keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2011

Kikka on poissa

Viimeisen päivän Kikka sai syödä luita pihalla ja Pekka kertoi että se piti välillä komentaa vesisateesta sisälle. Kikka unohti kaiken silloin kun sai kaluta luuta, se oli kaikista tärkeintä.
Kun tulin illalla kotiin töistä lähdimme Kikan ja Wilman kanssa takametsään lenkille. Wilma viipotti välillä kaukana edessä ja palasi välillä meidän luo, ihmetellen missä me viivytään. Kikka innostui välillä mielenkiintoisista tuoksuista, jokin metsälintu sai Kikkaan eloa, mutta vain hetkeksi. Loppumatkan Kikka kulki minun takana.
Aamulla Kikka sai lähtiäisiksi lettuja ja lähdimme hyvissä ajoin eläinlääkäriin, kävimme vielä pienellä lenkillä metsässä.
Eläinlääkärissä Kikka käyttäytyi tosi rauhallisesti ja luottavaisesti, haisteli paikkoja ja kuunteli oven takaa kuuluvia ääniä. Laitoin alusen lattialle ja istahdin siihen. Kikan haisteltua huoneen se istui viereeni ja eläinlääkäri laittoi rauhotuspiikin takajalkaan sanoen ettei koira ymmärrä mitä on tapahtumassa ja että tässä on kyseessä nyt viimeinen matka. Kun eläinlääkäri poistui huoneesta, Kikka kävi vielä haistelukierroksella ja tuli viereeni istumaan. Ei mennyt kuin hetki, kun Kikka väsähti ja kävi makaamaan, pää minun syliin. Eläinlääkäri palattua katsomaan mikä tilanne, Kikka nosti päätä ja lipaisi pari kertaa poskeani ja sen jälkeen Kikka nukahti ihan totaalisesti eikä enään päätä nostanut.
Eläinlääkäri trimmas Kikan etujalkaa ja kertoi laittavansa lopullisen piikin suoraan suoneen. Jonkin ajan kuluttua hän totesi, että Kikan verisuonet ovat niin hauraat, ettei suoraan suoneen onnistu vaan on piikitettävä suoraan sydämeen. Juttelin Kikalle ja silitin sitä koko ajan vaikka se ei reagoinut enään mihinkään, paitsi silmäkulmaan koskettaessa. Eläinlääkäri pisti piikin sydämeen ja vaikka en katsonut tarkemmin mitä hän teki, niin huomasin että kaikki ei mene suunnitellusti. Eläinlääkäri tunnusteli Kikan vatsaa ja kuunteli sydäntä useamman kerran. Sitten eläinlääkäri sanoi, että lopullinen piikki ei tehonnut, että Kikan maksassa täytyy olla jotain vikaa. Kerroin että Kikka on syönyt luita ja vatsa on sen vuoksi normaalia turpeampi. Eläinlääkäri sanoi, että se mitä hän tunnustelemalla tunsi ei johdu luiden syömisestä. Hän kertoi että jos maksan on jotain poikkeavaa se ei "käsittele" lääkeaineita normaalisti. Eläinlääkäri laittoi uudeen piikin ja kertoi, että nyt Kikka sai hevosen lopetukseen käytetyn lääkemäärän, eli 500 kg eläimen painon mukaan. Meni jonkin aikaa ja eläinlääkäri kertoi että sydämestä ei nyt kuulu kuin suhinaa, Kikka hengitti edelleen ja reagoi silmäkulmaan koskettaessa. Sanoin että ei Kikka voi olla vielä kuollu, koska reagoi silmäkulmaan koskettaessa. Eläinlääkäri sanoi että se on vain jotain jälki refleksiä. Olin kuitenkin ihan varma että kaikki ei ole vielä ohi ja eläinlääkäri kuunteli tovin Kikan sydäntä. Minä juttelin koko ajan rauhalliseti silittäen Kikalle. Meni jälleen tovi ja sitten Kikka hengitti rauhallisesti pari kertaa syvään ja sen jälkeen eläinlääkäri sanoi että nyt se on ohi. Varmisti vielä reagoiko silmät ja oli useamman kerran tutkinut takapäätä - se jäi mysteeriksi miksi.
Kävin maksamassa lopetuksen ja vielä kerran ennenkuin lähdimme, eläinlääkäri kuunteli Kikan sydämen ja katsoi takapäähän.
Eläinlääkäri oli koko ajan rauhallinen ja ystävällinen ja kertoi mitä tekee. Kysyin voiko Kikan oksentelu kipulääkkeelle johtua maksan toiminnasta, hän sanoi että voi. Olin itseeni tyytyväinen että en antanut Kikalle kipulääkettä kuin parina päivänä ja lopetin heti kun se alkoi voida pahoin. Olin useammalle eläinlääkärille kertonut ettei Kikka kestä kipulääkettä ja harmittaa ettei siihen oltu kiinnitetty mitää huomiota.
Kikka saatettiin hautaan metsään, jossa käymme lenkkeilemässä. Pekka oli mukana viimeisellä matkalla, mutta ei tullut lopetustilanteeseen mukaan, auttoi kantamisessa ja kaivoi haudan. Pitäis muistaa kiittää Pekkaa, kun se auttaa aina näissä raskaissa tilanteissa, vaikka ei ole tuonut yhtään koiraa tähän huusholliin.

Näin jälkikäteen en voi ymmärtää miten Kikka vielä hetki sitten, ennen viimeistä karvanlähtöä oli niin kaunis ja hyväkuntoisen näköinen. Tietysti sen liikkuminen oli poikkeavaa hyväkuntoisesta koirasta ja Kikan voimakkaasti painuneet etujalkojen ranteet oli sen suuri heikkous... mutta kuitenkin. Kikalle oli alkanut jo kasvaa uusi hyväkuntoinen karva ja ei olisi mennyt kuin hetki, kun sillä olisi ollut jälleen uusi upea turkki.
On se helkkarin hyvä etten minäkään kaikkea ymmärrä *itseironiaa*.

Meillä on vähän epänormaali olotila. Tuntuu ettei huushollissa ole yhtään koiraa, snakut ovat epänormaalin rauhallisia. Ihqu on vallannut Kikan pedin itselleen ja muutenkin ollut Kikan korvikkeena. Istunut vieressä kun juon kahvia ulkona... oli kyllä vähä outoa, kun normaalisti kahvin juotuani silitin vieressä istuvaa Kikkaa ja sanoin että mennään sisälle... tänään piti kumartua totustusta tosi alas Ihqua silittäessäni.

Ja nyt sitä valmistaudutaan keskikesän juhlaan. Joo, minä vain odotan töihin pääsyä että pääsee näkemään onko viikonlopun ylityölista ilmestynyt seinälle. En millään jaksaisi tehdä nyt viikonloppuylityötä, olen aika totaalisesti sippi. Jos lista on ilmestynyt, olen kuitenki aika varma että rustaan nimeni siihen. Ennen sitä pitää kuumeisesti miettiä, missä vaiheessa siirryn ensviikon aamuvuoroon, aloitanko jo lauantaina vai vasta maanantaina... iltavuorosta aamuvuoroon vaihtaessa yö jää lyhyeksi.

Unski menettää ens viikolla pallinsa, sovimme eläinlääkärin kanssa alustavasti asiasta. Siihenki toimenpiteeseen on nykyisin käytössä ihmisillä jo kauan käytössä ollutta laite... jotain poltetaan tms.
Nyt tyhjeni takki ja vaikenen.
Ulkona syksyinen sää ja vihdoinki on saatu sadetta useamman päivän ajan.
Oikein mukavaa Juhannusta, eikä sitte hypitä veteen housut kintuissa, pää edellä tai humalassa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voimia Tuula. Oman kaverin lopettaminen on aina raskas päätös vaikka kuinka tietäisi tekevänsä oikean päätöksen.

- Tanja

Tuula Lalli kirjoitti...

Kiitos Tanja!
Tosi on, kyyneleet valu mutta pakotin hillitseen itseni ja jutteleen Kikalle "normaalisti" etten ainakaan omalla käytöksellä aiheuta sille ylimääräistä ressiä.
"Elämä on kuolemista" ja nyt Kikan kokoinen aukko laumassa.
--
Tuula

Anonyymi kirjoitti...

Voimia ja jaksamista Tuula!

-Tiina-

Tarja kirjoitti...

Osanottoni, Kikan kivut on nyt ohitse.