Raadantaa

Kuva: Vanha kortti jossa väitetään tekstin olevan Isä meidän rukous kiinankielellä.
On jo maanantain ja tiistain välinen yö.
Perjantai, lauantai ja sunnuntai meni täydessä raadannassa. Kun rupeaa tekemään, saa näköjään paljon aikaiseksi. Olin Pekan kaverina, kun piharakennuksen katolle laitettiin levyt. Kun Pekka teki valmistavia hommia, leikkasin pihapensaita, ruohoa, istutin yhden pensaan (mustikkapensas), pesin konnalandian, olin Pekalla kaverina kun katkaistiin yhdestä petäjästä oksia, pätkin oksat moottorisahalla sopivan kokoisiksi, karsin havut ja siivosin hirveän sotkun mikä tuli pudotetuista oksista. Lisäksi lajittelin yhden pärekorillisen 1953-1955 vuoden lehtiä, jotka olin jättänyt vintille. Lehdet oli aivan "sikasiistejä" - oli Seuraa, Kodin kuvalehteä, Apua, Helsinginsanomia, Kalevaa jne. Odotan että saan kesäkamarin valmiiksi ja voin siellä syventyä rauhassa tutkailemaan vanhoja lehtiä.
Näköjään sitä vielä uskaltaa kiipeillä katolla ja sahailla käsisahalla oksia. Moottorisahaa käytin ensimmäisen kerran eläissäni.
Sunnuntai-iltana lopetimme hommat kello yhdeksän jälkeen ja olin totaalisen sippi. Kiireesti suihkuun ja sohvalle vaakasuoraan asentoon vällyn alle.
Sää oli ihan hyvä raatamiseen, ei ollut liian lämmin... päin vastoin. Piti olla välillä talvivarustus päällä. Välillä jouduimme suojautumaan raekuuron alta. Sunnuntaina iltapäivästä sää lämpeni, joten konnat pääsi taas ulkoaltaaseen puhtaaseen veteen.
Maanantain Pekka lähti töihin ja minä aloitin puojin vintin siivoamisen - pudotin kaikki siellä vielä olevan romppeen kylmästi alas, harjasin katon ja seinät, imuroin ja kiinnitin aluskatteen. Siinä hommassa vierähti koko päivä ja iltapäivällä laskeuduin alas jalat puutuneina ja polvet punaisena... puhumattakaan pölyisestä olemuksesta.
Anna ja Johanna ovat käyneet aktivoimassa koiria ja lupasin maksaa palkkaa, jos vielä parina päivänä lenkittävät koirat. Kun tytöt illalla lähti, kellahdin sohvalle ruokalevolle ja heräsin puoli kymmeneltä illalla. Nyt aika on mennyt päivityksiä tehdessä.
Huommena jatkan puojin eteisen vintin siivousta, pitää saada torstaihin mennessä vintit siivottua. Tomi ja Tiina tulevat loppuviikosta ja sitten mietitään Tomin kanssa miten puojista tehdään kesäkamari. Pekka on antanut minulle vapaat kädet... hmmm ja sehän minulle sopii, ideoista ei minulla ole puutetta. Olen jo päättäny värimaailman kamariin.

Kupissa höyryää Tiikerin päiväuni-tee hunajalla maustettuna, koiruudet nukkuu ja nettiradiosta kuuluu yöradio - tulee hyvää musiikkia. Kirjoitampa tähän loppuun vielä iltasadun joka löytyi vanhojen tavaroiden joukosta. Kirjoittajasta tai painopaikasta ei vihkosessa ole tietoa. Netistä löysin kirjoittajiksi Grimm, Jacob & Wilhelm ja julkaisuvuosi on 1957. En mene ollenkaan takuuseen (epäilen) että tämä vihkonen olisi alkuperäinen teos... vanha se on, mutta epäilen sitä kopio/muunnokseksi.

Rouva Holle Eräällä leskivaimolla oli kaksi tytärtä, joista toinen oli kaunis ja ahkera, toinen ruma ja laiska. Mutta hän rakasti paljon enemmän tätä rumaa ja laiskaa, sillä se oli hänen oikea tyttärensä, ja toisen täytyi tehdä kaikki työt ja olla kyökkipiikana. Tyttö paran oli pakko joka päivä istua valtatien varrella kaivon ääressä ja kehrätä niin paljon, että sormista tihkui verta.
Kerran sattui, että puola tahraantui vereen, ja kun tyttö kumartui kaivoon päin sitä pestäkseen, livahti se hänen kädestään ja putosi sinne. Tyttö juoksi itkusilmin kertomaan äitipuolelleen, mikä vahinko oli tapahtunut. Vaimo torui häntä kovasti ja oli niin tyly, että sanoi: "kun kerran olet puolan pudottanut, niin saat sen sieltä myös hakea."

Tyttö meni takaisin kaivolle eikä hädissään osannut muuta kuin hypätä aukosta alas puolaa hakemaan. Syöstessään syvyyten hän pyörtyi, ja kun hän sitten tointui, huomasi hän olevansa ihanalla niityllä; aurinko loisti, ja siellä oli tuhansia kukkasia. Hän astui pitkin niittyä ja saapui uunin luo, joka oli täynnä leipiä, ja joka leipä huusi: "voi, vedä ulos muuten minä palan, minä olen jo aikoja kypsä." Tyttö riensi leipälapiolla apuun ja korjasi uunista kaikki leivät. Sitten hän kulki edemmäksi ja saapui puun juurelle; se oli täynnä omenia ja huusi: "voi puhdista minua, puhdista, omenta ovat kaikki kypsiä." Hän ravisti puuta voimainsa takaa, niin että omenia putoili ihan satamalla, kunnes puu oli niistä tyhjä; sitten hän kokosi kaikki omenat läjään ja astui polkua pitkin eteenpäin. Vihdoin hän joutui pienen mökin luo, ja sieltä kurkisteli vanha rouva. Mutta kun tällä oli niin isot hampaat, rupesi tyttö pelkäämään ja aikoi juosta pakoon. Vanha rouva huusi hänen jälkeensä: "Mitä sinä pelkäät, hyvä lapsi? Jää sinä minun luokseni; jos teet työtä säällisesti, käy sinun hyvin. Sinun pitää muistaa, että kun laitat vuoteeni kuntoon, pudistelet sitä oikein kovasti, niin että höyhenet lentelevät, sillä silloin sataa maailmassa lunta. Katsos, minä olen Holle rouva." Kun eukko puhui näin herttaisesti, rohkaisi tyttö mieltään ja jäi hänen palvelijaksi.
Tyttö tekikin kaikki työt emäntänsä mieliksi ja ravisteli hänen vuodettaan niin rajusti, että höyhenet lentelivät ympäri kuin lumihiutaleet. Siksipä hänen oli myös hyvä elää siellä, ei koskaan pahaa sanaa, ja joka päivä keitettyä ja paistettua. Mutta palveltuaan Holle rouva jonkun aikaa hän kävi surulliseksi eikä aluksi itsekkään ymmärtänyt, mitä häneltä puuttui. Viimein hänelle selvisi, että häntä vaivasi koti-ikävä, ja vaikka hänellä oli nyt tuhat kertaa parempi olo, tahtoi hän kuitenkin pois. Lopulta hän sanoi rouvalle: "minun on tullut niin ikävä kotia, ja vaikka minun olisi kuinka hyvä olla täällä alhaalla, en minä voi enään jäädä, vaan tahdon jälleen maan päälle kotiin".
Holle rouva vastasi: "se on oikein, että tahdot päästä kotiin, ja kun olet minua palvellut niin uskollisesti, lähden itse saattamaan sinua täältä ylös" Hän tarttui tytön käteen, ja he tulivat suuren portin eteen. Se aukeni, ja juuri kun tyttö seisoi sen alla, satoi siitä kultaa ja kaikki kulta jäi häneen kiinni, niin että hän ihan peittyi. "Sen saat pitää, kun olet ollut niin ahkera," sanoi Holle rouva ja antoi hänelle myös sen puolan, joka häneltä oli kaivoon pudonnut.
Silloin portti meni jälleen kiinni, ja tyttö oli ylhäällä maan päällä, likellä äitinsä taloa. Kun hän astui pihaan, seisoi kukko kaivon kannella ja lauloi: "kukkeli-kuu, kultatyttö kotiutuu."
Sitten hän meni sisään äitinsä luo, ja kun hän tuli näin kultaisena, ottivat äiti ja sisar hänet iloisena vastaan.
Tyttö kertoi kaikki, mitä oli tapahtunut, ja tietysti tahtoi äiti nyt toimittaa rumalle ja laiskalle tyttärelleen saman onnen. Niimpä tämä tytär asettui myös kaivon ääreen kehräämään, ja jotta puola tahrautuisi vereen, haavoitti hän sormeaan pensaan okaalla. Sitten hän heitti puolan kaivoon ja hyppäsi itse perästä. Hän joutui samalle kauniille niitylle ja astui samaa polkua pitkin. Kun hän tuli uunin luo, huusivat leivät taas: "voi vedä meidät ulos, vedä ulos, muuten palamme, me olemme jo aikoja kypsät". Mutta laiskuri vastasi: "vai minä teidän tähtenne likaisin vaatteitani, jääkää sinne, kunnes mustutte," ja astui eteenpäin. Pian hän saapui omenapuun juurelle, ja se huusi: "voi ravista minua, ravista, minun omenani ovat kaikki kypsiä." Mutta hän vastasi: vielä mitä, joku voisi päähäni pudota," ja kulki eteenpäin. Tultuaan Holle rouvan asunnolle ei hän ollenkaan pelännyt, sillä olihan hän jo kuullut kerrottavan suurista hampaista, ja niin hän rupesi palvelukseen.
Ensimmäisenä päivänä hän oikein pakotti luontoaan, oli ahkera ja totteli rouvaa, kun tämä jotakin sanoi: sillä hän ajatteli sitä kullan paljoutta, jonka saisi palkakseen. Toisenä päivänä hän jo alkoi laiskotella, kolmantena vielä pahemmin, niin ettei tahtonut aamulla edes makuulta nousta. Hän ei myöskään tehnyt Holle rouvalle vuodetta, niinkuin piti, eikä pudistellut, niin että höyhenet olisivat lennelleet. Silloin Holle rouva pian kyllästyi ja sanoi hänet irti. Se olikin laiskurin mieleen, hän kun arveli, että nyt tulisi kultasade. Rouva veikin hänet portille, mutta kun tyttö seisoi sen kohdalla, ryöpsähti sieltä kullan asemasta hänen niskaansa aimo kattilallinen pikiä. "Siinä on sinun työsi palkka," sanoi Holle rouva ja sulki portin. Sitten tuli laiskuri kotiin ja oli yltyleensä pikiä täynnä, ja kukko seisoi yhä kaivon kannella laulaen: "kukkeli-kuu, likatyttö kotiutuu." Mutta piki oli jäänyt häneen kiinni eikä lähtenyt irti koko hänen elinkautenaan.

Sen pituinen se... vihkosessa on myös muutama kuva, mutta en jaksa niitä nyt kuvata... lisään ne myöhemmin.
Nyt nukkumaan, ennätän nelisen tuntia nukkua, ennenkuin on taas herättävä päivän askareisiin... ja epäilempä että olen yhtä musta, kun kömmin vintiltä päivän päätteeksi alas, kuin toi ruma ja laiska tytär.
Tiinalle tsemppiä päästökokeeseen.
Toiselle Tiinalle kiitoksia tapettirullista ja mielenkiinnosta projektia kohtaan :).
Tanjalle - toivottavasti nähdään viikolla ruokailun merkeissä ja peukutuksia!!
Joo ja nyt sleep well!