sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

musikillista ilottelua, suuria tunteita :)!!!!

Ensin takautumaa eilisestä, ennenkuin päästään otsikkoon.
Lauantaina sain tehtyä ensin koti- ja tietsikkahommia, sitten kolasin koiruuksien kanssa loput lumityöt pihalta ja sitten kävikin "vanhanaikaisesti". Lumitöiden jälkeen söin ja kellahdin sohvalle ja heräsin vasta 7 aikaan illalla.
Meni hetki, ennenkuin heräsin kunnolla ja sitten lähdettiin melkein "yölenkille". Käveltiin hiljaisilla pyöräteillä ja koirat sai olla välillä irti. Paluumatkalla koirien ollessa kytkettynä vastaamme tallusteli iso dobberiuros ilman omistajaa. Se olisi mieluusti tehnyt tuttavuutta partojen kanssa ja päinvastoin. Koska periaatteenani on, että kohtaamistilanteessa ei toisten koirien luo mennä, komensin koirat sivulleni ja räppäsin dobberia hihnalla kuonoon - en saanut sitä sanallisilla käskyillä häipymään. Räppäyksen jälkeen dobberi otti kintut alleen ja seurasi meitä muutaman kymmenen metrin etäisyydellä jonkin matkaa.
Yölenkki oli n. 6 km pituinen ja sehän oli Ihkulle vain lämmittelyä. Sisällä Ihku alkoi nakella luunpalasta ja se on tosi taitava siinä hommassa. Nakkelun tuoksinnassa ennätti katkasta posliinisakemannilta jalan ja lopuksi heitti luunpalasen akvaarioon. Siihen loppui se leikki ja Pekka saa taas liimattavaa.

Minä en ole pitkään aikaan kuunnellu mitään musiikkia ja innostuin lumitöiden vaikutuksesta etsimään netistä Dannyn - Vain lunta kaikkialla kipaletta ja löytyihän se viimein http://www.youtube.com/watch?v=_ZsTE3-TyaE

Sitten jatkoin etsintää Olavi Virta ja kaksi ruusua - sitä en onnistunut löytämään, joten piti tyytyä
Hopeinen kuu http://www.youtube.com/watch?v=4SIqnLmoNS0 kipaleeseen.
Seuraavaksi halusin kuunnella Rollareiden Sony telkkari mainoksen tunnarin She's A Rainbow http://www.youtube.com/watch?v=yDUzyr8kTD0
Ja koska Fats Domino on mun lemppari katselin ja kuuntelin lopuksi todellisen helmen, jossa esiintyy Ray Charles, Jerry Lee Lewis, Fats Domino - Boogie live http://www.youtube.com/watch?v=z_k-CL3dJ8k ja kukas siellä mm. keikkuu taustalla kitaran kanssa - no Rollareiden Ron Wood!!!!!!! Oi jospa olisin saanut olla mukana!!!!!!!!

Dannyn musiikista en ole koskaan juuri pitänyt, mutta toi vain lunta kaikkialla sopi hyvin tilanteeseen ja onhan se kaunis melankoolinen, mutta vähän masentava ja vailla toivoa oleva kipale.

Olavi Virta on yksinkertaisesti ÄÄNI - ei ole toista eikä tule.
Rollarit rules, rules, rules vielä kauan sen jälkeen kun muut on kaatunut.
Ray Charles, Jerry Lee Lewis, Fats Domino - niillä on sielu ja selkäydin rakennettu musiikista. Kadehdin aivan suunnattomasti moista lahjakkuutta :) - ehkä minun pitäisi vain nauttia ja kuunnella kadehtimisen sijaan

Nyt kun pääsin vauhtiin jatkan aina tilaisuuden tullen musiikkihelmien etsintää ja tulipa mieleen viimme yönä, että hankin Olavi Virran tuotantoa. Joskus tässä elämässä on ilonaiheet hukassa, mikäs sen mukavempaa, kuin kuunnella musiikkia josta pitää ja varsinki jos siinä on sitä jotakin - kunnon potkua. Onhan se elämys sekin ja sielu lepää ja nauttii. Unohtaa hetkeksi tämän joskus paska maailma ja sen antamat potkut päähän... no..nekin alkaa tuntuun pehmeiltä taputuksilta ja silityksiltä :)!

Tänään olisi tarkoitus lähteä aamupäivällä vanhan ystävän luo ja käytäisiin sitten yhdessä pienellä potkurilenkillä. Olen nyt arponut, lähdenkö kotoa autolla vai Ihkun kanssa potkurilla. Matkaa tulee vähintään n. 10 km ja ajattelin, että jätän Wilman kotiin. Jos pyörätieosuudella on muita kulkijoita, on vaikeampi hallita kahta täysillä formuloivaa snakua potkurin lisäksi. Joskus aikoinaan olen potkuroinut kahden sakemannin kanssa sata lasissa ja muut kulkijat väisti pyytämättä - aiheutin melkoista hilpeyttä ja monet sai päivän parhaat naurut seuratessaan meidän menoa. Se oli sitä vauhdin hurmaa :).

Eilen muuten leivottiin uusi Jettyspoof's FIN MVA - Arttu sai Turun näyttelyssä viimeisen serttinsä ja valio juhlat saattoi alkaa. Onnittelut vielä Outille ja Artulle ja sekä tietty kasvattaja-Nealle!!!!!

Nyt akut on ladattu hyvällä musiikilla ja ei ku päivän haasteita päin - tukka putkella!

Ei kommentteja: