maanantaina, helmikuuta 13, 2012

Ulkoilua

Taivas aukes perjantaina, sää lauhtui parhaimmillaan -2 asteeseen päivän aikana. Kävimme päivällä lenkillä, johon kuului niin kävelytietä kuin lumisia metsäpolkuja. Ei edes kova tuuli pyyhkäissyt pois ulkoilun riemua.
Lenkin jälkeen kolasin loput maanantaisen lumipyrin rippeet. Kun sain kolattua lumet, istahdin tyytyväisenä vakipaikalle kahvikupposen kera ihailemaan kätteni töitä.
Innostuin lämmittämään myös saunan ja oli sen verran kiire saunomaan, että loppujen lopuksi totesin olevani turkkilaisessa saunassa. Veden heitto kiukaalle sai vain valtavan höyrypilven aikaseksi. Ei auttanut kuin nopeasti pestä ittensä ja kiiruhtaa sisälle lämpimään. Onneksi en ottanut saunoja-Ihqua mukaan, se olisi varmasti järkyttynyt moisesta höyryn määrästä - lehmänhenkäyksistä.
Lauantai meni ulkoillessa. Kävimme ensin koirien kanssa Saikanväylällä lenkillä. Sinne oli noussut vesi jäälle voimakkaan etelätuulen ansiosta. Emme kuitenkaan lannistuneet, vaan jatkoimme matkaa väylän reunaa pitkin joka oli kuiva. Onneksi väylän reunat oli korkeammalla ja etenimme kuivin jaloin. Koirat pääsivät ihan luvan kanssa pari kertaa juoksemaan moottorikelkan perässä - pääsivät vihdoin purkamaan pakkaspäivien patoutumia ihan kunnolla. Tuuli oli edelleen tosi kova, mutta pakkanen lähellä nollaa. Kävimme hetken istumassa lintutornin laavulla ja juttelin hetken sinne hiihtäneen pariskunnan kanssa. Navettaväylää palatessamme - väylä enimmäkseen ruskean veden peitossa, vain reunoilla kapeasti kuivaa jäätä - meidät ohitti lavamaasturi. Kuski tiesi takuulla, että vaikka väylä näytti lohduttomalta ja kestämättömältä jään päällä olevan veden vuoksi, jäätä on kuitenki paksusti - väylät jäätyy pohjaa myöten. Harmitti että ei ollut kamera mukana. Palasimme kotiin eri reittiä kuin mennessä, koirille ja myös minulle mukavaa vaihtelua. Illalla lähdin vielä koirien kanssa poturilenkille. Vauhti kiihtyi muutaman kerran niin hurjaksi, että piti päästää koirat irti etten lennä pöpelikköön. Lenkistä selvittiin yhdellä kaatumisella, onneksi ei käynyt kuinkaan.
Lauantai iltana alkanut lumisade ennusti, että kola olisi seuraavana päivänä hyvä kaveri. Sunnuntaista tuli koirien lepopäivä, minun kävellessä kolan kanssa. Aloitin lumityöt aamulla kahdeksan aikaan, lunta satoi sakeasti melkein koko päivän. Kolatut kinokset alkaa olemaan jo niin korkeita, ettei niiden päälle jaksa kolata lisää lunta. Toivottavasti edes muutama päivä on sateeton, että kinokset ennättää hieman painua. Piha piti kolata kahteen kertaan. Muutaman kerran kävin sisällä napostelemassa jotain ja vaihtamassa kuivaa vaatetta päälle. Koirat sai olla ensin vapaana pihalla, mutta kun alkoivat häiriköimään kolausta tuomalla keppiä heitettäväksi, laitoin ne häkkiin. Illalla sää oli leppoisaa kuin linnunmaito, tuuli tyyntyi ja sade loppui. Iltapäivällä innostuin taas lämmittämään saunaa ja nyt pidin huolen, että saunassa sai myös kunnon löylyt. Otin Ihqun mukaan saunaan. Se oikein aluksi tajunnu, että pääsee mun mukaan saunaan - on tottunut saunomaan vain Pekan kanssa. Otettiin kunnon löylyt Ihqun makoillessa ylimmällä lauteella ja minä istuin jalat kylmässä vesiämpärissä.
Päivi soitti eilen ja heillä jylläs influenssa - toivotaan nopeaa paranemista! Olen yrittänyt varautua leviävään influenssa-aaltoon. Olen syönyt kilokaupalla appelsiineja ja pakasteesta loppuja marjoja, napsinut D-vitamiinia, Carmolistippoja sokeripalassa ja viimeisenä toi jalat kylmässä vedessä saunominen. Jalat oli ainakin koko illan tosi lämpimän tuntuset - estääkö se lentsua, se jää nähtäväksi :).
Illalla olisi ollut hieno lenkkeilysää, mutta saunan jälkeen en lähtenyt, vaikka koirat ihan selvästi odotti iltalenkille lähtöä.
Marja viestitteli yhtenä päivänä, että Oulun seudulla koirilla on kennelyskää liikkeellä.
Ouluun on avattu uusi eläinlääkäriasema Otus. Oli melkoinen yllätys kun tutustuin aseman nettisivustoon; siellähän on tuttuja el.lääkäreitä Esa Soppela ja Wilman kaksi kertaa leikannut Tiina Tiihonen. Eläinlääkäriasema on myös lauantaina avoinna. Nyt on sellainen vaikutelma, että Oulusta saa tasokasta ja hyvää eläinlääkäripalvelua - löytyy varmasti jokaiselle sopiva ja itseä miellyttävä el.lääkäri. Haluan lämpimästi toivottaa Esan ja Tiinan takaisin Ouluun!
Ihqun silmät pitäisi peilata ja Unskilta puuttuu vielä terveystutkimukset silmien ja lonkkien osalta - en ole vielä päättänyt kuvautanko kyynärpäät kummaltakaan. Suunnitelmissa on, että ne tutkitaan tässä kevään aikana.
Lähden nyt asioille ja minun loppupäivän suunnitelmat tais mennä uusiksi yllättävällä tavalla. Juttelin just Päivin kanssa puhelimessa ja ei voi sanoa kuin että yllättäviä käänteitä voi tapahtua asiassa kuin asiassa. Jos alustava keskustelu muuttuu todeksi, kirjoitan blogiin uudesta käänteestä.
Mukavaa alkanutta viikkoa ja toivottavasti saatte nauttia yhtä lauhasta säästä, kuin me! Lupaan pyhästi etten purnaa edes lumen kolauksesta enkä tuulesta, jos pakkanen pysyttelee alle parinkymmenen asteen.
Toivottavasti tästä tulee kaikin puolin hyvä päivä!

Ei kommentteja: