keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Keskellä viikkoa...

Aamutoimissa uudelleenjärjestelyt ajankohtaisia. Yritän pitää kiinni aamukahveesta ulkona snakujen kera, se on tärkeä aamun avaus. Pennut vaativat huomiota heti kun silmät avaa ja tänä aamuna laitoin ensin kahvin tippaseen, nostin pennut laatikosta lattialle ja kun kahvi oli valmis lähdin Wilman ja Ihkun kanssa ulos kahveelle.
Sen jälkeen seurustelin pentujen kanssa, vaihdoin aluset laatikkoon ja jälleen seurustelua pentujen kanssa lattialla istuen. Wilma oli aamulla imettäny pennut, joten en antanut niille lisäruokaa. Wilmalla meinas pettää pokka, kun joutui odottamaan aamuruokaa niin kauan, kunnes nostin pennut laatikkoon tirsoille.
Pennut pääsevät niin halutessaan pois laatikosta, joten tänään pitää purkaa laatikosta yksi seinä. Pentulaatikkoon jää pennuille nukkumapaikka ja saavat muuten tepastella vapaana. Saa nähdä miten siinä käy, kun laatikko ei nyt olekaan kamarissa, josta saa oven kiinni ja pentujen vapaan tilan rajattua.

Olen laittanut lattioille vanhoja räsymattoja jottei pentujen jalat hirveästi luistaisi. Matoilla on sanomalehti saarekkeita ja ihan kiitettävästi osaavat tehdä tarpeitaan niille. Tietysti tehdään myös matoille, on tukevampi kyykistyä matolle, siinä ei tassut lipsu :).
Vaikka pentujen ensimmäisen paistijauheliha oli ihmisille tarkoitettua rasiajauhelihaa ja siinä oli vielä reilusti myyntiaikaa, se oli jotenki niin rasvasen ja vastemielisen näköstä että piti etsiä parempaa vaihtoehtoa. Onneksi sain vinkin, että Martiniemessä
K-Martin Valinnassa jauhetaan itse jauhelihat ja ne on hyvälaatuisia. Maanantaina kävin sieltä ostoksilla ja en voi olla kuin tyytyväinen. Jauheliha on jauhelihan näköistä, ilman rasvakökkäreitä. Loppuviikosta pitää käydä ostamassa seuraava satsi. Pakastan jauhelihan pienissä litteäksi painetuissa annoksissa Minigrip pusseihin, ne on helppo ja nopea sulattaa. Annan jauhelihan Hyla kermaviilillä höystettynä ja sopivan lämöisenä pentujen syödä.
Maanantaina Oulussa käydessä kävin ostamassa el.lääkäriasema Akuutista matolääkkeitä. Ne on siellä vähän halvempia kuin apteekissa, mutta kyllä sieltäkin ostettuna lääkkeille tulee hintaa useampi kymppi. Matolääkkeitä menee tuhottomasti, kun madotan aina yhtaikaisesti koko konkkaronkan.

Nyt kun pennut ovat pois kamarista, kissat olivat pari ensimmäistä päivää pääsääntöisesti ulkona. Pitivät majapaikkana koirienhuonetta, puojia tai talon välikattoa, jonne pääsevät eteisen katon kautta. Kävivät korkeintaan syömässä sisällä, varsinki Noitanokinenä pelkäs kovasti pentuja. Nyt tilanne on tasottunut ja kissat viihtyvät enemmän sisällä. Pennut tietysti kiinnostaa ja sen olen havainnut että kissat voivat haistella pentuja takaapäin, mutta jos pennut ovat naamatusten kissojen kanssa silloin kissat lähtevät lipettiin. Sama tilanne Ihkun ja pentujen kanssa - pentujen suusta tuleva tuoksu inhottaa selvästi. Olen joskus kuullut, että pennuilla on ns. suojatuoksu - jota sanotaan myös pentutuoksuksi ja joka aiheuttaa toisten eläinten väistävän käyttäytymisen.
Sen olen myös huomannut jo aiemmin, että pienet pennut mielellään haukottelevat kun haistavat uuden tuoksu ja näin niiden pentuhaju tulee voimakkaampana ja pitäisi suojella pentua.
Tässä välissä pennut ennätti jo herätä ja kävin nostamassa ne lattialle. Keittiöstä kuuluu nahistelua, tepsuttelua ja ärinää - onkohan nämä nyt niitä keittiössä kasvatettuja koiranpentuja? :). Osaavat myös käyttää eri äänisävyjä, aamulla joku pennuista seisoi laatikon kulkuaukoon nojaten ja valitti ajoittain todella surkeasti. Ei ollut ongelmia tulkita sanoamaa, "tulkaa päästämään M I N U T pois täältä, minä haluan POIS täältä, minä pieni raukka H A L U A N täältä P O I S!!!!" Kukapa ei voisi vastustaa noin anovaa ja samalla vaativaan sävyyn esitettyä pyyntöä.

Pentujen nimet alkaa oleen valitut, vielä on yksi nimi Katjalla tarkistettavana. Onneksi tarkistutin Katjalla nimet, sillä saksankielessä Schwarze tulee nartujen ja Schwarzer uroksen nimen eteen. Lisäksi piti ottaa huomioon Kenneliiton nimeä koskeva merkkien maksimi määrä. Hienoja ehdotuksia nimiksi on tullut, mutta vaikka itse sanon inhoavani suosittuja ihmisten nimiä koirilla Roosa-nauhainen narttu on minulle Roosa ja puna-nauhainen Lyyti, uros pikku-Ramses jne.. Nyt kun pennut jo leikkivät pehmoleluilla voisin yrittää ottaa kuvia niiden touhuista.

Sää on muuttunut todella surkeaksi, sataa kaatamalla alijäähtynyttä vettä ja joka paikka on jäässä.
Nyt päivän hommiin - kelillä kuin kelillä. Turvallista päivän jatkoa!

Ei kommentteja: