maanantaina, marraskuuta 19, 2012

Maanantai viikon aurinkoisin päivä

Kuva kuvattu ikkunan läpi - Pähkinähakki.
Olemme saaneet ihailla melko kesyä – ja ainakin meillä harvinaista lintulautavierasta jo muutaman viikon. Yksinäinen Pähkinähakki käy päivittäin ruokailemassa, eikä häiriinny meidän pihalla liikkumisesta. Harakoita näyttää kunnioittavan ja väistyy niiden saavuttua ruokailemaan. Paikallisista kaupoista näyttää lintujen pähkinät olevan aina lopussa, joten olen joutunut hankkimaan pähkinöitä kauempaa. Pekka sai aamulla asiaksi ostaa lintujen pähkinöitä, ihmisille tarkoitetut maapähkinät ovat julmetun kalliita... niiden hinta nousee vuosi vuodelta.

En taida palata enää tuohon Levin reissuun... siitä on jo sen verran aikaa ja kuvatekstit kyllä kertoo jo paljon. Kiitämme ja kumaramme matkan järjestäjää ja ähkymme vieläkin Levitunturi hotellin runsaasta tarjoilusta aamiaisilla ja päivällisillä. Olimme erittäin tyytyväisiä myös majoitustilojen laatuun. Ehkä pikkasen jäi harmittamaan, kun ei jaksettu lauantaina käydä katsomassa hotellin ravintolassa esiintynyttä Jari Sillanpäätä... sen sijaan ei harmita vaikka ei käyty hotellin kylpylässä, kuntosalilla tai saunassa... vaikka olisimme niihin ilmaiseksi päässeet... kuten Jari Sillanpäätä katsomaan/kuuntelemaan.

Jos eilen sunnuntaina näpötettiin sisällä koko päivän jatkuneen vesisateen vuoksi, on maanantai valjennut aurinkoisena... joskin tuulisena. Plus asteita kolme ja siitä huolimatta pihalla vesilammikot jäässä.
Päivät menee uskomatonta vauhtia, vaikka ei tekisi muuta kuin kävisi lenkillä. Olemme panostaneet lenkkeilyyn ja nytkin odottelen Pekkaa Oulu reissulta tulevaksi. Olisi jo kova hinku liikkeelle, parratkin tepastelee jo levottomana ulkotarhassa. Parrat ovatkin saaneet nauttia sisällä olosta viime viikot, tuntuu ja näyttää että niillä lähtee karvaa jatkuvasti. Tein niille pikasiistimisen – saksimisen – ennen Leville lähtöä. Ne voisi ehkä vielä konetrimmata, kun sää näyttää jatkuvan plussan puolella.
Pekka saapui kotiin, joten lenkkivaatteet päälle - ylös, ulos ja lenkille.
Aurinkoista päivän jatkoa!

2 kommenttia:

Tarja Tervonen kirjoitti...

Hienoja kuvia Leviltä! Kylläpä kelit vaihtelee ja parin viikon päästä meille pitäisi olla ihan passelit ;)
Erinomaisen kuvan olet napannut harvinaisuudesta, en ole ikinä nähnyt. Harakoita piisaa täälläkin, varpuset niitä väistää, mutta tintit ovat aikamoisen rohkeita kavereita ja pitävät puolensa tuossa laudalla - hauskoja seurattavia.
Terveiset täältä ja jatketaan hyviä harrastuksia!

Tuula Lalli kirjoitti...

Kiitos Tarja kuvakehuista!
Säät tosiaan vaihtelee, täällä saa olla onnellinen jos edes yhtenä päivänä viikossa ei sada. Aurinkokin on välillä (liian harvoin) näyttäytynyt, mutta kovin on alhaalla.
Teidän ei tarvi kauaa odottaa, kun pääsette lämpöön ja aurinkoon... te onnelliset :)!