sunnuntaina, maaliskuuta 02, 2008

sunnuntai-ilta...

Kuva: Wilma kuvattu perjantaina.
Perjantai-iltana alkoi lentsu jäytään uudelleen, mutta on pysynyt nuhan ja yskän asteella - ja nukkuminen on maistunut epänormaalin paljon.

Lauantaina tein kaikkiin akvaarioihin viikkorutiinit ja iltapäivällä kävimme lenkillä, Suvi oli Iissä ohikulkumatkalla ja kävimme snakujen kanssa tarpomassa metsäteillä.
Sain joskus aikoinaan Marjalta ylimääräiseksi jääneen Hurtta-manttelin snakuille ja se on nyt todella hyvä Wilmalle, ettei sen masu saa kylmää. Mahan alalinja on jo sen verran alhaalla ja nisät paljaana, että ne on hyvä suojata lumelta ja viimalta.
Pisku soitteli, että olisi aika siistiä Lisa, pitää katsoa ennättääkö sen tehdä ennenkuin Wilma penikoi.
Sunnuntai on mennyt aivan laiskotellessa ja nukkuessa. Pekalla oli lauantaina ensimmäinen kuumeeton päivä ja maanantaiaamuna aikoo lähteä töihin. Se tietää aikaista Oulureissua meille kaikille.
Hain tänään penturuokasäkin ja Wilma siirtyy syömään sitä - samaa saavat myös pennut kun on aika syödä nappularuokaa.
Nyt siirryn hetkeksi sohvalle TV:tä töllöttään ja sitten nukkumaan.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Attention!