahva side ja Wilma on.... niin se vaan on niin viisas ja tärkeä... SE ON WILMA!

Wilman viimmeksi leikatussa jalassa paise.

Wilma eläinlääkäriin 7.9.2011. Kuva otettu 9.9.2011.
Neljä viikkoa sitten Wilman kynsiä leikatessa en huomannut mitään poikkeavaa. Viikko sitten kynsien leikkuun yhteydessä huomasin että viimmeksi leikatun kannusvarpaan paikalla oli pienen kolikon kokoinen karvaton alue - kuin paksuuntunutta ihoa. Puristelin ja painelin aluetta ja Wilma ei reagoinut siihen mitenkään. 6.9.2011 iltapäivällä huomasin, että Wilma oli nuollut aluetta ja sen keskeltä pilkisti kirkkaan valkoinen liuskamainen säie. Desinfioin heti alueen ja laitoin siihen siteen, annoin särkylääkkeen ja soitin eläinl.asema Akuuttiin, jotta saisin jutella Wilman leikanneen eläinlääkärin Tiinan kanssa. Minulle kerrottiin että Tiina ei työskentele enään Akuutissa. Soitin heti seuraavana aamuna Iin eläinlääkärille, puhelimeen vastasi avustaja joka kertoi että Iissä päivystää nyt eläinlääkäri joka hoitaa neljän kunnan kiireelliset tapaukset. Avustaja pyysi kertomaan millainen tapaus on kyseessä ja kysyi kuinka nopeasti pääsen tuomaan Wilman, jos el.lääkäri päättää ottaa Wilman vastaan - lupasin olla paikalla viidessä minuutissa. Koska Wilman pääsy Iihin lääkäriin oli epävarma, varasin Akuutista el.lääkäriajan jonka sain iltapäiväksi samalle päivälle.
Puheluiden jälkeen otin Wilman mukaan ja lähdin ostamaan Apteekista sidetarpeita ja menimme vanhan ystävän Martan luo, jossa oli tarkoitus vaihtaa side.
Ennätimme sisälle Martalle, kun avustaja soitti, että eläinlääkäri ottaa Wilman vastaan Iissä.
Luojalle kiitos en ennättänyt vaihtaa itse sidettä, sillä järkytys oli melkoinen kun eläinlääkäri aukaisi siteen. Kipeä alue oli muuttunut isoksi paiseeksi josta pulppusi mustaa verta sitä painellessa ja puristaessa. Olin  järkyttynyt. Paiseesta tuli lumivalkoisia säikeitä sekä rustomaisia palasia ja "koteloitunutta mätää". Vaikka el.lääkäri sanoi että kaikki paiseesta tullut oli mätää en yhdy täysin häneen, sillä minusta noi lumivalkoiset liuskamaiset, taipuisat "jutut" oli ihan eriä kuin rustomaiset ja muut vaaleat klöntit ja palaset.
Minusta noista lumivalkoisista liuskamaisista tuli heti mieleen jänne. Mene ja tiedä, eläinlääkäri sai paiseeseen viisi reikää, joista osa oli toisiinsa yhteydessä... kun ruutas laimennettua betadinea, liuos tuli useammasta reijästä ulos... avustaja, minä ja eläinlääkäri saimme välillä kaikki liuossuihkeen päällemme. Wilma joutui kärsimään pitkään kivuliasta käsittelyä, kun el.lääkäri puhdisti paisetta, teki reikiä siihen ja napsi pinseteillä paiseesta tulevia palasia. Hän sanoi Wilman paiseen olevan hänen tähän astisen uran pahin.
Eläinlääkärin päätelmä oli että paise johtui "vieraista esineistä" - ei poistetusta varpaasta. Mene ja tiedä, olen kyllä skeptinen asian suhteen vaikka kasvaimen näköistä ei paiseesta löytynytkään.
Hoito-ohjeet; siteen vaihto kaksi kertaa vuorokaudessa, suihkutus, huuhtelu laimennetulla betadinella ja tuuletus ilman sidettä. Lääkkeeksi määrättin Kefavet 500mg (44 kpl) ja kipulääkkeeksi Rimadyl 20mg purutabletteja. Eläinlääkäri pyysi ottamaan 3-4 pvän kuluttua yhteyttä jos tulehtuneessa alueessa ei ole paranemisen merkkejä, lopputarkastus ennen antibioottikuurin loppumista ja kunhan tulehdus on parantunut (?). Hän puhui myös siitä, että voi olla että loppupeleissä alue joudutaan myös operoimaan että nähtäisiin mikä paiseen aiheutti.
Kun pääsimme lopulta Wilman kanssa kotiin, lääkkeet ja sidetarpeet ostettuna, Wilma oli tosi väsynyt käsittelyn jälkeen ja kävi heti nukkumaan. Minä pakenin marjaämpäreiden kanssa puolukkaan, omien sekasortoisten ajatusteni kanssa. En ottanut mukaan edes Ihqua tai Unskia. Pitkitin marjassa oloa, tuntui tosi vastenmieliseltä lähteä kotiin.
Yleisolotila on minulla yhtä järkytystä, jo pelkästä ajatuksesta ja tätä kirjoittaessa astmaoireet pahenee.

Wilma on soputunut hyvin hoitoihin, tuli jopa eilen vapaaehtoisesti jalan suihkutukseen - se on ollut Wilmalle vastenmielisintä. Olen kuivattanut aluetta myös hienolla sokerilla. Kefavet tabletit pitää laittaa kurkkun, ne ei mene minkäänlaisen herkun mukana. Rimadylliä Wilma ei suostunut pureksimaan kuin muutaman kerran ja nyt se ei kelpaa ollenkaan, joten olkoon ilman. Kolmena eka hoitokertana sain huuhtelulioksen ruutaamaan reijistä, sitten paise painuin ns. kasaan ja on edelleen paljon saman näköinen kuin kuvassa. Ensimmäiseen hoitoon tarvin henkistä tukea ja piti käydä tutun luona tekemässä hoito. Sen jälkeen olen pärjännyt yksin, vaikka aina ennen siteen aukaisua tuntuu ettei kädet tottele...
Yleisvaikutelmalta Wilma on pirteä, touhukas ja entinen oma itsensä. Protestoi tuuletusvaiheen pöntön pitämistä ja kiukkuisilla pään heilautuksilla etenee huushollissa, örisee ja ärisee ja vaatii herkkupaloja. Wilma osaa käyttää tilaisuudet hyväksi. Herkkuja on annettu runsaasti, sillä Wilma on aika pyöreä mummeli... ruoka-annoksia on jo pienennetty.

Olemme viettäneet kaverin kanssa grilliannoksen kera puolukan poiminnan päättäjäiset. Ei varmaan unohdu ikinä mahtavat marjamättäät keräsimme yhteensä n. 800 kg puolukoita. Opimme katsomaan "metsään puilta" ja löysimme uskomattomia puolukka-apajia - joko eksyen tai ihan päättelyllä -  vaikka yleisesti puolukkasato jää Iin alueella surkeaksi. Marjareissut ovat olleet ikimuistoiset ja kaikkea on nähty ja koettu ja välillä raahattu marjaämpäreitä tiettömien taipaleiden takaa otsa hiessä henkihieverissä ja vannottu ettei enään ikinä... ja ei ku seuraavana päivänä taas metsään. Loppuaikoina meidän vauhti kyllä hiipui ja melkein pääosan vei mukaan otettavat eväät. Mättäällä istuen kahvikupposet pullan tai leivän kera auringon paistaessa, hiljainen metsä ympärillä... niistä sai voimia jatkaa. Meitä onnisti myös sään suhteen. Marjareissusta jäi muistikuvia, ei valokuvia... joita voi sit vanhainkodissa muistella ja jotka varmaan muistaa vaikka olisi vakavasti muistisairas. Siinä on henkilökunnalla pitelemistä kun yöastia kädessä olemme menossa puolukkaan.
Kiitos KAVERI mukavista marjareissuista ja ei ku ens vuonna uudestaan, jos henki vähänki pihisee. Meidän pitää valmentautua uuteen satokauteen paremmin, ettei jännetupen tulehdus iskis kuten nyt... on se sen verran kipeä ja hankala poimuria heilutellessa.
Heräsin muuten tänä aamuna kuin Liisa ihmemaassa... mikä päivä... aika pitkään oletin heränneeni sunnuntaihin. No, totuus on valjennut... maanantaihin herättiin, koirat odottaa aamuruokaa ja sen jälkeen odottaa Wilman hoitotoimet.
En viitti edes miettiä millainen viikko on edessä Wilman suhteen.