maanantaina, heinäkuuta 06, 2009

Menneen viikon varrelta



Kuvat: Saunakammarin ikkuna ulkopuolelta ja kaksi petsilakkakerrosta saanut puulaatikko, josta tuli keittiöön kattiloiden säilytyspaikka.
Torstaiaamuna sain petsattua toiseen kertaan puulaatikon ja kannen.
Loppupäivä torstaista kului halkopinon siirtämisessä liiteriin. Puut olivat niitä, jotka kaadettiin vuosi sitten viemärin tieltä. Saatiin reilusti talven lämmitykseen tarvittavat halot. Halot oli rutikuivia ja niissä oli sen verran pölyä, että pitemmän aikaa ylirasittuneet keuhkot meni aivan tukkoon. Minulla oli illalla kurkku ja pää kipeä ja keuhkot vinkui. En hoksannu käyttää hengityssuojainta - joten saan syyttää vain itseäni.


Perjantaiaamun aloitin puulaatikon kasaamisella. Saranat ja kannen säppi aiheutti blondille hieman miettimistä... mitenpäin mikin laitetaan. Ruuvasin pohjaan rullat ja avot, valmis oli. Kattilat ovat löytäneet laatikosta hyvän säilytyspaikan. Laatikon päältä kissojen on hyvä ponnistaa omalle ruokapaikalle ja voivat istuskella kannella seuraten ikkunasta ulkomaailman tapahtumia. Laitoin kannen sisäpuolelle muovimattoa (puujäljitelmä), ei tipu roskat laatikkoon kannen raoista.



Puolenpäivän jälkeen lähdin Yli-Olhavaan, ensin kuvasin lampaita ja sitten lähdimme Martan kanssa katsomaan Terttua hoitokotiin. Terttu oli yllättävän pirteä ja asiaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta kun ei saanut puheesta selvää - surullista.Takaisin kotona olin iltapäivällä ja Pirjo tuli kakaran kanssa käymään - kakara = 4,5 kk ikäinen sakemannin urospentu... sorry sorry, nimeä en muista.
Käytiin pienellä lenkillä ja koiruudet sai temmeltää keskenään. Koiruudet tuli tosi hyvin toimeen, vaikka eivät
aimmin olleet koskaan toisiaan nähneet.

Lauantaiaamuna koitti vihdoin Piksun kanssa kauan sovittu soppailureissu Ouluun. Piksu saa vetää rastin seinään, ei ole minun aiemmin nähny soppailevan ja tämä toistuu varmaan 10 vuoden kuluttua seuraavan kerran. Hauskaa meillä oli, eikä tuhlattu turhuuteen... mitä nyt pari samaa DVD:tä tuli ostettu... kun bongasin suosikkejani hyllystä, Piksu oli kuulevinaan "ja hintaa en sitte edes kato" huudahduksen... kuka lie ollut noin reilulla päällä *naurua*. Kassakuitteja en yleensä ota mukaan, mutta onneksi nyt tuli sekin poikkeus tehtyä ja yksi DVD pitää käydä vaihtamassa toiseen. Morsea etsin, mutta niitä ei löytyny... pitää katella netistä.
Piksu osti Lisalle turvaliivit veneilyyn, vähä minua nauratti... liivssä on myös kantokahva ja siitä kun raahaa on sellainen sixpäkki, ettei muuta tarvitakkaan. Vakavalla naamalla todettu, toki liivit ovat tosi tarpeelliset venilyssä ja nyt voi kalastella turvallisin mielin.

Minun matkaan lähti DVD pinon lisäksi mm. kolme Marikekon raitapaitaa, kolme taulukehystä (kesäkammariin tarkoitettuja), kolme viiden euron jakkaraa keittiöön, kissanruokaa, kuivattua mahalaukkua koirille, tyhjiä CD-levyjä paketti. Kävimme välillä syömässä kiinalaisessa seisovasta pöydästä ja tietysti söimme itsemme ähkyyn... jälkiruuaksi söimme vielä pehmikset ja sen jälkeen ei tarvinnu kuin huokailla ja ähistä. Meillä oli oikein hauska reissu ja nauramisesta tuli ainaki kymmenen lisävuotta.
Kun selvisimme Oulun seissulta, olin kotona miltei yhtä aikaa kun Päivi ja Aleksi tuli käymään. Siinä turistiin ilta ja tehtiin Päivin päivityksiä ja niin oli lauantaikin putkessa.
Sunnuntai meni täysin lepäillessä. Pitkästä aikaa pyhitin lepopäivän, enkä tehnyt mitään. Nukuin ja katsoin välillä ostamiani DVD-sarjoja ja virkkasin saunakammarin verhoja. Koirien kanssa kävin illalla Pitkässäkarissa, saivat formuloida ja vähän irroitella lorvipäivän päätteeksi.
Kuva: Ihkudaan nukkuma-asento. Kun Ihkudaa asettautuu tähän asentoon, on se sen merkki että yöpuulle on käyty. Tästä asennosta herätään harvoin ulkona käymään.
Vauhdikas viikko takana ja nyt mielessä pyörii tämän viikon suunnitelmat. Yöllä on hieman sadellut - ei juuri minkään vertaa, ei pelasta vielä kuivuudesta meidän pihan istutuksia. Ympärillä pyörii tummia pilvia, mutta ainaki vielä suuremmat sateet on kiertäneet Päkkikankaan - kädet on edelleen ristissä, tanssitaito on niin heikko ettei sadetanssi taitais onnistua.
Pekka palaa huomenaamulla serkkutapaamisesta - sen verran olen kuullut että serkkujen tämän vuotinen tapaamispaikka on ollut suorastaan loistokas, uima-altaineen kaikkineen. Siellä oli ollut lisäksi järjestettyä ohjelmaa, golfkenttä vierailuneen ja paikallisessa anniskelupaikaan oli varattu yksityistilaisuus, hanasta oli itse saanut ottaa juotavaa ja ruokaa oli ollut tarjolla. Porukoilla on varmasti ollut ikimuistoinen reissu, nukkuminen oli jäänyt todella vähiin... ja kotiutuvat nukkuvat varmasti tämän viikon, jos on vain mahdollista.
Ruotsissa asuvat serkut perheineen ovat nähneet paljon vaivaa tapahtuman onnistumiseksi.
Jaaha, pitää varmaan aloittaa päivän hommat, jospa tekis tämän päivän sisällä pikkuaskareita. Päivityksiä pitää tehdä ja seuraavaksi pitäisi vaihtaa akvaariossa olevat puut uusiin ja raivata vähän kasveja, vedenvaihdon lisäksi. Nämä sisähommat ovat olleetkin pitkään unohduksissa.
Edelleen kunnon sadetta odottelen ja mukavaa päivää toivotellen.

1 kommentti:

Arttu kirjoitti...

No ihan on Ihkulla samanlainen asento kuin Artulla kun raskaan illan päätteeks heittäytyy pötkälleen :=)Ja juu, siitä ei hevillä herätä, nähdään vaan hyviä unia pupuista ja muusta mukavasta! Terkkuja vaan sinne Iin tytöille!