keskiviikkona, lokakuuta 12, 2011

Wilma summarum

Viimeinen kuva Wilmasta, otettu 10.10.2011 illalla. Tursake ja Wilma nukkui toisiinsa käpertyneenä, kun hain kameran molempien päät nousi ylös ja ihmettelivät minun kuvaamista. Kuvauksen jälkeen molemmat jatkoi uniaan.
Koska olin tehnyt päätöksen, että Wilma saa lähteä seisovilta jaloilta - päätöstä vauhditti mielikuva että kasvain putkahtaa ulos jostain varpaasta, ja sitä en halunnut enään Wilman kokevan.
Soitin eilen aamulla el.lääkärille ja varasin ajan lopetukseen, sain ajan klo 15.30. Puhelimeen vastasi eri el.lääkäri kuin hän, joka hoiti Wilmaa. Varmistin, että ajan antanut el.lääkäri hoitaa myös lopetuksen. Kysyin että saanko ottaa Wilmalle kaverin mukaan ensimmäisen piikin antoon ja saanko viedä Wilman eka piikin jälkeen vielä autoon josta sitten tuon Wilman vastaanotolle sen nukahdettua. Kaikki ehdotukseni sopi el.lääkärille.
Wilma sai viimeiset antibiootit sunnuntai aamuna ja ilmeisesti sen vuoksi Wilma oli eilen virkeä. Heräsin jo puoli viideltä ja annoin koirille ruuat, varauduin siihen että lopetusaika on aamupäivästä. Koska Wimpulalla riitti virtaa, soitin Martalle että voisimmeko mennä Wilman kanssa kyläileen ja sehän sopi. Martta muisti varmaan, että pannari on Wilman herkkua ja siellähän odotti valmis pannaritaikina ja uuni oli lämpiämässä. Yhdeksi herkutteluksihan koko vierailu meni. Wilma teki markkoja oma-aloitteisesti ja Martta palkitsi pannarilla. Juttelimme Martan kanssa, että koirat ovat etuoiketetussa asemassa, jos niillä todetaan vakava sairaus eikä toivoa enään ole, ne voidaan lopettaa. Toista se on ihmisten kohdalla - yhteinen tuttavamme on ollut n. 10 vuotta vuoteenomana eikä enään pitkiin aikoihin ole voinut edes puhua, hänellä on ALS sairaus. Martta lohdutti minua että olen tehnyt hyvän päätöksen päästää Wilma pois, kun se on vielä niin pirteä ja hyvässä kunnossa.
Kävimme kylän pinnassa pikku lenkillä ennenkuin tulimme kotiin. Ajattelin että Wilma nukkuu pitkän tovin... mitä vielä, Wilman kerjääminen ja touhuilu alkoi pienten tirsojen jälkeen. Ei auttanut kuin ottaa Ihqu mukaan ja lähteä lenkille Hiastin toiselle puolen, lähelle el.lääkärien vastaanottoa. Lenkkipolun varrella oli paljon haisteltavaa ja tutkittavaa, Wilma oli erittäin virkeä ja liikkui kauniisti kevyellä ravilla. Jäi välillä odottamaan minuna, välillä esittämässä hienoa seuraamista makupalan toivossa (ei ollut makupaloja taskussa), haki keppejä ja toi heitettäväksi, kuittasin ehdotukset huumorilla - en halunnut että Wilma tölvii jalkaa mihinkään. Wilma toimi johtotähtenä ja valitsi paluumatkalla pidemmän vaihtoehdon reitiksi autolle. Minulle jäi tosi hieno muisto viimeisestä lenkistä.
Meille tulikin sitten vähän kiire el.lääkäriin. Otin ensin Ihqun autosta Wilman odottaessa malttamattomana vuoroaan takapenkillä. Sisäänmeno tapahtui reippaasti Ihqun johdolla, Wilma sai pikaisesti piikin ja molemmat makupaloja palkaksi. Reippaiden kehujen saattelemana lähdimme ulos, autolle mennessä koirat haisteli hetken mielenkiintoisia hajuja ja autolle päästyämme tuli kiire laittaa Ihqu takatilaan, Wilma huojui jo nukahtamaisillaan. Nostin Wilman takapenkille, josta se välittömästi siirtyi omaan asemaan etujalat etupenkkien välissä olevan kotelon päälle takajalat takapenkillä - se oli kartanlukija-Wilman suvereeni paikka autossa ollessa. Istuin takapenkille, otin huojuvan Wilman syliin ja se nukahti välittömästi. Juttelin ja kerroin Wilmalle että lähdetään kotiin, kerroin laitumella olevista hevosista ja kaikenlaisesta. Kun varmistin että Wilma on todella sikeässä unessa kannoin sen alustan kanssa takaisin el.lääkäriin.
El.lääkäri varmisti että Wilma on syvässä unessa puristamalla varpaita ja tarkistamalla refleksin silmäkulmasta, ei ollut mitään reaktiota. Viimeinen piikki laitettiin sydämeen ja Wilma lähti rauhallisesti sylissäni, juttelin koko ajan Wilmalle rauhallisesti. Kun tuli aika lähteä viemään Wilma autoon, halusin tehdä sen ihan itse ilman toisten apuja.
Kotiin tultuamme kannoin Wilman kaivetun haudan viereen, päästin Ihqun ja Unskin haisteleen Wilman maallista majaa. Sain Wilman kunnialla hautaan ja haudan peiteltyä, sitten loppu voimat, olin pelkkää tärinää. Hauta on päältä edelleen viimeistelemättä. Pidimme hetken hiljaisuuden ja lähdin sitten koirien kanssa altaalle lenkille. Lenkki meni minun raahustellessa, koirien formuloidessa ja Ihqu näytti aika ajoin tarkistavan missä Wilma viipyy.
Nyt minun pitäisi siirtyä elämässä elävien pariin, mutta vaikeaa se on. Pitäisi olla joku joka potkii persuksille, tee sitä tee tätä. Ihqu ja Unski antaa olla minun rauhassa, ihmetteevät kun en ole vienyt niitä aamulla totuttuun tapaan häkkiin.
Paljon olisi tekemättömiä töitä, mut jospa se siitä. Toivottavasti nämä muistoihin siirtyvät koirat riittää tälle vuodelle. Ei vieläkään voi uskoa todeksi, että suuri persoona Wilma on poistunut laumasta.

7 kommenttia:

Arttu ja Iivari kirjoitti...

"Entä jos..". Risto Reipas sanoi, eikä katsonut Puhia silmiin, "huomispäivänä emme olisikaan yhdessä?" "Mitä tarkoittaa ei yhdessä?" Puh kysyi. "Se tarkoittaa, että minä olen aina sinun kanssasi, mutta minä en ehkä aina ole täällä."

Kaunis teksti kauniin Wilman viimeisestä päivästä. Wilma sai elää onnellisen elämän laumassasi.
Osanottoni.
t.Outi

Anonyymi kirjoitti...

"Minä rauhoitun aina kun alkaa sataa luntaja aina kun näen ihmisen koiran kanssa.Sillä ihmisellä ei ole mitään hätää."

Eeva Kilven sanoja lainaten osanotot myös Pulkkilan perältä.

Tuula Lalli kirjoitti...

Kaunis kiitos kommenteista Wilman poismenon johdosta.
--
Tuula

Anonyymi kirjoitti...

Osanottomme rakkaan koirasi poismenon johdosta.

Wilma sai elää hienon elämän ja lähti pois luottavaisin mielin.

t. Tiina ja Wilman tytär Nada

Tuula Lalli kirjoitti...

Kiitos, Wilma sai arvoisensa lähdön ilman pelkoa.
--
Tuula

Anonyymi kirjoitti...

Otan osaa suruunne Wilman poismenon johdosta.Olen suurella mielenkiinnolla seurannut Wilman vaiheita ja toivonut parasta. Koin oman koirani kanssa samanlaisia jännittäviä hetkiä.Minulla oli myös samasta pentueesta kuin Wilma koira, jolta myös jouduttiin poistamaan 2 varvasta syövän takia. 4 kk viimeisen varvasleikkauksen jälkeen Rasse meni nopesti, 3 päivässä, huonoon kuntoon ja nukutettiin 28.3.2011. Ajattelen, että syöpä levisi vatsaan. Rasse oli,kuten Wilmakin, näyttää olleen ihana persoonallisuus,jota kaipaan ja muistelen vieläkin suurella lämmöllä. Jaksamista sinne. Saimme kuitenkin nauttia yli 10 vuotta ihanista koirista. Terv. Sirkka Talasterä

Tuula Lalli kirjoitti...

Kiitos Sirkka osanotosta, myös teillä on ollut suru vierailulla. Osanottoni Rassen poismenon johdosta.
Kovasti samankaltainen sairaskertomus sisaruksilla. Otettiinko Rassen kasvaimista koepalaa, että mikä syöpä sillä oli? Joka päivä muistutan itseäni, että saan olla kiitollinen yhdessä vietetyistä vuosista ja siitä että kykenin tekemään lopetuspäätöksen vielä siinä vaiheessa, kun Wilma mennä viipelsi.
--
Tuula