keskiviikkona, elokuuta 08, 2012

Kesäsäästä syksyiseen

 Ihqu



Parrat vahdissa.
Unski.


Mustikoita.


 Ensin pyöritystä...



 ... ja sitten heinän pureskelua.







On vaikea kuvitella elävänsä kesäaikaa, kun ulkona +8 astetta lämmintä, sataa ja voimakas tuuli viskoo vettä välillä vaakassa. Ei ole ensimmäinen kerta tänä kesänä, kun sää on syksyinen. Tuntuu uskomattomalta, kun alueradiossa varoitetaan ukkoskuuroista.
Onneksi muistin syövereistä löytää muiston viime viikon ja viikonlopun lämpimistä puolipilvisistä päivistä. Vietin ne päivät pääosin metsässä mustikoita poimien, välillä runsaan itikkaparven ympäröimänä... välillä itikoita pörräs ihan siedettävissä, sanoisko normaaleissa määrin – riippuen siitä oliko sadetta ilmassa.
Parrat oli melkein joka päivä metsässä mukana pitäen vahtia, napsien itikoita ja välillä mustikoita syöden. Sunnuntaina parrat pääsi marjastuksen jälkeen jälleen uimaan ja toivottavasti vedessä ilakointi sai ne unohtamaan kiukkuisten itikoiden pistot.
Mustikoita on nyt sen verran pakasteessa, että mieli on suht’ rauhallinen, poimin lisää jos löydän. Eilen kävin poimimassa kolme ämpärillistä mansikoita Jakkukylästä. Osan ennätin pakastaa eilen ja loppuja olen pakastellut tämän aamun aikana. Pakastin on ollut jo useamman päivän pakastusteholla.
Olen tehnyt töissä tällä viikolla pidennettyä työpäivää. Maanantaina kun tulin töistä lähempänä puolta yötä, kävimme partojen kanssa altaalla lenkillä. Sää oli todella kaunis, usvaa nousi maasta, muuten kirkasta ja taivaalla pienenevä kuu loisti kirkkaana heijastuen veden pinnalta. Sää oli niin pilvetön ettei ollut pimeää, vain aavistus hämärää. Harmitti vietävästi, että en ottanut kameraa jalustan kanssa mukaan... olisi saanut muitakin kuin hienoja muistikuvia. Ainoa harmistus myöhäisellä lenkillä oli mitä ilmeisemmin ampumalla tapettu lokkivainaja, joka oli jätetty penkkatielle lojumaan. Päättelen, että se oli ammuttu, sillä kuolleita lintuja löytyy joka vuosi penkkatieltä.
Eilen illalla kotiin tullessa ”syysmyrsky” sateineen riepotteli niin, ettei tullut edes mieleen lähteä lenkille.
Ihqu kärvistelee edelleen juoksussa ja yrittää houkutella epätoivoisesti Unskia lemmen leikkeihin.
Aika rientää ja nyt on poistuttava koneelta. Sauna on lämpiämässä ja käväsen ennen töihin lähtöä hakemassa lämpöä lauteilta. Sää ennusteen mukaan pitäisi lämmetä loppuviikoksi... toivossa on hyvä elää...

Ei kommentteja: