maanantaina, heinäkuuta 30, 2012

Helteellä mustikassa, rannalla ja koiria


























 Naapurin koiruuksia.



 Ötökkä.
 Tämä on kai petuniaa... terveiset Lisalle ja Piksulle.
Ensimmäinen tomaatti on kypsynyt!
Perjantai iltana (tais olla jo yötä) lähdin koirien kanssa kello 23 aikaan metsätie lenkille. Oli sen verran kirkas ilma, että oli vain vähän hämärää. Ilokseni näin, että metsätien reunamilla on mustikoita. Lauantaina ei sitten ollut epäselvää päivän ohjelmasta, mustikkaan lähdettiin vaikka lämpömittari näytti +25, eikä tuullut juuri ollenkaan. Pyyhin partoihin ruokaöljyä roppaan ja korviin ja itselleni kasvoihin ja ei kun rohkeasti metsään.
Saatiin marjastaa partojen kanssa ihan rauhassa, kukaan muu hullu ei uskaltautunut itikoiden syötäväksi todella tukalassa säässä. Tuli mieleen, että tämä taitaa olla nyt sitten sitä ns. oman mukavuusalueen ulkopuolella olemista. Parrat oli ainakin sitä mieltä napsiessaan itikoita ja paarmoja, jotka ei Ihqu etenkin veti itikoita puoleensa ehkä juoksun vuoksi. Öljy suojasi pistoilta, mutta ei estänyt ötököiden ympärillä pörräämistä. Käytiin välillä kävelemässä pieni lenkki ja jatkoin taas marjastusta. Lohdutin välillä partoja, että pääsevät uimaan kun olen poiminut litran mustikoita.
Kotiin palattuamme, sää muuttui pilvipoutaiseksi ja hieman viileämmäksi. Lupaukseni mukaan suunnistimme seuraavaksi mökille ja rannalle. Komensin koirat veneeseen ja soudin – en niin suoraan vaan veneväylän pusikoihin törmäillen – siksakkia partojen keikuttaessa venettä mielin määrin. Luoviessani useamman kerran irti pusikoista komensin parrat paikalle ja rauhoittuvat sen verran, että sain meidät soudettua pienelle hietapankille. Vedin veneen hiekalle ja lähdimme kahlaamaan isommalle hietapankille. Hietikolla ei ollut yhtään keppiä, joten kahlasimme takaisin rantaan etsimään kepakoita. Muutama onneksi löytyi ja ei kun takaisin matalikolle, partojen haukkuessa innokkaana ympärillä. Heittelin jonkin aikaa keppiä syvään veteen, parrat sai juosta ja uida ihan mielin määrin, lohdutuksena tukalalle marjastukselle.
Ajattelin paluumatkan soudella yksikseni, että koirat saavat uida. Eihän siitä mitään tullut, vaikka yritin karata nopeasti soutaen parroilta, ne saivat minut helposti uiden kiinni ja hyppäsivät kevyesti veneeseen.
Mökin piha-alueen reunamilta etsin mesimarjoja, joita löytyikin mukavasti syötäväksi partojen rillutellessa pihalla ja kuivatellessa itseään.
Paluumatkalla poikkesimme katsomaan nuorta tulokas sakemanni narttua, joka on koeajalla uudessa kodissa. Kyläpaikka tarjosi myös lämpimän ruuan ja kotiin palasimme alkuillasta kylläisinä ja väsyneinä. Kellahdin sohvalle ja ajattelin ottaa pikku tirsat, kun naapurilta tuli tekstari, että täällä on pihalla useampi koiruus, koiranpentuja ja lapset sulassa sovussa. Lähetin viestin, että saanko tulla kuvaamaan ja luvan saatuani otin kamerat mukaan ja ei kun suunta naapuriin.
Siellä olikin melkoinen vilinä, kaikessa sovussa. Sakemannin pentuja oli kahdesta pentueesta, toisen pentueen emä kaitsi laumaa rauhallisesti ja varmasti, 14-viikkoinen gorgineiti sekä lapset. Annoin synttärisankari-Martalle toisen kameran ja istahdin nurmikolle kuvaamaan. Osa pennuista kipusi syliin ja jalkojeni päälle nukkumaan. Osa kävi puremassa kipeästi varpaista, eivät ujostelleet. Reippaita pentuja ja minusta varsinkin ”Mustan-Mairen” mustat pennut ovat tosi valloittavia, onneksi kaikki on jo varattu. Eihän sitä tiedä vaikka joskus tulevaisuudessa mustien snakujen jälkeen meillä on musta sakemanni.
Ilta oli jo pitkällä, kun palasin kotiin. Nukahdin sohvalle ja heräsin just sopivasti katsomaan MTV3:lta Rolling Stones: Shine a Light dokumenttia. Sen jälkeen ei tarvinnut unta houkutella.
Sunnuntai oli helteinen, ukkosen kumu kuului kahdelta puolen. Vettä tipahteli välillä muutama pisara, sadetta ei saanut aikaiseksi. Iltapäivästä sää oli tasaisen harmaa, lämmin mutta sateeton. Ja samanlaiseen säähän herättiin myös tänä aamuna. Aamu-usva satoi maahan hienona tihkuna, mutta ei edelleenkään kunnon sadetta. Iltapäiväksi on luvattu ukkosta, toivottavasti ihan iisisti että huusholli ja nelijalkaiset pärjäävät sen aikaa kun olen töissä.
Kävin laittamassa just saunan kiukaan alle tulen, tarkoitus on käydä saunomassa ennen töihin lähtöä. Sää edelleen tasaisen harmaa, mutta lämmin.
Ja että mikä kesässä on parasta – se on selvä – avojaloin kävely.
Mukavaa alkanutta viikkoa ja rentouttavaa kesälomaa niille, jotka tänään aloittivat loman tai ovat vielä kesälomalla!

Ei kommentteja: