perjantaina, tammikuuta 25, 2008

Lunta, lunta, lunta vain....

Kuva: palapelit valmiina - kiitos Anna avusta :)! Nyt pitää vain toivoa, että kissat ei hajota niitä ennenkuin Pekka tulee kotiin ja liimaa ne jollekki alustalle.
Olen joskus aikoinaan ollut innokas palapelin kokooja - siinä on vierähtänyt monta yötä. Aivan sama tilanne, kuin hyvän kirjan kanssa. Kun aloittaa, pitää se lukea mahdollisimman nopeasti loppuun. Isommasta palapelistä puuttuu 4 palasta, mutta ne pystyy varmasti korvaamaan kannesta leikatuilla palasilla.
Sitten toinen asia, mihin hurahdin. Kun tämä talo aikoinaan ostettiin, edelliset omistajat olivat tarkasti laittaneet kaiken mahdollisen talteen - sota-ajan eläneet oppivat säästämisen ja uusiokäytön. Täällä on tallessa esim. kaikki postikortit ja kirjeet, kaikki koulutarvikkeet ja -kirjat, vanhoja lehtiä, valtavan suuria kuvia, joihin on laitettu kehykset kuten tauluihin, käsin pyöritettävä puinen "pyykinpesukone". Osan tavaroista olen kaivanut piharakennusten vintiltä sahanmuhista.
No, eilen illalla innostuin tutkimaan erästä pahvisalkkua ja siellä oli vanhoista sanomalehdistä leikattuja vaatteiden kaavoja, "oikeita" kaavoja, vanhoja lehtiä jne... Vanhin sanomalehti josta pystyin tarkistamaan vuosiluvun on vuodelta 1923 Suomen Sosiaalidemokraatti. Siinä on kaikki artikkelit kirjoitettu "vanhalla tyylillä", mutta ilmoitukset ovat tätä nykyistä tyyliä... miksiköhän?

Apu No:49 1942 hinta 3:50 (pitää muistaa, että hinta on ennen ns. "rahanleikkausta"). Lehdessä on yllättävän paljon pieniä kertomuksia ja artikkeleita mm. "Helvetti vai paratiisi"- kertoo Monte Carlosta, "Aikansa kuuluisin sotakirjeenvaihtaja - ja naissankari" - kertoo amerikkalaisesta Richard Harding Davis - nimisestä sanomalehtimiehestä, "Mistä johtuu kannibalismi?" - kertoo mitä syitä ihmissyöntiin on... hmmmm.
Sitten lehdessä on ilmoitus "Asiamiehet! Paperinpuutteen takia täytyy AVUN painosta vuonna 1943 huomattavasti supistaa ja sen vuoksi voidaan tilauksia vastaanottaa ainoastaan rajoitettu määrä. Tilatkaa siis asiamiesohjeet ilmaisine näytenumeroineen viipymättä..."
No niin ja nyt selvis, miksi aina moititaan ettei suomalainen mies osaa valita asuun ja tilaisuuteen sopivia sukkia (Lenita ja valkoiset tennissukat). Kuusinen Oy, Muotipalvelu on julkaissut lehtistä Miehen Muoti. Lehden numero 4, hinta 3:--. Lehtisessä on mm. vaihe vaiheelta kuvattu (tekstein ja piirretyin kuvin) solmukkeen ja ravaatin sitomistyylejä - "Miten solmukkeet sidotaan". Sitten on kuvin ja kaavioin kerrottu miten pukeudutaan erilaisiin tilaisuuksiin - kaikki muut näkyvät vaatteet on tarkasti määritelty, mutta ei sukkia.

Sanomalehdistä pisti silmään esim. rikoksista ja häiriköistä kertovat jutut, joissa oli mainittu henkilöiden nimet. Sitten en ainakaan muista koskaan saaneeni sivistystä seuraavaan asiaan - oli yllätys eräässä ilmoituksessa, siinä oli laitettu jonkin tapahtuman alkamisajaksi 3 (ip). Ilmeisesti silloin ei ollut 24 tuntijärjestelmä käytössä.

Oli tosi mukava lukea vanhoja lehtiä ja siinä meni pitkälle aamuyöhön.... ei menny aika hukkaan. Tuli mieleen, että pitäisi järjestellä kaikki kortit ja kirjeet niin, että ne säilyy vielä seuraavat reilu sata vuotta. Korteissa ja kirjeissä on vanhimmat Venäjän vallan ajalta - eihän siitä nyt niin hirveän kauaa ole.
Minulle tuotti vaikeuksia välillä lukea vanhaa kirjoitustyyliä, onkohan sama tilanne vajaan sadan vuoden kuluttua tulkita tämän päivän kirjoitusta?
Kirjoitan myöhemmin ylös pari mainosta, toinen saippua toinen tupakkamainos - hieman erilaiset on tekstit mitä tänä päivänä.

Nyt tähän päivään - kuten ylhäällä ensimmäisenä lukee; lunta, lunta, lunta vain - sitä tuli eilen ihan kiitettävästi kunnon lumipyryn saattelemana. Tänään on tiedossa lumitöitä, eilen oli ihan turhaa työntyä pyryyn lumikolan kanssa. Tein eilen aamusta hommia, sitten lähdin Haminalle työhaastatteluun ja ennen kotiin tuloa kävin tervehtimässä vanhaa ystävääni. Lenkillä ei koiruuksien kanssa käyty, Ihku pomppi ja metsästi ilmasta lumihiutaleita. Tänään se saa pomppia lumikolassa - takuuvarma apuri. Eiköhän Wilmakin herää siihen mennessä, kun lähden Ihkun kanssa ulos. Wilma on aamu-uninen ja sillä ei ole mitään kiirettä ainakaan lumitöihin.
Mutta nyt aamupalalle ja hommiin. Oikein hyvää viikonloppua!


Ei kommentteja: