sunnuntaina, lokakuuta 30, 2011

Pilvinen päivä - kellot siirretty talviaikaan

 Sunnuntaipäivä valjennut pilvisenä ja harmaana. Parasta tässä päivässä ehkä kellojen siirtäminen tunti taaksepäin. Tälle päivälle riittää tavoitteita. Unski pitäisi pestä ja trimmata, Ihqua ei tarvi kuin vähän siistiä. Sitten ajattelin tehdä lihapyöryköitä kera perunamuussin... jää nähtäväksi saanko aikaiseksi.
Kulunut viikko meni edelleen Wilman varjossa. Sain kuitenki touhuttua Unskin ja Ihqun kanssa ihan kiitettävästi. Tiistaina huristelimme Raaheen Päivin luo. Pidimme kunnon maastoreenipäivän Päivin ja Aleksin kanssa. Unski, Ihqu, Santi ja Vinni pääsivät metsäjäljelle - Yucon ja Vanni pääsivät peltojälle ja kaikki tais käydä esineruudussa.
Ajoin ensin Unskilla jäljen joka oli toinen jälkireeni sille. Unski ajoi oudossa paikassa hyvin, mitä nyt välillä nosti päätä tarkistamaan näkyykö poroja.
Ihqulla oli aika vaikea jälki kolmen kulman kera, mutta kohtuu hyvin Ihqu selvitti sen ja toi kepit. En löytänyt omia jälkivaljaita mistään, onneksi Päivi lainas omia valjaita snakuille.
Esineruutureeni oli ensimmäinen Unskille ja sehän pelitti tosi hienosti, esineenä oli oma patukka jota Aleksi ja Päivi kävi viemässä "sotketulle" alueelle - Unski yllätti hyvällä työskentelyllä alueella. Ihqun esineruutureeni meni myös vauhdilla ja hienosti.
Reenipäivän lopuksi Päivi tarjos vielä pitsat koko porukalle ja mikä oli ajellessa kotiin rauhallisten koiruuksien kanssa ja itsellä väsynyt mutta tyytyväinen mieli päivän reeneistä.
Meinas tulla paniikki, että minne olen kadottanut omat todella vanhat jälkivaljaat jotka on tehty Amijas Anzalle -84. Olen ajanut niillä valjailla kaikki jälkikokeet ja -reenit koirieni kanssa, ne on sopineet niin sakemanneille kuin snakuillekkin. Pää on ollu sen verran sekaisin viimme aikoina, että korvien välissä ei ollut mitään varmaa muistikuvaa minne valjaat on kadonnu. Ei auttanut kuin suunnistaa heti keskiviikkona maastoon missä ajoin viimmeksi Ihqun kanssa jäljen. Otin koirat mukaan ja kehoitin etsimään, kävellen samalla siksakkia jälkialueella. Ja niinhän siinä kävi, että koirat löysi valjaat. Riemu ja helpotus, kehuin koirat hyväksi ja ne innostui keskenään vetämään valjaista niin että maharemmi meni poikki ennenkuin löysin niille kepin heiteltäväksi. Kotona sitten korjasin valjaat, nyt ne ei mitä ilmeisemmin sovi enään sakemannille.
Perjantaina meillä oli seuraava jälkireeni ja Unski jäljesti tosi hienosti, ei juuri kuonoa jäljeltä nostanut, vaikka tein jäljen lähelle autoa - jossa Ihqu haukkui ja protestoi. Ihqulle tein vaihteeksi suoran jäljen - palautusreeni haastavan jäljen jälkeen - Ihqu suoritui jäljestä hienosti tuoden kepit.
Minulta vaatii keskittymistä, että asennoidun Unskin ja Ihqun reenaamiseen, tulee verrattua Wilmaan ja nämähän on siihen verrattuna kuin yö ja päivä. On tietysti ihan hyvä että Unski ja Ihqu ovat vihdoin saaneet nyt mahdollisuuden harrastamiseen ja täytyy tunnustaa, että välillä tuntuu etten oikein tunne kumpaakaan kunnolla - joten nyt on vihonviimmeinen aika tutustua. Nyt kun olemme reenailleet, kummanki korvat ovat herkistyneet ja hakevat omatoimisesti kontaktia.
Eilen lauantaina oli tosi kaunis aurinkoinen, hieman tuulinen sää. Kun olin pessy muutaman maton, lämmitin saunana ja kävin kylpemässä keskellä päivää. Sitten lähdimme kauppareissulle pyöräillen ja koirilla riitti vauhtia. Koko kylä raikui kun starttasimme pihalta ja koirat haukkui innoissaan. Paluumatkalla muutimme vähän reittiä ja teimme ylimääräisiä mutkia paikkoihin missä koirat sai olla vapaana, kaikkiaan matkaa kertyi reilu 10km. Eihän tuon pituinen matka riittänyt snakuille - formulointi jatkui pihalla.

Laitoin Kennelliittoon meilillä (osoitteeseen terveystuloskorjaukset(at)kennelliitto.fi) Wilman viralliset tiedot sekä lopetuspäivän ja lopetuksen syyn ja toivoin että tieto kirjataan KoiraNettiin. Olin vähän skeptinen, mutta yllätyin positiivisesti, kun heti seuraavana päivänä tuli vastausmeili, jossa otettiin osaa ja vahvistettiin että tiedot on kirjattu ja ne näkyvät seuraavana päivänä koiran tiedoissa - ja niin ne näkyi. En ole enään Kennelliiton jäsen, mutta hyvin näyttää onnistuvan tietojen kirjaus näinkin.

Jos meinaan saada jotain tänään aikaiseksi, niin nyt on aloitettava.
Mukavaa sunnuntaipäivää ja nauttikaa palautetusta tunnista.

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2011

Viikko vierähtänyt

Vaikka Wilma oli vanhin koiruus huushollissa, nyt huomaa kuinka paljon se hallitsi meidän elämää. Nyt vaikuttaa siltä ettei meillä ole enään yhtään koiraa, vaikka kaksi vilperttiä viilettää edelleen. Koska Wilma ymmärsi paljon puhetta, sen kanssa tuli juteltua koko ajan, se sai toimia kartanlukijana yksinoikeudella autossa ja matkusti usein etupenkillä, se tiesi sanomisen perusteella mistä Pekka milloinki haetaan tai minne viedään, se tiesi minne mennään kylään tai missä käydään, se muistutti ruoka-ajoista, se komensi päästämään sisälle, kun oltiin pihalla, se tahtoi valita mitä polkuja kuljetaan lenkillä, se herätti aamuisin ja ilmaisi milloin pitäisi siirtyä makkariin illalla... puhumattakaan armottomasta kerjäämisestä tai vaihtokaupoista, se myös ilmas selvästi mikä sitä ei kiinnosta tai huvita. Loppuun asti se hyppäs olohuoneen pöydälle katsomaan ikkunasta milloin tulen kotiin, halusi hypätä itse sänkyyn ja kun pari kertaa nostin sen, se ilmas selvästi paheksuntansa - kyllä minä itte pääsen... ja pääsikin.
Ei Ihqu tai Unski mitään tyhmiä ole Wilmaan verrattuna, ne ei vaan ole saaneet sitä huomiota pennusta asti kuin Wilma ekana snakuna sai. Sen vuoksi niistä ei ole voinut kehittyä niin suuria persoonia kuin Wilma oli... eikä niistä enään voi tulla sellaisia.
Viikko mennyt väikkyessä, lentsu pyrkinyt pinnalle - joka toinen päivä kohtuullinen - joka toinen mennyt nukkuessa.
Viimme maanantaina kävimme Piksun ja Lisan kanssa lenkillä ja nuotioimassa. Teimme koirille ison makkararuudun, ennustin että sieltä tullaan pois järjestyksessä Unski, Ihqu ja Lisa. Pikkusen meni ennustukseni vikaan, ensin luovutti Ihqu, sitten Unski ja viimeisenä Lisa. Ahneilta koirilta riitti mielenkiintoa vielä myös meidän nuotiomakkaroihin. Lisa on nyt sitten vanhin koiruus "meidän laumassa".
Ihqulle ja Unskille on alkanut "uusi" vaihe elämässä. Olen panostanut niiden kouluttamiseen ja esim. puuttunut Unskin autossa käyttäytymiseen. Unski on ollut erittäin rauhaton autossa, pomppii takatilassa, vinkuu ja haukkuu. Nyt siitä on tehty loppu, mikään ei voi raivostuttaa enempää kuin levoton vinkuva koira autossa. Ihqu ja Unski ovat päässeet nyt aiempaa useammin mukaan, kun käyn asioilla. Unskille koulutuskaulain kaulaan ja siitä hihna, jonka pää on vänkärin penkillä. Aina tarvittaessa hihnasta nykäisy ja ei komento. Jo ensimäisellä reissulla Haukiputaalle Unskista tuli asiallisesti autossa matkustava koiruus, joka ei edes haukkunut autossa vaikka olin kyläilemässä.
Vaikka Unski on jästipäinen, siltä löytyy miellyttämisenhalua ja se pitää hyvin kontaktia. Ihqua ei juuri meikäläinen kiinnosta pätkääkään, jos sitä kiinnostava kohde on lähistöllä - näin varsinki silloin kun olemme hihnalenkillä ja toinen koira tulee vastaan, Ihqu aloittaa inhottavan piipaamisen. Jos olemme lenkillä ja  koirat on irti, toisen koiran lähestyessä saan omat koirat tulemaan luo kytkettäväksi ilman ongelmia.
Olen nyt systemaattisesti panostanut Ihqun ja Unskin tottikseen niin lenkillä kuin pihalla... työmaata tulee riittämään, sillä ovat päässeet vähän hanskasta irti, kun olen keskittynyt Wilmaan.
Ihqu on päässyt jo muutaman kerran jäljelle, edellistä reeneistä taitaa olla muutama vuosi aikaa. Ihqulla on hyvä motivaatio jäljelle - jäljestämistä ei ole haitannut edes lähistöllä seisovat porot tai hirvi. Kun tein Unskille ekan makkarajäljen, sen ajo piti keskeyttää neljännelle kepille kun vierestä karautti neljä poroa, jotka jäi seuraamaan meidän touhuja. Unski sekos täysin ja ei auttanut kuin lähteä takaisin autolle - helkkarin riistavietti. Olin tehnyt myös Ihqulle jäljen ja poroista huolimatta otin risin ja lähdin Ihqun kanssa jäljelle. Porot ei Ihqua hidastaneet - tais kerran pysähtyä katsomaan poroja ja jatkoi jäljen ajoa loppuun asti. Kävin Ihqun kanssa ajamassa myös Unskin kesken jääneen jäljen loppuun ja Ihqu nosti sinne jääneet kepit.
Tällä viikolla on jäljestetty kerran ja ens viikolla reenit pitäisi jatkua Raahen ympäristössä. Menemme reenaamaan Päivin kanssa.
En ole varma viittinkö satsata hirveästi Unskin kanssa jäljestämiseen, jos se toistuvasti osoittaa enemmän mielenkiintoa riistaan, kuin jäljestämiseen.
Näillä mennään pikkuhiljaa eteenpäin...

sunnuntaina, lokakuuta 16, 2011

Aurinkoinen aamupäivä

 Ihqudaa Virpparin kentällä 6.10.2011





Ihqudaa ja Unski Pitkässäkarissa 15.10.2011

Elämä on jatkunut kuin varkain minun haamuillessa, en ole saanut aikaiseksi mitään mainittavaa.
Jo Wilman eläessä ja Wilmaan keskittyessä aloitin Ihqun ja Unskin kanssa tottistelun, jotta saisivat jotain äksöniä elämäänsä. Kun Wilma oli tottistouhuissa heti alkujaan keskittyvä, Ihqu ja Unski muistuttavat Lisaa - keskittyminen niin ja näin ja kaikki tehdään vauhdilla niin etten pysy perässä. Pitää varmaan reenailla keskittymistä ja rauhoittumista.
Ihqulle ja Unskille ei ole jäänyt mitään mietittävää tai oudostelua Wilman katoamisesta laumasta. Koska pääsivät tutkimaan Wilman maallista majaa, ei ole ilmennyt ruokahaluttomuutta eikä pihalla istuskella odottamassa ja tielle tuijottamassa missä Wilma viipyy.
Piksu käväs Lisan kanssa perjantaina ja toivat tietty herkkuja niin kahvitteluun kuin koirillekki... pinnistä Piksu vielä tämä päivä niin huomenna alkaa viikon loma!!
Päivi käväs reenireissulla, eikä reenailut menny hukkaan, eilen Päivi ja Vanni kisas SchH 1 tuloksen Virpiniemessä ja voittivat oman luokkansa!!!!!
Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa siirtään puita ulkopinosta liiteriin, ei näitä aurinkoisia ja sateettomia päiviä enään varmaan montaa ole. Lämpötila +8 ja tuuli on ihan kohtuullinen, joten nyt ulkona tarkenee.
Aurinkoista sunnuntaipäivää!
P.S
Unohdin kertoa, että ihmeiden aika ei ole ohi - Ihqu tuo nyt ruokakupit tiskiin. Ei tarvinnut kuin kerran sanoa, että "tuo kuppi" ja se toi kuin vanhat tekijät... onhan se vuosia seurannut kun Wilma kantoi ruokakuppeja.
sama

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2011

Wilma summarum

Viimeinen kuva Wilmasta, otettu 10.10.2011 illalla. Tursake ja Wilma nukkui toisiinsa käpertyneenä, kun hain kameran molempien päät nousi ylös ja ihmettelivät minun kuvaamista. Kuvauksen jälkeen molemmat jatkoi uniaan.
Koska olin tehnyt päätöksen, että Wilma saa lähteä seisovilta jaloilta - päätöstä vauhditti mielikuva että kasvain putkahtaa ulos jostain varpaasta, ja sitä en halunnut enään Wilman kokevan.
Soitin eilen aamulla el.lääkärille ja varasin ajan lopetukseen, sain ajan klo 15.30. Puhelimeen vastasi eri el.lääkäri kuin hän, joka hoiti Wilmaa. Varmistin, että ajan antanut el.lääkäri hoitaa myös lopetuksen. Kysyin että saanko ottaa Wilmalle kaverin mukaan ensimmäisen piikin antoon ja saanko viedä Wilman eka piikin jälkeen vielä autoon josta sitten tuon Wilman vastaanotolle sen nukahdettua. Kaikki ehdotukseni sopi el.lääkärille.
Wilma sai viimeiset antibiootit sunnuntai aamuna ja ilmeisesti sen vuoksi Wilma oli eilen virkeä. Heräsin jo puoli viideltä ja annoin koirille ruuat, varauduin siihen että lopetusaika on aamupäivästä. Koska Wimpulalla riitti virtaa, soitin Martalle että voisimmeko mennä Wilman kanssa kyläileen ja sehän sopi. Martta muisti varmaan, että pannari on Wilman herkkua ja siellähän odotti valmis pannaritaikina ja uuni oli lämpiämässä. Yhdeksi herkutteluksihan koko vierailu meni. Wilma teki markkoja oma-aloitteisesti ja Martta palkitsi pannarilla. Juttelimme Martan kanssa, että koirat ovat etuoiketetussa asemassa, jos niillä todetaan vakava sairaus eikä toivoa enään ole, ne voidaan lopettaa. Toista se on ihmisten kohdalla - yhteinen tuttavamme on ollut n. 10 vuotta vuoteenomana eikä enään pitkiin aikoihin ole voinut edes puhua, hänellä on ALS sairaus. Martta lohdutti minua että olen tehnyt hyvän päätöksen päästää Wilma pois, kun se on vielä niin pirteä ja hyvässä kunnossa.
Kävimme kylän pinnassa pikku lenkillä ennenkuin tulimme kotiin. Ajattelin että Wilma nukkuu pitkän tovin... mitä vielä, Wilman kerjääminen ja touhuilu alkoi pienten tirsojen jälkeen. Ei auttanut kuin ottaa Ihqu mukaan ja lähteä lenkille Hiastin toiselle puolen, lähelle el.lääkärien vastaanottoa. Lenkkipolun varrella oli paljon haisteltavaa ja tutkittavaa, Wilma oli erittäin virkeä ja liikkui kauniisti kevyellä ravilla. Jäi välillä odottamaan minuna, välillä esittämässä hienoa seuraamista makupalan toivossa (ei ollut makupaloja taskussa), haki keppejä ja toi heitettäväksi, kuittasin ehdotukset huumorilla - en halunnut että Wilma tölvii jalkaa mihinkään. Wilma toimi johtotähtenä ja valitsi paluumatkalla pidemmän vaihtoehdon reitiksi autolle. Minulle jäi tosi hieno muisto viimeisestä lenkistä.
Meille tulikin sitten vähän kiire el.lääkäriin. Otin ensin Ihqun autosta Wilman odottaessa malttamattomana vuoroaan takapenkillä. Sisäänmeno tapahtui reippaasti Ihqun johdolla, Wilma sai pikaisesti piikin ja molemmat makupaloja palkaksi. Reippaiden kehujen saattelemana lähdimme ulos, autolle mennessä koirat haisteli hetken mielenkiintoisia hajuja ja autolle päästyämme tuli kiire laittaa Ihqu takatilaan, Wilma huojui jo nukahtamaisillaan. Nostin Wilman takapenkille, josta se välittömästi siirtyi omaan asemaan etujalat etupenkkien välissä olevan kotelon päälle takajalat takapenkillä - se oli kartanlukija-Wilman suvereeni paikka autossa ollessa. Istuin takapenkille, otin huojuvan Wilman syliin ja se nukahti välittömästi. Juttelin ja kerroin Wilmalle että lähdetään kotiin, kerroin laitumella olevista hevosista ja kaikenlaisesta. Kun varmistin että Wilma on todella sikeässä unessa kannoin sen alustan kanssa takaisin el.lääkäriin.
El.lääkäri varmisti että Wilma on syvässä unessa puristamalla varpaita ja tarkistamalla refleksin silmäkulmasta, ei ollut mitään reaktiota. Viimeinen piikki laitettiin sydämeen ja Wilma lähti rauhallisesti sylissäni, juttelin koko ajan Wilmalle rauhallisesti. Kun tuli aika lähteä viemään Wilma autoon, halusin tehdä sen ihan itse ilman toisten apuja.
Kotiin tultuamme kannoin Wilman kaivetun haudan viereen, päästin Ihqun ja Unskin haisteleen Wilman maallista majaa. Sain Wilman kunnialla hautaan ja haudan peiteltyä, sitten loppu voimat, olin pelkkää tärinää. Hauta on päältä edelleen viimeistelemättä. Pidimme hetken hiljaisuuden ja lähdin sitten koirien kanssa altaalle lenkille. Lenkki meni minun raahustellessa, koirien formuloidessa ja Ihqu näytti aika ajoin tarkistavan missä Wilma viipyy.
Nyt minun pitäisi siirtyä elämässä elävien pariin, mutta vaikeaa se on. Pitäisi olla joku joka potkii persuksille, tee sitä tee tätä. Ihqu ja Unski antaa olla minun rauhassa, ihmetteevät kun en ole vienyt niitä aamulla totuttuun tapaan häkkiin.
Paljon olisi tekemättömiä töitä, mut jospa se siitä. Toivottavasti nämä muistoihin siirtyvät koirat riittää tälle vuodelle. Ei vieläkään voi uskoa todeksi, että suuri persoona Wilma on poistunut laumasta.

maanantaina, lokakuuta 10, 2011

Wilma Wimpula

Wilma makkarajäljellä Kotakankaalla 9.10.2011

Wimpula Pitkässäkarissa 8.10.2011


Wilman lääkityksenä aamuin illoin Antirobeen (25mg+75mg) + puolikas kortisoonitabletti aamuisin ja tarvittaessa Rimadyl (yleensä ennen lenkkeilyä). Näillä on menty päivästä toiseen. Wilman päiväohjelmaksi on muodostunut aamu ulkoilun jälkeen ruoka ja lääkkeet, jonka jälkeen Wilma yleensä nukkuu aamupäivän. Aktiivinen aika alkaa parranpuhdistuksella perinteisin rituaalein, markkoja tekemällä ja armottomalla kerjäämisellä ja vaihtokaupalla. Iltapäivä on mennyt jonkin aktiviteetin ja lenkkeilyn merkeissä. Wilma huolehtii edelleen että iltaruoka on laitettava ajoissa likoamaan ja ruoka-ajoista ei saa lipsua.
Lauantaina käytiin makkaran paistossa Pitkässäkarissa, eilen vietiin Pekka Ouluun ja paluumatkalla käytiin makkarajäljellä Kotakankaalla. Iltalenkillä käytiin puoli yhdentoista aikaan otsalampun valossa ja Wilma oli innoissaan. Ihqu ja Unski ei ole päässyt näille reissuille mukaan, mutta kyllä niillekkin on aktiviteettia järjestetty, niistä ihan oma sepustus myöhemmin. Lenkit ovat olleet maksimissaan n. 5km pituisia, joista Wilma on selviytynyt loistavasti. Seuraan tietenki koko ajan, että lenkit ovat Wilman kuntoon sopivia.
Wilmalla ei tarvitse pitää kauluria kuin silloin kun se joutuu jäämään yksin kotiin. Jalassa on kevyt side, joka vaihetaan kerran päivässä suihkutuksen kera.
Näillä mennään toivottavasti loppuun asti. Minun tunnelmat on laidasta laitaan. Wilman nukkuessa ajattelen, että se on kuin vanha väsynyt koira ja kun Wilma riekkuu ja touhuaa ajattelen että sehän on kuin nuori parhaassa iässä oleva koira ja kiroan kasvaimen alimpaan manalaan. Puran loppuun asti blogiin tuntoja ja kuulumisia... tämä on minulle hyväksi havaittua surutyötä... jos joku ei ymmärrä niin ei tarvi lukea, olen itsekäs ja yritän selvitä näistä surullisista elämään kuuluvista vaiheista ja tekemällä surutyötä... kerta minulle annetaan siihen mahdollisuus. Voisihan tilanne olla myös sellainen että Wilman lähtö olisi ollut yllättävä ja nopea, johon ei olisi millään tavalla voinut valmistautua. Surutyö on käytävä tavalla tai toisella kuitenkin läpi - kukin tavallaan.

lauantaina, lokakuuta 08, 2011

Wilma Wimpula

Extempore lähtö Helsinkiin. Vuokrattiin matkailuauto ja ei ku matkaan. Mukaan pääsi tällä kertaa kaikki koirat. Parkeerasimme auton talon eteen, jossa Pirjo asuu. Pirjo olisi halunnu että viemme kaikki koirat sisälle, mutta päädyin ottamaan vain Wilman... se sai nauttia ruhtinaallisista herkkupaloista viimeisellä Hesan reissulla. Ihqu ja Unski vartioi autoa, päästen usein lenkille ja tietty me kaikki yövyimme autossa. Oli aika raskas reissu, noin monen koiran kanssa. Sai lenkkeillä lukemattomia kertoja päivässä, kävimme myös usein viereisessä koirapuistossa jossa ei juuri muita koiria näkynyt.
 Kuvat Konalan kuonavuorelta 20.9.2011








Kävimme Päivin ja Sarin kanssa Virpparin kentällä. Wilma ja Ihqu pääsi muisteleen tottisliikkeitä nakituksen kanssa. Wilman kanssa otettiin tosi rennosti touhuilu ja Wilma oli innoissaan. Minulla oli tunne että tämä on nyt sitten viimeinen kerta Wilman kanssa, mut ei me surtu.
Kuvat Virpparin kentältä 6.10.2011



Mennyt kuukausi on ollut yhtä helvettiä, epätietoisuudessa ylä- ja alamäkeä. Tilannetta pahensi hoitavan el.lääkärin kiire ja mm. autoon väärän polttoaineen tankkaus, jonka vuoksi koepalan otto viivästyi. Minulle luvattiin että uusi aika soitetaan parin päivän sisällä, mutta vasta muutaman päivän kuluttua sain sitkeällä puhelimen soitolla uuden ajan. Hermot oli tosi kireellä ja siinä tuli kirottua yks sun toinenki alimpaan kerrokseen.
Palataan ajassa taaksepäin. Kun Wilma oli saanut reilun viikon Kefavettia huomasin, että lääke ei ensimmäisen hyvän vaikutelman jälkeen enään tehonnut. Soitto el.lääkärille joka vaihtoi lääkkeen Antirobeen (25mg+75mg), plus kortisoonia Prednisolon 5mg. Lääkäri sanoi että paiseen ei nyt sitten ehkä aiheuttanut vierasesine vaan kasvain koska antibiootti ei pure ja samalla sovimme koepalan otosta ja sain siihen ajan loppuviikolle. Antiroben ja kortisoonin anto kyllä muutti tilannetta paremmaksi, mutta kipeä alue ei parantunut. Kävimme tässä välissä Helsingin reissun ja toiveikkaina menimme koepalan ottoon.... joka sitten peruuntui el.lääkärin tankkaaman väärän polttoaineen vuoksi. Sain oman sinnikkyyden ja usean puhelinsoiton jälkeen vihdoin uuden ajan koepalan ottoon, joita sitten kairattiin kolme kappaletta. El.lääkäri lupasi että tulos tulee parissa päivässä jos posti kulkee, miten sen pitäisi kulkea. Muuten, kun Wilma kuuli hoitavan el.lääkärin äänen se alkoi välittömästi täriseen ja pyrkiä ulko-ovea kohti... sen muistissa oli paiseen kivulias puhdistus. Wilma nukutettiin koepalojen oton ajaksi. Antirobekuuri oli jo siinä vaiheessa loppu ja el.lääkäri meinas että ei määrätäkkään lisää lääkettä vaan katsotaan millaiseksi tilanne menee. No ei se ainakaan parantunut koepalojen oton jälkeen - päinvastoin. Jälleen muutama hermoja raastava päivä ennenkuin sain hoitavan el.lääkäriin yhteyden ja lääkeresepti uusittiin, koska koepalatuloksia ei ollu tullu ja Antirobesta oli kuitenki ollu parannusta. Reseptiin oli laitettu myös Diapamia, jota en ottanut. Ensinnäki Wilma ei ole niin keipeä ja toiseksi ennemmin käytän koiran lopetuspiikillä kuin alan syöttään Diapamia... jospa el.lääkäri ajatteli minun tarvitsevan sitä :).
Näinä viikkoina Wilma oli selvästi kipeä ja alue alkoi taas tihkumaan vasta siinä vaiheessa kun Antirobe kuuri oli jo loppunut koepalojen oton jälkeen. Kipuun annoin Rimadylliä. Yleisesti Wilma on ollut koko ajan pirteä ja ympäristöä tarkasti seuraava, ruokahalu on ollut erittäin hyvä, kerjääminen ja markkojen teko ovat olleet päivittäistä ja vain ajoittain lievää ontumista havaittavissa. Olemme lenkkeilleet normaalisti, jopa metsälenkillä on käyty sellaisessa maastossa jossa ei ole risuja jossa Wilma Wimpula on loikkinut onnesta soikeena. Siteen vaihdot menee jo rutiinilla.
Tänään kaivammme Pekan kanssa haudan valmiiksi, olen "valmis" lopettamaan Wilman vaiheessa, jossa se on vielä entisensä. Wilma saa lähteä seisovilta jaloilta ja lupaan että tapahtui lopetus missä tahansa Wilma kuulee loppuun asti että "lähdetään kotiin", silloin Wilma on luottavaisella ja rauhallisella mielellä.
Olen kovasti miettinyt että miten viimeinen matka tehdään. Selvää on että hoitava el.lääkäri ei voi tehdä Wilmalle viimeistä palvelusta koska Wilmalla on hänestä "huonot muistot". Tapahtuuko se sitten kotona, el.lääkärin vastaanoton pihalla autoon... en ole vielä päättänyt, mutta toivon tekeväni tilanteen Wilmalle mahdollisimman "huomaamattomaksi" - ei ressaavaksi - kuin mahdollista.
On tämä minulle kova paikka ja eräs aikakausi päättyy jälleen elämässä. Wilma on ollut - ja on - niin tärkeä minulle että on vaikea kuvitellä elämää ilman Wilmaa. Meillä on niin vahva side ja Wilma on.... niin se vaan on niin viisas ja tärkeä... SE ON WILMA!