Haipakkaa on ollut pari viimeistä kuukautta.
Helmikuun puolessa välissä vietin muutaman päivän Helsingissä, samalla reissulla tuli pistäydyttyä Tallinnassa elämäni ensimmäisen kerran. Liekö johtunut hyytävätuulisesta säästä, ei minulle oikein valjennut miksi Tallinnassa käynti on niin suosittua. Tuliaisena toin itselle yhden tyrnilikööripullon ja tupakkakartongin Pekalle.
Jos vielä lähden Tallinnaan, reissu pitäisi tehdä ehkä kesällä oikein lämpimässä säässä, tarkenisi tutustua kauniiseen vanhaan kaupunkiin oikein kunnolla.
Heti Helsingin reissulta kotiuduttuamme tuli iki-ihana Lyyti hoitoon muutamaksi päiväksi.
Talvi on taittunut joka toinen päivä lenkkeillen. Jäällä olen kulkenut aina kun mahdollista, jos jäälle ei ole päässyt olen rämpinyt umpilumessa metsäpolkuja, jonne muut koirien ulkoiluttajat eivät enää lähteneet ummelle.
Ne lenkit säilyvät muistoissa tosi raskaina, välillä oli pakko pysähtyä levähtämään ja tunsin sormissa ja varpaissa joka ikisen verisuonen, joissa ihan kuuli ja tunsi kun veri kohisee. Unski pääsi niinä päivinä useasti Pekan kanssa pyörätielenkille, umpihangessa rämmin Lakun ja Mairen kanssa – ne eivät valittaneet raskaista lenkeistä – päinvastoin, ottivat ilon irti umpihangesta.
Joka toinen päivä meni elpyessä, leipoessa tai vain viittäsataa pelatessa. Olen innostunut leipomaan silloin tällöin pullaa, patonkeja ja sämpylöitä.
Pari kuukautta olen lenkkeillyt koirien kanssa jäällä. Ensin lenkkeilin jalkapatikassa, sään pysyessä tasaisen harmaana. Unski ja Laku ovat saaneet toisistaan vauhdittajat lenkeille, Maire on saanut tyytyä minun seuraan. Tavaksi on muodostunut käydä ensin Lakun ja Unskin kanssa lenkillä ja sitten vaihdan koirat ja lähden Mairen kanssa.
Ihanasta kevättalven auringosta olemme saaneet nauttia parina viimeisenä viikkona ja lenkeille on lähdetty potkureilla, reppuihin pakattu reilusti monenmoista evästä niin kaksi- kuin nelijalkaisille. Tuulelta suojaisaa nuotioimispaikkaa on haettu avautuvan meren laitamilla olevien saarien rannoilta. Laku ja Maire ovat päässeet tasapuolisesti nuotiolle, vaikka joudun potkuttelemaan edestakaisin nuotiopaikalle ja takaisin vaihtaakseni koiria.
Vakio lenkkeilypäivien välipäivinä olen saanut lenkkikaveriksi kavereita koirineen. Raittiin ilman myrkytysoireita on ollut havaittavissa harva se päivä, naaman punoituksena ja autuaallisena väsymyksenä.
Olen aina pitänyt Iitä vähän paskana asuinpaikkana. Kevättalven säiden suosiessa, olen joutunut myöntämään itselleni, että parempia ulkoilupaikkoja ei löydy mistään. Unohtamatta kesäisiä hellepäiviä, jolloin voi lähteä kahlailemaan tai soutelemaan meren rannalle tai joen sivuhaaroille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti