tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Hyvin nukutun yön jälkeen (!)

Sain jälleen eilen illalla havaita, kun kömmin väsyneenä nukkumaan etten ole yksin. Sängyn oli vallanneet jo ennen minua Ihku, Wilma, Tursake ja Noitanokinenä. Raivasin itselleni pienen tilan peiton alle, mielessä autuas pikanukahtaminen. Mutta eihän se niin mennyt, sillä huomasin olevani oudossa ässän muotoisessa kylkiasennossa, mahdollisimman litteänä otusten puristuksessa. Unet kaikkos viimeistään siinä vaiheessa, kun Tursake nappas kynsillä varpaista kiinni.
Aikani pyöriskeltyäni ja unta odottaen annoin periksi ja hieroin ja venyttelin koiruuksia - tulee tehtyä vähän liian harvoin. Koiruudet nautti ja innostuivat venytteleen ihan kunnolla itsekkin.

Eilen iltapäivällä tuli käymään Anna ja Ihku meinas mennä aivan sekaisin ilosta. Anna oli viikonlopun laskettelureissulla ja koiruuksilla oli kova ikävä. Joka iltapäivä ne odotti välillä eteisen ikkunasta tuijottaen, missä Anna viipyy. Minä sain Annalta tuliaislahjan - joka on tosi mieluinen ;) - ja pidän sitä kyllä aina kaulassa *kiitos*!


Lähdimme käymään Annan kanssa grillillä syömässä ja sitten jälkiruuaksi meidät oli kutsuttu kahville ja syömään vastaleivottua pullaa *vanhan ystäväni* luo. Kyllä tuore kotipulla on sitten hyvää :). Saimme pullaa myös mukaan ja koiratkin pääsi herkuttelemaan - tottakai! Mikähän siinä on, että meillä ainakin kaikki koirat ovat olleet tosi persoja pannukakulle ja kotipullalle.

Eilen aamulla pakkasta oli -18 - illalla enään -2, ja nyt tippuu vesi räystäältä on +2. Minä yritän saada itseni hereille tästä tokkurasta "hyvin nukutun yön jälkeen" - joka paikkaa kolottaa, ilmeisesti yö on vietetty "ässänä".

Olen etsiskellyt netistä tietoa koiran sikiön kehitysvaiheista - vielä ei ole tärpännyt sellaista, joka on mielessä. Eksyin joskus suomalaiselle sivustolle, jossa oli kuvattu (muistaakseni ultrauskuvaa) sikiön eri kasvuvaiheita ja kerrottu sikiön kehitysvaiheet - minkä ikäisenä kehittyy silmät jne... sivusto oli Rotikka-aiheinen.
Nyt kun jännitetään, onko Wilma kantava vai ei olisi mukava odotellessa kerrata mitkä sikiön eri kehitysvaiheet on.
Wilman ultraus on viikolla 7, siitä pitäisi näkyä onko pentuja vai ei ja riippuen ultraajan taidoista, jos pentuja on niiden lukumäärän saa tarkasti tai vähemmän tarkasti. Jotku sanoo, että ultraus on rahan tuhlausta - no voi ne rahat tuhlata turhempaanki - luulisin :).

Toivottavasti tästä päivästä tulee HYVÄ!

Ei kommentteja: