keskiviikkona, joulukuuta 28, 2011

Jouluisia muistoja, paluumatkalla myrskyssä - myrskyyn.

 Vielä jotain joulusta.
Ihqu odottaa kutsua jouluruokailuun.
 Hyvää syntymäpäivää Pekka - 24.12.
 Ihqulla asiaa Pirjolle - aurinko paistaa!!!
 Matkalla, pellot viheriöi.

 Ankeaa, harmaata, myrskyistä Iin Laitakarissa 27.12.

Joulunvietosta mukavat muistot ja onnellisesti päästiin kotiin myrskysäässä. Kiitos tuhannesti Pirjolle majoituksesta, sietämisestä, pitkästä pinnasta ja jouluherkuista! Koirat osasi käyttäytyä hienosti, välillä olivat niin huomaamattomia sohvanvaltaajia, että ne huomas vasta siinä vaiheessa kun etsi itselle istuinpaikkaa sohvilta. Koiruudet pääsi usein lenkille, kävelytettiin niitä Pirjon kanssa usein puistoissa ja koirapuistossa. Yhteislenkit, jossa myös Pekka oli mukana, tehtiin sitten pidemmälle. Puistoissa kookkaat rusakot ja jänikset loikki ja ruokaili, vähääkään välittämättä ohikävelevistä koirista ja ihmisistä. Joulupäivä valkeni aurinkoisena, mutta pitkä lenki tehtiin jo vesisateessa.
Pirjo teki Pekalle sitruunaisen täytekakun aattona ja voi hitsi, että se oli hyvää!!!
Jouluruokia oli varmaan ihan yleiseen tyyliin valmistettu ja varattu niin paljon, että sitä jäi reilusti. Jäi mieleen, kun odotin Myyrmannin K-Citymarketin kassan takana Pirjoa ja Pekkaa tulevaksi, vieressä seisonut mies sanoi mulle yht'äkkiä "ei tätä joka päivä kestäis". Jokaisella kassalla oli pitkät jonot ja ostoskärryt pursui tavarapaljoudesta. Kaupoissa jonottaessa jouluna on vain sellainen poikkeus normaaliin, että ihmiset jonottaa rauhallisina; eivät etuile, hermoile tai mulkoile... odottavat melkein lamaantuneena kuinka suuri euroloppuinen numerosarja kassalla näkyy omalla kohdalla... ja siinä samalla voi vertailla viereisten asiakkaiden ostosten loppusummia.
Tapaninpäivän aamuna odoteltiin millaiseksi myrsky yltyy. Tuuli voimistui jo edellisenä yönä. Ennen lähtöä paluumatkalle söimme vankan aterian, koirien kanssa pikku lenkki ja haettiin Tomi, Noora ja pikku-Erkki kyytiin. Paluumatkan aloitimme tuulisessa - myrsky nousemassa, mutta aurinkoisessa säässä. Johtuikohan myrskyvaroituksista, yhtään riskiohitusta ei nähty koko matkalla, vaikka liikennettä oli tasaisena virtana molempiin suuntiin. Liikenne sujui todella jouhevasti - jopa välillä Jyväskylä-Hirvaskangas saattoi ajaa nopeusrajoituseten mukaan. Normaalisti siellä körötellään letkassa kymmeniä kilometrejä - jos nopeusrajoitus 100 km, ajamaan pystyy 60 km tunnissa.
Oltiin kotona puoli yhdeksän aikaan, kolmella pysähdyksellä. Kissat odotti kiltisti meidän kotiintuloa. Kiitos Piksulle! Huushollissa kaikki hyvin, kissat, konnat, kalat ja linnut hoidettu/ruokittu.
Tiistai meni elpyessä, mitä nyt käytiin Pekan kanssa kattomassa myrskyä rannassa. Myrskytuuli riepotteli koko päivän, välillä lunta sakeasti sataen. Edelleen tuulee, mutta ei enään myrskylukemissa.
Eilen aamulla oli sen verran plussaa, että Noora ja Erkki ennätti tehdä lumiukon pihalle. Nyt on sen verran pakkasta, että lumipalloja ei pyöritellä. Päivitän lumiukosta kuvan myöhemmin.
Nyt jatketaan paluuta arkeen!
Terveiset Pirjolle - siellä on kuulemma nyt hiljaista ja sohvat kuorittu mattojen alta :) ja KIITOS vielä kerran! Terveisiä myös Maijalle ja Matille.
P.S
Jos joudut pysähtyyn automatkalla, ei kannata laittaa takkia tai läppäriä auton katolle (tai yleensäkkään mitään) ja unohtaa niitä sinne. Tomi teki niin ja ennätin ajaa monta sataa metriä ennenkuin Tomi muisti. Onneksi takki ja läppäri oli säilyny katolla suksiboxin alla - taisin ajaa normaalia tasaisemmin :).
sama

Ei kommentteja: