sunnuntaina, joulukuuta 16, 2012

Hetki ennen Rollareiden TV konserttia

 Inkiväärimehua, uusi satsi valmiina.
 Viimeiset piparkakakut paistettu.
 Parrat pääsi etsimään sunnuntai aamuna kaverille joulukuusta.
 Taitaa parroilla olla hieman epäselvää, mistä niitä kuusia löytää.

 Saikanväylällä rannassa.
 Ihqu heikoilla jäillä, ei huolta tässä kohti väylällä vain muutama sentti vettä.
 Keskellä tasaista harmaata, löytää myös aika kauniita oksia.
 TV2 esittää hetken kuluttua Rollareiden konsertin ”Brittilegendojen huippusuositun 50-vuotisjuhlakiertueen "50 and Counting" päätöskeikka taltioitiin eilen illalla (15.12.) Newarkissa, New Jerseyssä, Yhdysvalloissa teemalla "One More Shot" (kerran vielä).”
Jo viime viikolla jökötin telkkarin ääressä yhden illan, kun telkkarista tuli ensin Rollari dokumentti ja sen jälkeen konserttitaltiointi. Nyt herkku jatkuu myöhäiseen yöhön tuoreella konserttitaltioinnilla. Vaikka mieluimmin ja loputtomasti voisin katsoa vanhoja Rollareiden konsertteja ja kuuntelen mieluimmin alkuaikojen kipaleita, en tietenkään vannoutuneena Rollari-fanina voi olla katsomatta kaikkea mitä telkkarissa heistä näytetään. Ja samalla muistaen... herra jestas! ne on VIELÄKIN vanhempia kuin minä. Uskomatonta yleensä, että ovat vielä kaiken lisäksi hengissä!!! Kolme hatun nostoa minulta ja HURAA, HURAA, HURAA!!!!

Anu ja Joli kävi pitkästä aikaa ja toivottavasti pääsemme joululoman aikaan yhteiselle lenkille. Kiitos kauniista Joli-joulukortista! Pitää vielä mainita, että sopivasti joulukalenterissa tänään kuva jossa on myös Joli mukana. Kalenterikuvat on päätetty ja päiviin valittu jo etukäteen, ei Jolin eilisen vierailun perusteella laitettu.
Pistäydyimme partojen kanssa iltapäivällä tervehtimässä Piksua ja Lisaa. Unski on edelleen "sika rakastunut" Lisaan.
Huomenna maanantaina olisi toiveissa päästä isommalla porukalla metsälenkille, toivotaan että koiruudet porukalla juoksee sielunsa kyllyydestä metsässä... se tietää ainakin rauhallista loppupäivää.

Piparit on leivottu ja osa eteenpäin viety maisteltavaksi. Tässä helppo ohje;
1dl siirappia
2,5 dl sokeria
1tl kanelia
1tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2tl pomeranssinkuorta
225g voita
2 kananmunaa
2 tl soodaa
8-9 dl vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteseos. Sekoita joukkoon sooda ja voi. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja lisää ne yhdessä jauhojen kanssa seokseen, kun se on jäähtynyt hieman. Pidä taikina viileässä seuraavaan päivään. Leivo taikinasta piparkakkuja.
Paista 200 asteessa 7-10 minuuttia.

P.S
Rollareiden konsertti oli aivan uskomattoman hieno ja tykkäsin joka helkkarin kipaleesta jonka esittivät. Oijoi oi, kunpa oisin saanut olla mukana paikanpäällä. Jaksoin katsoa koko konsertin loppuun asti vaivattomasti, eikä uni meinannut tulla silmään heti, kun konsertti pyöri edelleen korvien välissä.
Katson kyllä konsertin uusintana Tapaninpäivänä. Kiitos TV2!!! Vuoden kulttuuriteko!!!
Tarkennetaan, että uusinta konsertista tulee Tapaninpäivänä 26.12.2013 klo 21.00 TEEMALTA!
sama


4 kommenttia:

Tarja Tervonen kirjoitti...

Kiitos Rollari-vinkistä! Olen ollut pikkutytöstä asti fani ja muistan, kun joskus pienenä päätin, että menen isona sitten Jaggerin kanssa naimisiin ;)

Tuula Lalli kirjoitti...

Ei muuta kuin telkkari Teemalle 26.12 klo 21.00, jotain huurteista ja naposteltavaa ja ei ku enjoy!
Hitto, mulla on ollu myös joskus sama haave... uskomatonta :)!

Tarja Tervonen kirjoitti...

Hitsiläinen - paljastui sitten myöhempinä vuosina, että on samanikäinen isäni kanssa... Jäi vähän haaveet unohduksiin :)

Tarja Tervonen kirjoitti...

Piti jatkaa, että huurteista ja naposteltavaa jääpi tapaniniltaan asti :D