Kuvat; Iin Laitakari tänä iltana...
Pitihän sitä koiruuksien kanssa lähteä myrskyä katsomaan, eikä meidän tarvinnut olla yksin ällistelemässä. Onhan tuollaiset luonnonvoimat hienoa katsottavaa, siinä tuntee itsensä tosi pieneksi ja tuulessa puhdistuu korvienväli kaikesta kuonasta. Ja pieni oli puhuri johonki tsumaniin verrattuna, toivottavasti ei koskaan tarvi kokea sitä.
Koirat ei ollu moksiskaan myrskystä, korvat vain lepatti pystyssä vastatuuleen juostessa. Lisa ennätti jossain paskalällyssä pyöräyttää itsensä, kun kiipesimme aallonmurtajalle - se on todella taitava siihen hommaan - sekunnin sadasosassa selällään. Onneksi vesi oli niin korkealla, että Lisa ja Ihku pääsi nätisti uimasilleen aallonmurtajan altaaseen ja siinä Lisakin puhdistui.
Kyllä tuosta Ihkusta vielä uimamaisteri tulee, on niin hanakka menemään veteen omatoimisesti ja joka välissä. Piti olla tarkkana etteivät mene rantavettä kauemmas venealtaassa ja meren puolelle en päästänyt ollenkaan.
Oli tosi vaikea kuvata, koska tukevaa otetta ja tukea ei saanu mistään. Piti istua jonnekki kivenkoloon ja yrittää sieltä näpsiä kuvia. Kävely oli myös hieman hankalaa.
On aina jännä huomata, kun on hieman poikkeava tilanne ihmiset ovat tosi ystävällisiä ja juttelevat keskenään ventovieraiden kanssa kuin vanhalle kaverille. Kukaan ei myöskään mulkoillut, kun koirat oli irti. Pidin tietysti huolen etteivät ole kenenkään haittona. Hyvin pysyttelivät pyydettäessa mun vieressä vaikka ei ollut pantoja tai hihnoja mukana. Ei tarvitse sanoa, kuin että missä keppi niin kaikki muu jää ja minä muka keppiä etsien voin seurauttaa koiria vaikka mihin... puhumattakaan että löydän jonkinlaisen kepinpätkän, silloin vierestä saa marssia vaikka lenkkimakkaroita ja eivät korvaansa loksauttaisi, odottavat vain että heitänkö kepin. Tämä on hyväksi koettu konsti myös lenkillä saada koirat salaman nopeasti jalkojen viereen. Kepinheitto on meidän koirille harvinaista herkkua ja ihan tarkoituksella olen jalostanut sen erityistilanteissa käytettäväksi ja käytän harvoin, että into siihen säilyy.
Rannalle tuli myös perhe, joilla oli lapinkoirauros mukana... siitä riemu repesi. Wilman piti ensin ilmoittaa urokselle että ei kiinnosta, Lisa seuras esimerkkiä ja niin Ihku sai formuloida uuden kaverin kanssa. Ihku juoksutti koiran välillä veteen ja takaisn kuivalle maalle ja vauhti oli hurjaa. Lapinkoiranomistajat eivät pistäneet ollenkaan pahaksi koirien yhteisformuloita. Sitten olikin aika lähteä, olisimme saaneet sulhaspojan matkaan - välttämättä olisi halunnu hypätä tyttöjen kanssa samaan autoon.
Huomenaamulla starttaan hyvissä ajoin Ouluun kaverin kanssa katsomaan Palveluskoirien SM-skaboja. Pitää ottaa lämmintä ja vedenkestävää varustetta mukaan, että voi muutaman tunnin seurata tottiksia.
Tuuli on jo hieman laantunut, kävin välillä keräilemässä ympäri pihaa lentäneitä tavaroita ja pihakalusteita kasaan. Kiikku saa jäädä siihen mihin on nurin lentäny, odotelkoon makuuasennossa tyynempää säätä.
Ja tässäpä linkki Lemmikkipalstan PP:n aiheeseen http://www.lemmikkipalstat.net/foorumit/Forum20/HTML/201960.html
Pitihän sitä koiruuksien kanssa lähteä myrskyä katsomaan, eikä meidän tarvinnut olla yksin ällistelemässä. Onhan tuollaiset luonnonvoimat hienoa katsottavaa, siinä tuntee itsensä tosi pieneksi ja tuulessa puhdistuu korvienväli kaikesta kuonasta. Ja pieni oli puhuri johonki tsumaniin verrattuna, toivottavasti ei koskaan tarvi kokea sitä.
Koirat ei ollu moksiskaan myrskystä, korvat vain lepatti pystyssä vastatuuleen juostessa. Lisa ennätti jossain paskalällyssä pyöräyttää itsensä, kun kiipesimme aallonmurtajalle - se on todella taitava siihen hommaan - sekunnin sadasosassa selällään. Onneksi vesi oli niin korkealla, että Lisa ja Ihku pääsi nätisti uimasilleen aallonmurtajan altaaseen ja siinä Lisakin puhdistui.
Kyllä tuosta Ihkusta vielä uimamaisteri tulee, on niin hanakka menemään veteen omatoimisesti ja joka välissä. Piti olla tarkkana etteivät mene rantavettä kauemmas venealtaassa ja meren puolelle en päästänyt ollenkaan.
Oli tosi vaikea kuvata, koska tukevaa otetta ja tukea ei saanu mistään. Piti istua jonnekki kivenkoloon ja yrittää sieltä näpsiä kuvia. Kävely oli myös hieman hankalaa.
On aina jännä huomata, kun on hieman poikkeava tilanne ihmiset ovat tosi ystävällisiä ja juttelevat keskenään ventovieraiden kanssa kuin vanhalle kaverille. Kukaan ei myöskään mulkoillut, kun koirat oli irti. Pidin tietysti huolen etteivät ole kenenkään haittona. Hyvin pysyttelivät pyydettäessa mun vieressä vaikka ei ollut pantoja tai hihnoja mukana. Ei tarvitse sanoa, kuin että missä keppi niin kaikki muu jää ja minä muka keppiä etsien voin seurauttaa koiria vaikka mihin... puhumattakaan että löydän jonkinlaisen kepinpätkän, silloin vierestä saa marssia vaikka lenkkimakkaroita ja eivät korvaansa loksauttaisi, odottavat vain että heitänkö kepin. Tämä on hyväksi koettu konsti myös lenkillä saada koirat salaman nopeasti jalkojen viereen. Kepinheitto on meidän koirille harvinaista herkkua ja ihan tarkoituksella olen jalostanut sen erityistilanteissa käytettäväksi ja käytän harvoin, että into siihen säilyy.
Rannalle tuli myös perhe, joilla oli lapinkoirauros mukana... siitä riemu repesi. Wilman piti ensin ilmoittaa urokselle että ei kiinnosta, Lisa seuras esimerkkiä ja niin Ihku sai formuloida uuden kaverin kanssa. Ihku juoksutti koiran välillä veteen ja takaisn kuivalle maalle ja vauhti oli hurjaa. Lapinkoiranomistajat eivät pistäneet ollenkaan pahaksi koirien yhteisformuloita. Sitten olikin aika lähteä, olisimme saaneet sulhaspojan matkaan - välttämättä olisi halunnu hypätä tyttöjen kanssa samaan autoon.
Huomenaamulla starttaan hyvissä ajoin Ouluun kaverin kanssa katsomaan Palveluskoirien SM-skaboja. Pitää ottaa lämmintä ja vedenkestävää varustetta mukaan, että voi muutaman tunnin seurata tottiksia.
Tuuli on jo hieman laantunut, kävin välillä keräilemässä ympäri pihaa lentäneitä tavaroita ja pihakalusteita kasaan. Kiikku saa jäädä siihen mihin on nurin lentäny, odotelkoon makuuasennossa tyynempää säätä.
Ja tässäpä linkki Lemmikkipalstan PP:n aiheeseen http://www.lemmikkipalstat.net/foorumit/Forum20/HTML/201960.html
joka käsittelee Raahen sanomien pääkirjoitusta - siitä kuinka hienosti toimittajan sekarotuinen narttu selviää omatoimisesti penikoinnista - vain yski pentu oli kuollut - verrattuna rotukoirien epänormaaliin penikointiin... vai miten se nyt menikään. Vaikka olisi kuinka sarkasmilla toi juttu kirjoitettu, on se minusta vähä sairas näkökulma ja muutenki. Kannustaa takuulla vähän aivojaan käyttäviä sekarotuisten tai rotukoirienkin omistajia teettämään mixeripentuja -ne kun on niin terveitä ja jopa hoitavat penikoinninkin noin vain ja hyppäävät sitten seuraavana päivänä hoikkana ja kepeästi sohvalle.
Ei ole kauaa, kun Kalevassa jokin pakinoitsia kertoi hankkineensa koiranpennun, jolla oli rodunomainen synnynnäinen kammo Sakemanneja kohtaan ja eiköhän heti koirapuistossa ollut paha ja ruma sakemanniuros häirköinnyt ja säikyttänyt kyseisen pennun. Siinä jutussa kirjoittaja arvosteli ja luetteli myös sakemannin omistajan tunnusmerkit, jotka sopivat myös tähän kyseiseen tapaukseen. Eikä tuon tyylinen juttu ollut Kalevassa ensimmäinen. Mikähän siinä on, että lemmikkien lisääntyessä, lehtien palstoilla pakinoidaan asiasta tosi negatiivisesti ja terveenjärjen vastaisesti... vai onko se sitä helkkarin sarkasmia...?
Mut nyt nukkumaan, Ihku on toimittanut minua jo muutaman kerran, että olis aika lähtä makkarin puolelle. Aikansa odoteltua ja tuijoteltuaan minua intensiivisesti, kömpi huokaisten häkkiin nukkumaan. Lisa nukkuu karhupedillä ja Wilma eteisessä naulakon alla omalla pedillä.
Pitää vielä ihmetellä, että miksikähän ainakin minun snakuille on tyypillistä "tehdä peti". Karhupediltäkin on rapattu rintakarvat pois, laitoin karhun päälle päiväpeiton, nyt kuopsutellaan ja muokataan sitä. Ihkun häkkipedillä on kaksi alustaa, samoin Wilman pedillä ja päällimmäinen alusta on juuri kuopsuttelua varten.
Kun viimmeksi vaihdoin Ihkun petiin aluset ja laitoin ensin vain yhden... ei kelvannut peti muutamaan päivään, kun lisäsin toisen alusen - johan kelpas.
Mut nyt nukkumaan, Ihku on toimittanut minua jo muutaman kerran, että olis aika lähtä makkarin puolelle. Aikansa odoteltua ja tuijoteltuaan minua intensiivisesti, kömpi huokaisten häkkiin nukkumaan. Lisa nukkuu karhupedillä ja Wilma eteisessä naulakon alla omalla pedillä.
Pitää vielä ihmetellä, että miksikähän ainakin minun snakuille on tyypillistä "tehdä peti". Karhupediltäkin on rapattu rintakarvat pois, laitoin karhun päälle päiväpeiton, nyt kuopsutellaan ja muokataan sitä. Ihkun häkkipedillä on kaksi alustaa, samoin Wilman pedillä ja päällimmäinen alusta on juuri kuopsuttelua varten.
Kun viimmeksi vaihdoin Ihkun petiin aluset ja laitoin ensin vain yhden... ei kelvannut peti muutamaan päivään, kun lisäsin toisen alusen - johan kelpas.
Mut nyt, pehmeitä unia alusella kuin alusella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti