Kaunis kukkanen (joku mehikasvi - ulkokukka), jonka ostin puutarhalta alennusmyynnistä. Kukat aukeaa vain auringonpaisteella. Kokeilen sen menestymistä sisällä kukkavalon alla, kunhan ulkona säät viilenee.
Sunnuntai aamuna sää ei ollut mitenkään lämmin - reilu +10 astetta ja nettiyhteys ei toiminut, joten aloitin päivittämään sisältöä kotisivuilleni. Vähän tekstin muokkausta ja tuoreimpia kuvia. Huomasin, että minulla ei ole Wilmasta uusia kuvia. Ainoastaan kuva jonka otin viimme viikolla koulutuskentän ruoholeikkuussa.
Päivällä sää lämpeni, just mulle sopivaksi - tarkeni. Kun sain altaisiin vedet vaihdettua, otin Wilman ja Lisan käsittelyyn. Tein niille siistimisajon.. jyrsimiseksi sitä paremminkin voi sanoa. Trimmikone pitäisi varmaan uusia, tai uusi terä. Wilman ja Lisan parrat ovat karmeen näköset, minä en pese niitä ja meillä koirat saavat syödä usein naudan potkaluita ja possunkorvia. Kesällä polttaa aurinko rasvan tehokkaasti partaan ja väri on kuin kampaajalta haettu - (näin muuten eilenillalla surffailessa tv kanavilla amerikkalaisessa ohjelmassa vaalenpunaiseksi värjätyn villakoiran).
Pekka kotiutu alkuillasta ja otti Lisan ja Ihkun autoajelulle kauppareissulle mukaan. Wilma halus jäädä mun kanssa kotiin, joten napsin siitä muutaman kuvan ja nakkelin palkkioksi käpyjä - kuva -käpy lentää - kuva jne.. Mustista koirista on aika vaikee saada "hyvää kuvaa". Pitäis harjoitella enemmän.
En vielä "julkaissut" vähän uusittuja sivujen sisältöjä, sillä ukonilma sotki suunnitelmat, piti sammuttaa kone ja otin varmuuden vuoksi piuhat seinästä. Harmittavasti sähköt meni just, kun TV1 Morse pääsi loppuhuipentumaan... kuka on murhaaja... en ennättänyt nähdä.
Löysin Ihkulta punkin "kainalosta" ja se napsastiin punkkipihdeillä pois. Yllättävän vähän noilla otuksilla on punkkeja ollut. Sääennusteen mukaan sateet jatkuu, joten punkkikanta voi hyvin jatkossakin.
Huommena menen vihdoinkin "turpariin", hiusten leikkaus ja pehmennys. Kiesus, mun hiukset on leikattu viimmeks maalis-huhtikuussa joten odotan kovasti että pääsen eroon tästä kuontalosta.
Uutiset ovat kertoneet, että leivän hinta nousee. Olemme pari kertaa käyneet hakeen Haukiputaalla olevasta Putaan Pullan leipomosta muovikassilliset edullisempaa leipää. Leivät ei ole vanhoja tai muutenkaan "huonoja" ja todella paljon edullisempaa kuin kaupasta ostettuna. Perjantaina menimme leipomoon heti aamu kahdeksalta jonottaan leipäkasseja, sieltä ei voi enään varata niitä etukäteen. Meitä ennen oli ennättänyt rouva, joka kertoi että Jäälissä on joku leipomo mistä saa puhelimella varata ja ihan ison säkillisen. Jos sinne päin ei ole muuta asiaa, niin ei kannata meidän ajella sinne asti. Hyöty menisi bensakuluihin.
Annamme koirille palkkioksi ja makupalaksi ruisleivän palasia, ei tarvi ottaa kuin leivänpalaset käteen ja sanoa, että häkkiin... koirat juoksee kilpaa ulkotarhoihin herkkuja odottamaan. Vähään ovat tyytyväisiä.
Nyt kokeileen, josko uni tulis silmiin. Kauniita unia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti