lauantaina, helmikuuta 04, 2012

Kirpeää pakkasta

Aamulla päästiin meidän ulkomittarissa uuteen ennätykseen, pakkasta yli -30. Ei tunnu enään oikeastaan missään, kahvi vain jäähtyy kupissa aika nopeasti.
Eilen iltapäivällä käytiin pikku lenkillä Saikanväylällä. Ajettiin auto jäälle ja kävimme katsomassa ruopattua väylää. Koirilla oli manttelit päällä, pakkasta oli -23. Aurinko paistoi säälittävän alhaalta - valaisi vain puun latvoja.
Aamutoimiin kuuluu lintujen ruokinta. Olen pitänyt huolen, että niiden ruoka ei lopu kesken. Varpusille on elintärkeää hirssintähkät, muuten on tarjolla pähkinöitä, auringonkukansiemeniä ja rasvaa on monessa muodossa.
Eteläistä Suomea riivanneesta lumipyrystä ei täällä ole ollut mitään havaintoa. Osalla autoilijoista on säälittävä suhtautuminen autoiluun ja säälittävä ajotaito. Muuttuviin sääolosuhteisiin ei varauduta millään tavalla - ei voi käsittää ei. Mihin on unohtunut turvaväli, nopeuden sopeuttaminen sääolosuhteeseen jne...???? Joku kommentoi kerran radiossa nykyautoilijoita, oli sää millainen tahansa ajetaan kuin kesäkelillä ja ei varata riittävästi aikaa matkantekoon oli sää kuin huono tahansa. Taitaa taas vakuutusmaksut nousta - tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Kovat pakkaset ovat näillä korkeuksilla vähentäneet ylimääräistä autoilua. Lapset ovat tepastelleet tai potkutelleet reippaina kouluun mennen tullen. Eilen illalla -28 pakkasessa naapurin lapset laski pulkalla mäkeä, joten ei paljon pakkanen haitannu.
Sain vähän vinkkiä, että mun työhommat vois alkaa lähiaikoina. Olis kahdeksi kuukaudeksi (korjattu virhe) tiedossa töitä, kunhan saataisiin vain vahvistus siitä vastaavalta henkilöltä - joka on kuulemma vaikeasti tavoitettavissa. Herrojen kiireet on ihan omaa luokkaansa näin vähäpätöisessä asiassa, minä huomaan. No, minä kyllä jaksan odottaa.

Unskia ei pakkanen haittaa, käy ulkona yhtä useasti kuin minäkin. Pikkusen sitä huokailluttaa tämä sisällä olo, pitäisi saada äksöniä. Ihqu on kaivautunut sohvan nurkkaan, eikä lähde ulos kuin komentamalla. Kissat vetää rallia sisällä huoneesta toiseen, turhautuvat kun eivät voi kulkea ulkona saalistusreissuilla. Ovat jääneet muutamana yönä ulos ja menevät lämpimään koirahuoneeseen nukkumaan - eivät tule kutsumalla sisälle kuin seuraavana päivänä - onhan sekin jotain vaihtelua sisällä oloon.
Kyllä se tästä, kevättä kohti ollaan koko ajan menossa. Muistelen varmasti kaiholla näitä pakkaspäiviä, kun kolaan lunta hiki hatussa.
Aurinkoista lauantai päivää!

Ei kommentteja: