sunnuntaina, heinäkuuta 08, 2012

Lenkkeilyä uintia, uintia lenkkeilyä

 
Lauantai valkeni lämpimänä heti aamusta. Saimme lenkkikaveriksi Pirjon ja Ike sakemannin. Unski-junttieinari sai jäädä ulkotarhaan, en uskonut että se sietäisi sopuisasti oman lauman tyttöjen kanssa yhteislenkkiä Iken kanssa.
Suunnistimme jälleen altaalle, siellä ei pääse pahin helle kiusaamaan, kun kuljetaan koko ajan vesi vieressä. Altaalla ei näkynyt kalastajia ja muutenkin kulkijoita oli tosi vähän liikkeellä. Saimme rauhassa kiertää koko altaan ympäri ja uittaa välillä koiria. Ike paljastui melkoiseksi uimamaisteriksi, se sai jopa Ihqun vähän hiljaiseksi tytöksi... katseli välillä Lyytin kanssa ihmeissään Iken pulikointia.
Ike ei juuri saanut vanhapiika/tikkapipo parroista kirmailukaveria. Lyyti tunsi olonsa epävarmaksi ja pyöri vain mun kintuissa, ei varmaan ole juuri tottunut sakemanni nuorukaisiin, vaikka Ike yritti tosi nätisti saada tyttöjä mukaan formuloimaan... vastarakkautta ei tippunut. Kytkin Lyytin hihnaan, sillä mua raivostuttaa kintuissa pyörivä koira, saa koko ajan varoa astuuko tassuille vai kompastunko ympärillä pörräävä koira. Hyvin muistissa kinttuja päin juokseva koira ja siinä on käynyt meikäläiselle joskus kipeästi. Lyyti tunsi olonsa heti varmemmaksi kun oli hihnassa ja meikäläiseltäkin laski otsalta patit. Paluumatkalla viimeiseltä uintipaikalta lähti koiran kanssa porukkaa ja kun me lähdimme heidän perään oli koirilla mielenkiintoisia ja tuoreita hajuja haisteltavana ja Lyytikin sai jolkotella vapaana.
Pekka tuli eilen kotiin, vie maanantai aamuna työajokkinsa Ouluun huoltoon.
Lauantaina iltapäivällä parhaimmillaan lämpötila nousi +26, ihan mukavan lämmintä...
Tänään aamusta sää on ”ei pala eikä paistu” fiiliksissä. Taivaalla pilviverho, välillä vilahti myös aurinko. Nyt taivaalle kerääntyy jo synkempiä pilviä. Yöllä oli hieman satanut ja minä odotan lisää sadetta, saisi perunoille ja tomaateille sadevettä. Perunan varret ovat jo komeassa kasvussa... kun ja jos niihin tulee kukkia niin ikuistan ne sitten valokuvaan. Samoin, kun ensimmäiset tomaatit saa punaisen värin... toivossa on hyvä elää.
Nyt kuorrutettua kukkakaalta valmistamaan.















 Poikkeavan värinen uusi kasvu männyntaimessa.
 Epäselvä kuva, mutta tässä lentää iso parvi perhosia, jotka lehahtivat lentoon ohikulkiessamme.
Lokki seurasi tyynen rauhallisena ohikulkuamme.


Juhannusruusu kukkii vihdoin ja viimein.

Ei kommentteja: