sunnuntaina, maaliskuuta 27, 2011

Kesäaikaan


Saikanväylällä 26.3.2011, koirat kuuntelee moottorikelkan ääniä.

Tänään on siirrytty sitten kesäaikaan, minulla on kellot vielä talviajassa - kuten minäkin, ainoastaan tietokoneen kello näyttää kesäaikaa.
Ärsyttää suunnattomasti toi ajan vekslaaminen. Laitan huomenaamuksi kellon soimaan talviajassa ja katsotaan sitten miten aamuheräämiset käynnistyy.
Olin eilen ylitöissä ja iltapäivälenkin jälkeen maittoi uni. Olin nukahtanut sohvalle, heräsin käyttään koirat ulkona aamuyöllä ja ei ku takaisin sohvalle. Heräsin siitä kahdeksan aikaan, kun koirat liikehti, että saako sitä ruokaa tänä aamuna ollenkaan. Tulipahan kerranki nukuttua tarpeeksi.
Viikolla sain sanoa jäähyväiset hyvin ja pitkään palvelleille pyykinpesukoneelle ja hiustenkuivaajalle. Molemmilla ikää pitkästi yli 10 vuotta. Pyykinpesukone oli Upo Pesukarhu ja kuivaaja Philips. Hiustenkuivaaja muuttui punaiseksi ja pesukone yritti hukuttaa itsenä laakerit valittaen. Pesukone pyöri punaisena savuvahingon jälkeen 2001, kun jouduimme pesemään kaikki huushollissa olevat vaatekappaleet. Laskeskelin että kone oli jo tuolloin pyörittänyt valmistajan lupaamat käyttökerrat.
Aamulla oli pakkasta reilusti yli kymmenen astetta, nyt mittari näyttää -8. On luvattu kovaa tuulta ja lumisadetta. Raahasin aamulla petivaatteet tuulettumaan ja kunhan tuon ne sisälle, taidan paiskata matot kartanolle tuulettumaan.
Tilanteet vaihtuu ihan silmissä. Soitin yhdestä pyykkikoneesta jonka löysin tori.fi sivuilta, soitin ja kone tuodaan meille iltasella. Mun pitää saada raahattua vain entinen pihalle.
Jee, pääsee taas pyörittään pyykkiä!!!
Tomi laitteli matkapäiväkirjaa ja kuvia. Holi värijauhe juhla on koettu ja Tomi ottanut siihen osaa täysin rinnoin. Nyt Tomi on siirtynyt jo Rajkotiin jossa majailee seuraavat pari viikkoa töitä tehden. Intialaiset ovat todella vieraanvaraisia, Tomia viedään koteihin ja sukulaisiin vierailulle ja tietysti syömään. Vaikuttaa että siellä syödään jatkuvasti. Tomi on saanut isänniltä myös toisen vaateostos kierroksen ja Tomi ei saanut itse maksaa ostoksia.
Tomi soitti perjantaiaamuna kun ajelin töihin. Oli tosi hassua puhua puhelimessa, kun puheen viive oli useita sekuntteja. Tomi kertoi, että hänet viedään viikonlopuksi viidakkoon jollekki suojelualueelle jossa elää mm. Intiantiikereitä.
Olen saanut siskon Intiasta. En muista tarkalleen kuka hän on, mutta erään vierailun emäntä oli ihmetellyt kun Tomi oli osallistunut perheen teen juontiin. Hän oli kertonut että heillä aiemmin vierailleet suomalaiset ovat kieltäytyneet syömästä tai juomasta paikallisten kotona. Tomi oli sanonut että äiti oli saatellut hänet matkaan sanoilla "kunnioita paikallisten kulttuuria, tapoja ja ihmisiä", jolloin nainen oli sanonut että Tomin pitää kertoa minulle, että minulla on nyt sisko Intiassa.... jee toivottavasti tapaamme siskon kanssa joskus. Jos hän sanoo minua siskokseen, ymmärrän että se on suuri kunnia.

Nyt pitää jatkaa päivän askareita - valmistautua uuden pyykkikoneen saapumiseen.

Vielä loppuun viikon ärsytys; Japanin traagisten tapahtumien yhteydessä vaurioituneiden ydinvoimaloiden säteily onkin yht äkkiä melkeimpä turvallista kun säteily purkautuu mereen jossa se ei aiheuta mainittavaa haittaa.... IHANKO TOSI!!!?????

Mutta kaikki on silti menny hyvin "ha ha - yes yes",

"na na - ei ei", "bas bas - riittää riittää" ja "chokas - toki" lauseilla.RajkotiinRajkotiinRajkotiinRajkotiin

Ei kommentteja: