tiistaina, tammikuuta 22, 2008

täydellisesti laiskana...

Kuva: Tursake uunin päällä.
Ja minä tunnustan, olen ollut viimme päivinä totaalisen laiska. En ole tehnyt kuin välttämättömät hommat.

Perjantai oli rankka päivä, muuttoapuna ollessa meni koko päivä - mutta ei mennyt rehkiminen hukkaan. Tavarat saatiin siirrettyä uuteen asuntoon akkaporukalla. Miehistä voimaa tarvittiin vain kodinkoneiden siirtoon. Pitää vain toivoa, ettei itse tarvi muuttaa - tuota tavaraa näyttää kertyvän itse kullekki ihan yli omien tarpeiden - tai miten sen nyt ottaa :).
Olen muka toipunut tuosta perjantaista - hyvä tekosyy olla laiskana.
Innostuimme Annan kanssa kokoamaan palapelejä. Ensin kokosimme 120 palan sakemanni palapelin ja nyt on työn alla 1000 palan meri-purjevene-auringonlasku palapeli - joka sekin alkaa oleen kasassa.
Ulkoilua on sentään tullut harrastettua. Lauantaina lähdimme sauvakävelylenkille - kahlasimme vesisohjossa jonkin matkaa ja sitten minä kaaduin - ei käynyt onneksi pahemmin. Sunnuntaina koiruudet pääsi hihnalenkille ja eilen ensin metsälenkki ja illalla vielä vauhdikas potukelkka lenkki, kun kävimme saattamassa Annaa.
Ihkudaa on oppinut uusia temppuja ja pitääkin seuraavan kerran, kun Pekka tulee kotiin ottaa kuvia niistä.
Lunta on satanut hieman ja pakkasta on pari astetta, hyvä että vesikelit loppui vihdoin - ainakin vähäksi aikaa.
Aamun olen kasannut palapeliä, nyt pitäisi vihdoin innostua tekemään jotain työjutskia ja lähteä sen jälkeen koirien kanssa lenkille - tänään voi näkyä jopa aurinko - sää on aika kirkas.
Nyt annan itselleni potkun persuksille ja alan hommiin.
Mukavaa alkuviikkoa.

Ei kommentteja: