lauantaina, maaliskuuta 31, 2012

Lepopäiviä ja Mysti&Suvi vieraili








Kuvat 27.3.2012 aamulla lumisateen jälkeen. Myös tämä aamu valkeni aurinkoisena, mutta nyt pakkasta on reilu -15 astetta.
Maanantai ja tiistai oli meidän koirille ansaittu luidensyönti- ja lepopäiviä.  Keskiviikkona kiersimme saarekkeiden välissä mutkitellen Ykspensaannokan, koirilla riitti jälleen vauhtia lepopäivien jälkeen. Jäällä oli edelleen tosi hyvä keli kävellä, pikkusen oli vettä jäällä meren puolella.
Torstai-iltana saatiin pitkästä aikaa Suvi kera ihanan Mystin kanssa vierailulle. Hitsi, että Mysti muistuttaa ropaltaan Wilmaa tosi paljon. Mystin pää ei ole niin vahva kuin Wilmalla oli, mutta muuten Mystissä on paljon samaa kuin Wilmassa. Mysti myös supattaa korvaan asioita samalla tavalla kuin Wilma supatti.
Otin kaikki koirat mukaan lenkille, mutta pidin Jolin melkein koko matkan hihnassa. Joli ei jostain syystä pitänyt Mystistä, ei vaikka minä kovistelin sitä napakoin ottein. Ihqu oli myös sitä mieltä, että Mystiä pitää paimentaa ja komentaa, joten huonosti käyttäytyvät koiruudet pääsivät hihnan jatkoksi. Unski ja Mysti raahasivat yhdessä isoa keppiä pitkän matkaa, Unskin luovutettua, Mysti jaksoi raahata leuhkana kepin melkein pihalle asti. Iltaisin on jo valoisaa ja sää oli hieno, saimme kierrettyä saarien välissä niin, ettei tuulikaan päässyt paljon haittaamaan.
Kyllä se niin vain niin on, että jos en näe koirassa mitään Wilmaa niin en näe mitään. Wilman lopetuksesta tulee puoli vuotta ja edelleen tuntuu siltä kuin olisin nähnyt sen eilen viimmeksi. Kova paikka edelleen ja lopun elämäni.
Suvin kanssa oli vähän puhetta, että Mysti tulisi minulle myöhemmin trimmaukseen.
Tällä viikolla sain sitten ilouutisen – työt alkaa 16 huhtikuuta! Pääsen jälleen mitä ilmeisemmin aakkostaa arkistoon meneviä papereita – blondin suosikki hommaa :)! Tällä kertaa minulle on hyväksytty vain 6.5h työaika, siitä huolimatta haluan tehdä työtä ja saan vieläkin vähän enemmän palkkaa kuin ansiosidonnaista päivärahaa. Oli puhetta, että kuukaudeksi näin aluksi, mutta en sure jos työ ei jatku – saanhan olla edes hetken töissä. Tänä päivänä työnantajat yrittää säästää siinä missä voi – ja vaikka ei voisikaan – säästö se on pienikin säästö. Siitä huolimatta - I am very happy!
Erittäin iloiseksi tulin myös eilen, kun Pekan haku matkalla poikkesin Haukiputaan Musti&Mirri:in kissanruokaa ostamaan ja istuin parkkipaikalla autossa puhelimeen puhuen, ohitseni ajoi viime kesäinen työkaveri. Oli tosi mukava nähdä hänet, vaikka vain ohimennen. Vaihdoimme iloiset vilkutukset. Aurinkoiset keväiset terveiset Piksun siskolle!!!

Tätä kirjoittaessa ja kuvia pienentäessä olen käyttänyt koiria kolme kertaa ulkona ja päästänyt kerran Tursakkeen ulos – ei ihme jos kirjoitusvirheitä tulee, kun saa jatkuvasti pomppia ylös ja alas. Koirat ei aina viitsi lähteä kerralla kaikki ulos jos ei tiukasti sitä vaadi ja kissat kulkee miten haluaa. Kissoilla on ihan selvästi kevättä rinnassa ja ... jossain – vaikka ovatkin leikattuja.
Tämän päivän suunnitelmiin kuuluu nuotioimista ja makkaranpaistoa Saikanväylällä. Odottelemme, että pakkanen ensin lauhtuu. Illalla pitäisi sitten muistaa sammuttaa valot – minulle se ei tuota ongelmia, mutta Pekalle ehkä.
Pääsiäinen lähestyy vauhdilla, Pekalla on vapaata koko ensi viikko. Ei epäilystäkään missä vietämme päivät, jos sää ja jääolosuhteet sallii.
Aurinkoista viikonloppua!

Ei kommentteja: