tiistaina, huhtikuuta 03, 2012

Nuotioimista ja nuotioimista ja noitumista














Kuvat 1.4.2012 nuotioimis reissulta.
Pakkasta -6, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, pyykkikoneen hurina kuuluu taustalta ja koirat odottaa lenkille lähtöä. Odottavat turhaan, nyt on pariksi päiväksi nuotioimiset nuotioitu. Olimme eilen viimmeksi nuotioimassa, tällä kertaa menimme meren puoleiselle rannalle. Löysimme tuulelta suojaisen ja lämpimän paikan, kaikki koirat pääsi mukaan. Toissa päivänä otimme vain Ihqun ja Jolin mukaan, Unski sai jäädä viettämään lepopäivää. Innostuin eilen nuotioimis reissun jälkeen siivoamaan auton sisältä, sinne talven aikana kertynyt roska sai kyytiä. Sen jälkeen nypin Ihqun loppuun, sillä olikin taas vaiheittain tehty siistiminen, jonka aloitin jo parisen viikkoa sitten. Minä, jonka ilta alkaa aikaisin sain shokkihoitoa loppuillalle. Tarkoitus oli käydä Reetun luona tekemässä vain Ihqulle kone trimmi, mutta Reetu ehdotti että pesisin Jolin ja hän sitten kuivaisi Jolin koneella sillä aikaa kun trimmaan Ihqua. Niinpä Jolin suihkun alle ja pesun jälkeen pyyhkeillä kuivaus ja koirien kanssa Reetulle.
Vaikka tiesin että Jolilla on pohjavilla irtoamassa ja useasti sitä harjannut, en tajunnut kuinka siitä pesun jälkeen puhaltimen alla karva irtoaa. Saimme kaikki harmaan karvahaituvakerroksen päällemme ja karvahaituvat leijaili koirien hoitohuoneessa. Onneksi joillakin on erikseen koirien huoltotoimenpiteisiin tarkoitettu tila, olisin tullut hulluksi jos olisi pitänyt siivota asuintiloista moista karvamäärää. Koska Ihqu oli jo suurelta osin siistitty, ei meillä kauaa nokka tuhissut kun Ihqu muistutti taas snautseria ja Joli oli päässyt irtokarvoistaan sekä kuiva.
Reetulle tuhannesti kiitoksia avusta, minun ei tarvitse nyt kampailla ja imuroida Jolin irtokarvoja ja Jolin karva on kaunis ja kiiltävä.
Nyt koirat saa viettää pari lepopäivää ja pysytellä enimmäkseen sisällä – ainakin Joli. Sää on sen verran kylmää, että vasta pestyllä turkilla on parempi pysytellä sisällä – Joli on varmasti asiasta ihan eri mieltä.

Pekka on auton kanssa määräaikaishuollossa ja minulla on tarkoitus pestä petivaatteita. Nyt on hyvä hetki kuivattaa tyynyt ja täkit ulkona kun sää on kylmä, raikas ja päivisin aurinkoinen.
Joli olisi kuuleman mukaan menossa koeajalle Pääsiäisen ajaksi, peukutuksia että se toteutuisi.
Jos en malta istua koneella ennen Pääsisäistä, toivotan nyt jo kaikille leppoisaa Pääsiäistä! Muistakaa laiskotella, herkutella ja ulkoilla - kaikkea mahdollisimman paljon.

Lisään tähän loppuun vielä osan meilitekstistäni, jossa vastaan kaverille - joka viattomasti mainitsee huonosta ajokelistä Etelä-Suomessa:
"Täällä ei mitään poikkeavaa talvikelien suhteen, lunta on "metrikaupalla". Huolimatta siitä, että täälläkin on päätiet sulat, ei kesärenkaiden vaihdosta ole puhettakaan. Teidän siellä etelässä pitää varmaan muuttaa asennetta ja muistaa, että kevät keikkuen tulevi ja kesä vasta myöhemmin - kattoa vaikka kalenteriin välillä :). En millään tajua että viestimissä pitää varoittaa talvikeleistä talvella, kevätkeleistä keväällä... niinku sitä ei huomais kun ovesta ulos astuu.
Eikä todellakaan voi vielä puhua takatalvesta edes siellä etelässä - ihmisillä, lehdistöllä ja virallisilla tiedotusvälineillä menee faktat sekaisin.
Pitäs lailla kieltää noi kaikenmaailman varoitukset, että ihmiset oppis seuraamaan säätiedotuksia, kattoon ikkunasta ulos, käveleen pikkumutka ulkona, varaamaan reilusti aikaa ajomatkaan sääsolosuhteiden mukaan - kääk nyt on pakko lopettaa, että verenpaine laskisi tämän päivän aikana :)."

2 kommenttia:

Tarja kirjoitti...

Moi, piti hakea nastakengätkin kesäteloilta takaisin eteiseen, kun eihän tuolla pysy pystyssä!

Toivonpa todella, että viikonlopun kesärenkaan vaihtajat ovat palanneet takaisin talvitassuille ;)

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ!!
t. Tarja&peräkanavat

Tuula Lalli kirjoitti...

Onneksi noita nastoja löytyy niin kengänpohjiin kuin renkaisiinkin... hyvä apu tarvittaessa - parhaimmillaan halpa henkivakuutus :).