Kuvat: Praavan aallonmurtajalta merelle päin.Alimmainen kuva on kuvattu klo 15.41 ja sen jälkeen alkoi tapahtua.
Sää oli helkkarin tuulinen ja kylmä +7 astetta. Kävin ensin koirien kanssa Pitkänkarin rannassa, mutta koska tuuli kylmästi mereltä lähdimme pian kotimatkalle. Paluumatkalla käänsin auton keulan Praavan nokkaa kohti, usva nousi mereltä ja ajattelin, että käyn vielä kuvaamassa. Koirat jätin ensin autoon, mutta päästin ne sitten juoksentelemaan rannalle, kun lähdin kävelemään aallonmurtajan nokkaa kohti. Rannalla ei ollut muita ja tuuli painoi kauniisti soivia jäähileitä rantakiviä vasten.
Kaikki meni aluksi ihan ok, kunnes lokit alkoi härnään koiria. Unski vannoutuneena lintukoirana ärsyyntyi lokkien kohtisyöksyistä sen verran, että lähti niiden perään merelle päin. Kuvittelikohan Unski, että jää on vielä kestävää. Ai niin, koirathan ei ajattele vaan toimivat usein vanhan kokemuksen mukaan. Unski, joka yleensä toimii ja tottelee herkkäkorvaisesti kaikkiin kutsuihini ja kieltoihin, ui täysin korvattomana poispäin rannasta. Ei reagoinut mihinkään yrityksiini, että palaisi takaisin rantaan. Ennätin tehdä vaikka mitä temppuja, jotka ei tuottaneet minkäänlaista tulosta.
Lopusta en muista kuin pätkiä ja niitäkin on vaikea muistella. Unski oli saanut etutassut pitävän jään reunalle muutaman metrin päässä rannasta ja näin kuin hidastetussa filmissä, että se yrittää saada toista takajalkaa jäälle. Takajalan liike hidastu ja hidastu ja loppui viimein kokonaan. Kun Unski roikkui etutassujen varassa täysin liikkumatta, tajusin että se oli mentävä pelastamaan vaikka en osaa uida. Olin täysissä talvivarustuksissa toppatakkia ja -housuja myöten. Jalassa oli kumisaappaat. Vei kameran nopeasti syrjemmäs ja lähdi laskeutumaan aallonmurtajaa alas. Muistan että jossain kohti oli iso tasainen ja turvallisen oloinen kivi, jolle astuin. Veteen menosta en muista kuin sen, että vesi ei tuntunut ollenkaan kylmältä, en tuntenut kastuvia vaatteita. Sitten muistan, kun tunsin ettei jalat ota enään pohjaan. Jollain lailla lähestyin Unskia ja kun olin siitä parin metrin päässä, Unski kellahti kuin hidastetussa filmissä ja täysin jäykkänä selälleen veteen ja uppos. Sen pää tuli kerran pintaan, mutta en ollut tarpeeksi lähellä vieläkään - ja uppos veden alle uudelleen. Lähestyin edelleen Unskia ja sen pää pulpahti jälleen pintaan, jolloin sain pannasta kiinni ja lähdin paluumatkalle, josta en muista kuin rantaan tulon. Kun vihdoin tunsin kiven jalan alla, tunsin varmaan suurta helpotusta ja keikahin itse veden alle - mielessä kävi lehtiotsikko "koiraa pelastamaan mennyt hukkui". Jotenkin pääsin pintaan ja lähdin kamuamaan ylös aallonmurtajaa. En varmaan muistuttanut vedenneitoa noustessani kuivalle maalle vettä valuvana. En uskaltanut päästää Unskin pannasta irti ja aallonmurtajan päällä ensimmäisen inhontunteen aiheutti, kun tiedostin että kumisaappaat on täys vettä. Suuri järkytys oli kun huomasin aallonmurtajan päällä, että Ihku on myös yhtä märkä kuin Unski ja puistelee samalla tavalla vettä turkista Unskin kanssa. Ihkun on täytynyt lähteä minun perään, mutta missään vaiheessa en muista nähneeni Ihkua vedessä. Unskia pannasta raahaten hain kameran ja lähdin kohti autoa, jonne oli reilu sata metriä matkaa.
Taisin päkättää koko kävelymatkan Unskille. Kun sain koirat autoon (Wilma ja Kikka olivat kuivia), tyhjensin ensin kumisaappaat ja otin likomärät töppöset pois. Koska minulla oli märät toppahousut jalassa jonka lahkeet survoin saappaisiin, saappaat oli heti puolillaan vettä. Paljaita varpaita ei kuitenkaan palellut saappaissa ja en jaksanut enään välittää vedestä. Etsin autosta muovikassin jonka levitin autonpenkille, riisuin läpimärän ja painavan vettävaluvan toppatakin ja lähdin kotimatkalle. Auton avain ja muuta tavaraa oli toppatakin avonaisessa taskussa, mutta ilmeisesti en kadottanut mitään.
Kun pääsin kotipihalle, jysähti hirvittävä päänsärky ja tuli pikku horkka. Unski rillutteli välittömästi keppi suussa ja ei ollut moksiskaan. Minulla oli kyllä koko illan jopelo olo ja en vieläkään mielelläni muistele tapahtunutta - tai pikku pätkiä mitä tapahtuneesta on jäänyt mieleen.
Aallonmurtajan ranta on jyrkkä ja syvenee nopeasti, koska siinä on veneväylä suojasatamaan. Yllättikö Unskin kestämätön jää ja jääkylmä vesí niin, ettei se kyennyt palaamaan takaisin rantaa kohti - en tiedä.
